Ohita
Kirjat luovutettiin Hopen Helsingin toimipisteellä.
Kirjat luovutettiin Hopen Helsingin toimipisteellä.

Uutinen -

GROHE lahjoittaa lastenkirjoja Hopelle

LIXIL ja GROHE julkaisevat vuosittain yhteisöllisyyspäivänään lastenkirjan. Julkaistavien kirjojen aiheet liittyvät aina tavalla tai toisella veteen ja vastuullisuuteen.

Tänä vuonna kirjan aihe on hyvin ajankohtainen ja konkreettinen, tarkoituksenaan opettaa lapsille hyvän käsihygienian merkitystä haitallisten bakteerien ja virusten leviämisen ehkäisemiseksi. Lisäksi kirjassa kiinnitetään huomiota siihen, kuinka tärkeää on pitää hyvää huolta kallisarvoisesta luonnonvarastamme, vedestä. Nyt julkaistava kirja kertoo leijonasta nimeltä Ali ja hänen huonosta suhtautumisestaan tassujen pesuun ja siitä kuinka huono käsihygienia lopulta johtaa koko lauman sairastumiseen. Aihetta käsitellään kirjassa pienille lapsille sopivalla tavalla.

”Joka vuosi jokainen GROHEn toimintamaa valitsee itse kohteen, jonka kokee tärkeäksi ja jonka kanssa haluaa lastenkirjan jakaa. Tänä vuonna kohteeksemme valikoitui HOPE, joka GROHEn tavoin on yksi yhteistyökumppaneista Suomessa 2021 pelattavissa miesten salibandyn MM-kisoissa. Yhteistyössä HOPEn ja MM2020-kumppaneiden toteuttama Anna Mahdollisuus -kampanja on avannut silmäni yhä useampien lapsiperheiden kokemalle ahdingolle. Toivon että näillä lahjoitettavilla kirjoilla voidaan ilahduttaa apua tarvitsevien perheiden pienimpiä”, kertoo GROHE Suomen markkinointipäällikkö Tanja Stade.

"Kirjan aihe on hyvin ajankohtainen ja tärkeä. On ilo saada jakaa näitä kirjoja ja sitä kautta lukukokemuksia Hopen tukemien perheiden lapsille. Tarinoiden kautta syntyy monesti suurimmat oivallukset ja yhdessä lukeminen yhdistää lasten ja aikuisten maailmoja." sanoo Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.

Myös MM-kisojen tapahtumajohtaja Hanne Pirkola on iloinen siitä, että yhteistyö kisakumppaneiden ja Hope ry:n välillä on jatkunut. ”Hienoa, että yhteistyö Hope ry:n ja kumppaneidemme välillä on tiivistynyt. Anna mahdollisuus -kampanja on kahdella toteutuskerrallaan saanut hyvän vastaanoton ja olemme pystyneet auttamaan lukuisia lapsia ja nuoria. Kisojen tavoitteena on olla enemmän kuin sarja huippuotteluita, ja olemme yhdessä kumppaniemme kanssa onnistuneet jo nyt siinä hienosti.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Tiina Gefwert

Tiina Gefwert

Lehdistön yhteyshenkilö LEADER, FINLAND, LIXIL EMENA +358 40 826 0382

GROHE Finland

GROHE on maailman suurin hanavalmistaja ja maailmanlaajuinen brändi, joka on omistautunut innovatiivisten kylpyhuone- ja keittiöratkaisujen valmistamiseen. Vuosikymmenten ajan GROHE on keskittynyt tärkeisiin yritysarvoihinsa – teknologiaan, laatuun, muotoiluun ja kestävyyteen. Arvot kuvaavat GROHEn omistautumista ja kykyä luoda ennennäkemättömiä kokemuksia, jotka takaavat “Pure Freude an Wasser” lupauksen täyttyvän jokaisen käytön kohdalla.

Saksalaisen insinööri-, innovaatio- ja muotoiluosaamisen avulla GROHEn tuotteet kantavat ylpeänä “Made in Germany” -merkkiä, joka on jo vuosien ajan vahvistanut kuluttajien luottamusta yritystä kohtaan. Kaikki GROHEn tehtaat pitävät huolta siitä, että tuotantotekniikka on korkealaatuista ja tarkkaa, mikä toimii laatulupauksena jokaiselle tuotteellemme. Näin voit luottaa, että jokainen GROHEn tuote täyttää kaikista korkeimmat ja vaativimmat laatukriteerit ja -vaatimukset.

Viimeisten 10 vuoden aikana GROHE on voittanut yli 280 muotoilu- ja innovaatiopalkintoa sekä sijoittunut kolmen parhaan joukkoon “Germany’s most sustainable major companies of 2015” -listalla. Monet arkkitehdit ja suunnittelijat arvostavat GROHEn tuotteita, minkä ansiosta useat korkean profiilin hankkeet ovat varustettuja GROHEn tuotteilla.

GROHE
Bulevardi 3 A 33
00120 Helsinki
Finland
Vieraile muissa uutishuoneissa