Tiedote -

Imatran Tietotalon uuteen yhteisötilaan on sijoittuneet jo ensimmäiset yritykset

Imatralle sijoittunut Korven Laajakaista Oy on avannut toimipisteensä Tietotalolle perustettuun yritysten yhteisötilaan. Tila tarjoaa edullisen mahdollisuuden työpisteeseen yritykselle tai työntekijälle, joka tekee enimmäkseen päätetyötä. Vastaavia joustavia työtilaratkaisuja on useilla paikkakunnilla. Tilaan on tarkoitus tuoda myös räätälöityjä tilaisuuksia yrityksille sekä mahdollisuus yrityssparraukseen.

Vuokrasopimus tehdään Imatran YH-Rakennuttajan kanssa ja Imatran Seudun Kehitysyhtiö tarjoaa vuoden 2017 loppuun asti työpisteelle palvelusetelin. Palveluseteli on osa KEHYn kehittämispalvelukonseptia ja kattaa 50% vuokrasta. Tuki on suunnattu imatralaiselle tai Imatralle sijoittuvalle yritykselle.

Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy on mukana Etelä-Karjalan sijoittautumishankkeessa yhdessä hankkeen hallinnoijan Wirma Lappeenranta Oy:n kanssa. Hankkeen keskeinen idea on systematisoida ja tehostaa sijoittumismarkkinoinnin ja – palveluiden toimintaa. Tehtävä työ kohdistuu alueen markkinaviestien kirkastamiseen, sijoittumispalvelua tukevien uusien työkalujen rakentamiseen sekä myyntityöhön.

Hankkeen tuloksia ja työkaluja hyödynnetään hankkeen päättymisen jälkeen erityisesti myyntityössä osana alueen elinkeinoyhtiöiden normaalia palvelua.

Tuloksena hankkeesta Kehy on julkistanut uudet sijoittautumissivut Invest in Imatra www.investinimatra.fi. Sivuston kehittämistä tehdään edelleen ja tulossa ovat vielä englannin- ja venäjänkieliset sivut.

Lisätietoja sijoittautumispalveluista ja hankkeesta antaa rahoituspäällikkö Jarkko Koho, 044-767 1101 tai jarkko.koho@kehy.fi

Tietotalon yhteisötilasta lisätietoja antaa innovaatioasiantuntija Laura Peuhkuri, 044-760 7266 tai laura.peuhkuri@kehy.fi.

Linkit

Aiheet

  • Yritystoimi

Kategoriat

  • invest
  • sijoittautuminen
  • imatran seudun kehitysyhtiö oy
  • imatra

Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy vastaa Imatran, Rautjärven ja Ruokolahden kuntien aloittavien ja toimivien yritysten neuvonnasta ja matkailun infotoiminnan järjestämisestä, elinkeinopoliittisten projektien toteuttamisesta ja rahoituksesta sekä yhtiöjärjestyksen mukaisten muiden palveluiden järjestämisestä yhtiön toimialueella.

Yhteyshenkilöt

Anitta Arpiainen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäkoordinaattori Viestintä +358 (0)44 721 3027