Tiedote

Validia Kuntoutuksen avokuntoutuspalveluita tarjolla uusilla paikkakunnilla

Invalidiliiton omistama Validia Kuntoutus alkaa vuoden 2015 alussa tuottaa avokuntoutuspalveluita Turussa, Porissa, Kuopiossa ja Oulussa. Paikallisten Validia-talojen yhteyteen sijoittuvat uudet toimipisteet tarjoavat jatkossa yksilö- ja ryhmämuotoisia avoterapioita vammaisille henkilöille.

Uudistuksen myötä Validia Kuntoutuksen ja Validia Asumisen välinen yhteistyö syvenee, ja samalla palvelut saadaan lähemmäs asiakkaita. Validia Kuntoutus Helsingin ja Lahden neurologisen kuntoutuksen ja vaikeavammaisten avoterapioiden huippuosaamisen levittäminen uusille paikkakunnille onkin merkittävä parannus tätä osaamista tarvitseville kuntoutuja-asiakkaille eri puolilla Suomea. Palvelut ovat tarjolla niin Kelan, kunnan kuin vakuutusyhtiön maksusitoumuksen saaville sekä palveluista itse maksaville asiakkaille.

– Validia Kuntoutuksen ja Validia Asumisen yhteinen tavoite on auttaa vammaisia ja toimintakyvyltään erilaisia ihmisiä löytämään itselleen sopivimmat ja kattavimmat palvelukokonaisuudet elämänkaaren eri vaiheissa, kuvaa Validia Kuntoutuksen toimitusjohtaja Kari Kallio.

Kuntoutuja-asiakkaiden on vaivatonta saapua keskeisillä paikoilla sijaitseviin taloihin ja helppo liikkua liikunta- ja toimimisrajoitteisia varten suunnitelluissa tiloissa. Validia-talojen esteettömät ja toimivat tilat soveltuvat erinomaisesti kuntoutuspalveluiden järjestämiseen.

– Validia Asumisen ja Kuntoutuksen yhteistyö nyt vahvistuneissa toimipisteissä on avaus, jolle on helppo nähdä myöhemmässä vaiheessa luontevia laajenemismahdollisuuksia esimerkiksi vakuutusyhtiöille ja kuntien terveydenhuollolle tuotettavan vaikeavammaisten päiväkuntoutuksen muodossa, kaavailee terapiapalvelupäällikkö Marjo Mäki Validia Kuntoutuksesta.

Avokuntoutuksen palveluita tarjoavat edelleen myös Validia Kuntoutuksen tutut toimintayksiköt Lahdessa, Helsingissä, Tampereella ja Järvenpäässä.

Validia Kuntoutus Helsinki on neurologisen kuntoutuksen edelläkävijä erityisosaamisenaan aivo- ja selkäydinvaurioiden hoito ja kuntoutus. Validia Kuntoutus Lahti tarjoaa monipuolisia kuntoutuspalveluja ja sopeutumisvalmennusta ihmisen koko elämänkaarelle. Validia Asuminen tarjoaa asumispalveluita Validia-taloissa ja -kodeissa ympäri Suomen.

www.validia-kuntoutus.fi

Lisätietoja:
Invalidiliiton Kuntoutus Oy (Validia Kuntoutus), toimitusjohtaja Kari Kallio, puh. 044 465 0550, kari.kallio@validia.fi

Validia Kuntoutus Helsinkiterapiapalvelupäällikkö Marjo Mäki, puh. 040 746 4625, marjo.maki@validia.fi

Linkit

Aiheet

  • Terveys, sairaanhoito, lääketiede

Kategoriat

  • avokuntoutus
  • validia kuntoutus
  • validia asuminen
  • kuntoutuskeskus
  • kuntoutuspalvelu
  • vammaiset
  • avoterapia

Validia Kuntoutus

Validia Kuntoutus Helsinki on neurologisen kuntoutuksen edelläkävijä erityisosaamisenaan aivo- ja selkäydinvaurioiden hoito ja kuntoutus. Validia Kuntoutus Lahti tarjoaa monipuolisia kuntoutuspalveluja ja sopeutumisvalmennusta ihmisen koko elämänkaarelle. Validia Asuminen tarjoaa asumispalveluita Validia-taloissa ja -kodeissa ympäri Suomen.
www.validia.fi

Yhteyshenkilöt

  • Validia Kuntoutuksen avokuntoutuspalveluita tarjolla uusilla paikkakunnilla
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .docx
    Lataa