Tiedote -
Annoimme iloa ja aikaa yksinäiselle ja vähävaraiselle vanhukselle!
Vanhuusvuosien pitäisi olla meille niitä onnellisimpia. Valitettavasti monelle näin ei kuitenkaan ole. Suomessa suuri osa vanhuksista kärsii yksinäisyydestä ja masennuksesta. Joka toinen päivä yksi vanhus tekee itsemurhan Suomessa.
Päätimme viime jouluna, että on aika tehdä asialle jotain. Siksi annoimme lahjaksi iloa ja aikaa yksinäiselle, vähävaraiselle vanhukselle. Lisäksi työllistimme nuoren vuodeksi eteenpäin merkityksellisen osa-aikatyön pariin.
Käytännössä tämä tarkoittaa:
- Gubbe etsii yhden tai useamman yksinäisen ja vähävaraisen vanhuksen (apua tarvitseva vanhus löydetään yhdessä julkisen kotihoidon kautta).
- Gubbe etsii jokaiselle vanhukselle oman Gubbe-Sydänystävän, eli nuoren, joka perehdytetään tarkasti työhön. Nuori saa jatkuvaa tukea työhönsä. Käynneistä maksetaan nuorelle palkkaa.
- Gubbe-Sydänystävä vierailee vanhuksen luona viikoittain vuoden ajan. Nuori auttaa arjen askareissa, kannustaa ulkoilemaan tai ihan vain on läsnä ja kuuntelee – mitä ikinä vanhus eniten kaipaa juuri sillä hetkellä.
Seuraava vuosi tulee tuomaan Lejos Oy:lle iloista postia, sillä kerran kuussa saamme kootut terveiset kummivanhuksemme voinnin kehityksestä jaettavaksi henkilöstömme iloksi.
Lisätiedot:
Lejos Oy, SoMe- ja PR-päällikkö: Katri Mutikainen, katri.mutikainen@lejos.fi
Kategoriat
Lejos on suomalainen perheyritys, joka on jo lähes sadan vuoden ajan tuonut maapallon parhaita paikallisherkkuja kaikkien suomalaisten ulottuville. Lejoksen myymät ja markkinoimat tuotemerkit Suomessa ovat Barebells, BiFi, Borges, deSIAM, Dole, Ella's Kitchen, Halo Top, Hungry Chef, Jack Link's, John West, Kettle chips, Kitchen Joy, Lagom, Långholmen, NOBE aloe vera, NOCCO, Sun-Maid, Sunsweet, Teekanne, The GUTsy Captain Company, Van Houten, Vitamin Well. Lisätietoa www.lejos.fi