Ohita
Kylpyhuonetrendit 2023: Klassista eleganssia ja rohkeita värejä

Tiedote -

Kylpyhuonetrendit 2023: Klassista eleganssia ja rohkeita värejä

Kylpyhuone kuuluu niin arkeen kuin juhlaankin. Monessa kodissa siellä pestään pyykit, vauvan pylly ja koiran kuraiset tassut päivästä toiseen. Toisaalta kylpyhuoneessa otetaan tutkitusti myös omaa aikaa, nautitaan ja rentoudutaan vaikkapa vaahtokylvyssä kynttilöiden loisteessa. Kylpyhuoneen tulee siis olla toimiva, helposti puhtaanapidettävä ja kestää kulutusta sekä aikaa. Tulevana vuonna rohkaisemme valitsemaan klassisten kalusteiden rinnalle rohkeita värejä.

Tanskalaiset ovat tunnettuja klassisen tyylikkäästä, mutta samalla kekseliäästä ja kiinnostavasta sisustustyylistään ja hyvästä trendinenästään. Siksi käännyimme tanskalaisen stylistin ja sisustuskonsultin Katrine Rougin puoleen ja pyysimme häntä suunnittelemaan kaksi ajankohtaista ja tyylikästä kylpyhuonetta IDOn tuotteilla.

"Meillä täällä Pohjoisessa on pitkät perinteet klassisen tyylin saralla. Klassisen ei kuitenkaan tarvitse olla synonyymi tylsälle. Varsinkin materiaaleissa perinteiset valinnat kestävät usein aikaa niin laatunsa kuin tyylinsäkin puolesta. Yksi hyvä esimerkki on terrazzo-lattia, jota olen käyttänyt molemmissa suunnittelemissani kylpyhuoneissa”, Roug kuvailee.


Yellow Traditions – Lämmintä puuta ja yllättävä yksityiskohta

Kaunis tammensävy ja lämmin keltainen; yhdistelmä joka vie ajatukset menneille vuosikymmenille, mutta tuntuu silti tuoreelta ja raikkaalta. Kauniin kokonaisuuden viimeistelevät kullanväriset yksityiskohdat, jotka tuovat kylpyhuoneeseen myös ripauksen arjen luksusta.

Rohkeiden värien käyttöä usein arastellaan kylpyhuoneissa, koska niiden remontointia pidetään isona projektina. Värien käytössä voi kuitenkin olla luova ja valita niitä pintoihin, joiden uusiminen käy tarvittaessa näppärästi. Maalattu katto on upea yksityiskohta, joka luo tilaan aivan erityisen tunnelman. Ja se on helppo maalata uudelleen, mikäli valittuun väriin kyllästyy.

“Monet eivät valitse sisustukseen tai varsinkaan kylpyhuoneeseen rohkeita värejä, mutta tämän kylpyhuoneen kruunu on keltainen katto, joka antaa huoneelle luonnetta ja lämpöä. Maalattu pinta on myös huomattavasti helpompi ja edullisempi vaihtaa toiseen jos siihen kyllästyy kuin vaikkapa kylpyhuoneen kalusteet tai kaakelit”, Roug toteaa.

Käytetyt tuotteet:

  • IDO Sense Art kaapistot tammen sävyssä
    • 90cm leveä allaskaappipaketti kahdella hitaasti sulkeutuvalla laatikolla, huopaisilla laatikon pohjamatoilla sekä tason päälle asennettavalla pesualtaalla
    • Korkea kaappi yhdellä ovella, isolla peilillä ja kuudella hyllyllä
    • Seinäkaappi hitaasti sulkeutuvalla ovella ja kahdella lasihyllyllä
    • Messingin väriset vetimet IDO Sense Art -valikoimasta
  • IDO Showerama Art suihkuseinä
  • IDO Glow 68 seinä-wc-istuin








  • Green Elegance – Tumman ja vaalean harmoninen liitto

    Syvän vihreät, kiiltäväpintaiset kaakelit ovat tämän kylpyhuoneen katseenvangitsija. Niiden pariksi valikoituivat klassisen valkoiset kalusteet ja tyylikkäät mustat yksityiskohdat. Musta on noussut viime vuosina trendiväriksi erityisesti hanoissa ja suihkuissa. Kokonaisuudessa leikitellään myös kiiltävien ja mattaisten pintojen liitolla.

    “Näen tämän kylpyhuoneena, joka sopii monen tyylisiin koteihin ja kestää hyvin aikaa. Mustat vetimet ja hanat tekevät kokonaisuudesta modernin ja viimeistellyn. Toki kokonaisuus toimisi hyvin myös eri metallin sävyjen kanssa”, Roug kuvailee.

    Näiden kylpyhuoneiden erilaiseen tunnelmaan tuovat oman mausteensa kalusteisiin valitut vetimet. Ne saattavat vaikuttaa pieneltä ja mitättömältäkin yksityiskohdalta, mutta muokkaavat kokonaisuutta merkittävästi. IDOn Sense Art -kalustesarjaan on saatavilla laaja valikoima erilaisia vetimiä, joilla voi leikitellä oman mielensä mukaan.

    Käytetyt tuotteet:

    • IDO Sense Art -kaapistot sävyssä valkoinen
      • 90cm leveä allaskaappipaketti kahdella hitaasti sulkeutuvalla laatikolla, huopaisilla laatikon pohjamatoilla sekä tasoaltaalla
      • Korkea kaappi yhdellä ovella, isolla peilillä ja kuudella hyllyllä
      • Seinäkaappi hitaasti sulkeutuvalla ovella ja kahdella lasihyllyllä
      • Mustat nuppivetimet IDO Sense Art -valikoimasta
    • IDO Showerama Art suihkuseinä
    • IDO Glow 68 seinä-wc-istuin

Aiheet

Kategoriat


IDO on suomalainen kylpyhuonealan tuotemerkki, jonka juuret ulottuvat 140 vuoden taakse Helsingin Arabiaan. Sen tuotevalikoimaan kuuluvat suihkut, pesualtaat, wc-istuimet, kylpyhuonekalusteet sekä ammeet. IDO-saniteettikeramiikkatuotteet valmistetaan Suomessa Geberit Production Oy:n Tammisaaren-tehtaalla, joka on alan ainoa tehdas Suomessa. Geberit-konserni on saniteettitekniikan markkinajohtaja Euroopassa.

Maailmanlaajuisesti toimiva Geberit-konserni on saniteettiteollisuuden eurooppalainen markkinajohtaja. Geberitillä on vahva paikallinen edustus useimmissa Euroopan maissa. Yritys valmistaa erittäin korkealaatuista saniteettitekniikkaa ja -keramiikkaa. Geberitillä on 26 tuotantolaitosta, joista 4 on Euroopan ulkopuolella. Konsernin pääkonttori on Rapperswil-Jonassa Sveitsissä. Konsernin CHF 3,5 miljardin liikevaihtoa (2021) on tekemässä yli 12 000 työntekijää lähes 50 maassa. Geberit on listattuna Sveitsin pörssissä, ja vuodesta 2012 Geberitin osake on ollut mukana SMI:ssä (Swiss Market Index).

Yhteyshenkilöt

Sonja Nurminen

Sonja Nurminen

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointipäällikkö +358 50 3514941
Eveliina Miettunen

Eveliina Miettunen

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Consultant, Drama Queen Communications +358 407 784 866

Liittyvä sisältö

IDO

IDO on Geberit-konsernin suomalainen kylpyhuonealan tuotemerkki, jonka juuret ulottuvat 150 vuoden taakse Helsingin Arabiaan. IDOn tuotevalikoimaan kuuluvat pesualtaat, wc-istuimet ja kylpyhuonekalusteet. IDO-saniteettikeramiikkatuotteita valmistetaan mm. Suomessa Geberit Production Oy:n Tammisaaren-tehtaalla, joka on alan ainoa tehdas Suomessa.