Ohita
Uusi talousjohtaja HiQ:lle

Tiedote -

Uusi talousjohtaja HiQ:lle

Teknologiayhtiö HiQ on nimittänyt Elina Huhtilaisen yhtiön uudeksi talousjohtajaksi vahvistamaan Suomen ja Puolan toimintojaan. Huhtilainen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri Vaasan yliopistosta ja hänellä on laaja kokemus kansainvälisistä organisaatioista IT-alalla. Aiemmin Huhtilainen on työskennellyt muun muassa HP:llä ja Tieto-Enatorilla. Ennen siirtymistään HiQ:lle hän toimi talousjohtajana teknologiayhtiö Attidolla vuodesta 2020.

"Olemme erittäin innoissamme saadessamme Elinan vahvistamaan HiQ:n kasvua. Hän on rautainen talouden ammattilainen, jolla on kokemusta liikkeenjohdosta osana kansainvälistä organisaatiota", sanoo HiQ:n toimitusjohtaja Minna Lindholm.

“On suuri ilo liittyä HiQ:n tiimiin ja päästä osaksi tätä innovatiivista ja kasvavaa organisaatiota. Odotan innolla mahdollisuutta olla mukana yhtiön kasvussa ja sen strategian kehittämisessä. HiQ:n dynaaminen kulttuuri, teknologiaosaaminen ja vahva asiakaslähtöinen ajattelu ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen. En malta odottaa, että pääsen mahdollistamaan HiQ:n kasvun toteutumista yhdessä huipputiimin kanssa", sanoo Elina Huhtilainen.

Yhteystiedot: Minna Lindholm, Managing Director, HiQ: minna.lindholm@hiq.fi

Aiheet

Kategoriat


Me HiQ:lla yksinkertaistamme ihmisten elämää käyttämällä teknologiaa, designia ja luovuutta älykkäiden ratkaisujen ja yritysten rakentamiseksi. Olemme vakuuttuneita siitä, että teknologiaan panostaminen on paras tapa tehdä maailmasta parempi, kestävämpi, sujuvampi, turvallisempi – ja hauskempi. Palvelutarjontamme kattaa koko kehitysketjun ideasta valmiiseen palveluun ja palvelun elinkaaren aikaiseen tukeen ja jatkokehitykseen.

Useimmat projekteista alkaneet asiakkuutemme ovat kypsyneet pitkäaikaisiksi kumppanuuksiksi, joissa tuotamme arvoa usealla rintamalla. Asiakkaillemme toteuttamamme palvelut ovat lähes kaikkien suomalaisten käytössä suoraan tai välillisesti.

Suomen lisäksi HiQ-konserni palvelee kansainvälisiä markkinoita neljässä eri maassa 11 toimiston ja yli 1900 asiantuntijan voimin. HiQ perustettiin vuonna 1995 ja vuodesta 2020 alkaen meidät on omistanut Triton.

Yhteyshenkilöt

  • Elina_Huhtilainen_023_2_760px.jpg
    Elina_Huhtilainen_023_2_760px.jpg
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .jpg
    Koko:
    759 x 506, 133 KB
    Lataa

Liittyvä sisältö