Tiedote -

Ella’s Kitchen -lastenruokabrändi panostaa eksoottisiin sekä suomalaisille tuttuihin makuihin: valikoima kasvaa kolmella uudella maulla

Monille jo tutuiksi tulleet, kätevät hedelmä- ja vihannessoseet saavat rinnalleen kolme uutta makua: kookos-banaani -soseen, mango-papaija-päärynä -soseen sekä mustikka-omena-banaani-vanilja -soseen. Uutuudet sopivat kaiken ikäisille lapsille nelikuisesta vauvasta eteenpäin, ja ne on valmistettu luomuhedelmistä ilman suolaa, sokeria tai lisäaineita. Näin ollen ne sopivat myös esimerkiksi vehnä- tai maitoallergisille pienokaisille. Uutuudet tulevat myyntiin lokakuussa 2017.

Uutuussoseet sopivat mainiosti pikkuisten makumatkan alkutaipaleelle: ne sopivat lapsille 4 kuukauden iästä alkaen, mutta maistuvat myös taaperoille ja vanhemmille lapsille. Ella´s Kitchenin uutuudet tuovat lastenruokahyllyyn kaivattuja eksoottisia hedelmiä ja uusia mielenkiintoisia makuyhdistelmiä.

– Rekrytoimme parisenkymmentä lasta testaamaan uudet hedelmäsoseet, ja vastaanotto oli positiivinen. Etenkin kätevä ja iloisen värinen pakkaus sekä kiinnostavat makuyhdistelmät saivat testiryhmältä kiitosta. Ella’s Kitchen haluaa tehdä vauvan ensimmäisistä ruokakokemuksista hauskoja ja ravitsevia. Eksoottisen hedelmän yhdistäminen tutumpaan hedelmään on oiva tapa tutustuttaa lapsi uusiin makuihin. Uskomme että ruokakasvatus, ja jo lapsena opitut terveelliset elämäntavat, kantavat läpi koko elämän, kertoo Ella’s Kitchenin tuoteryhmäpäällikkö Sanna-Kaisa Hyvärinen.

Sosepussit sopii moneen tilanteeseen

– Odotamme soseiden lanseerausta innolla, sillä testiryhmän tulokset antoi vahvoja signaaleja sille, että eksoottisimmille mauille on kysyntää. Sosepussit sopivat mainiosti myös moneen tilanteeseen. Menevässä perheessä ne ovat kätevä välipala, ja niillä saadaan vaihtelua aamupuuroon. Eräs kekseliäs testiryhmäläinen teki soseesta hedelmä-kanaa riisin kera. Toinen kertoo soseen auttavan ikenien kutinaan hampaiden puhjetessa, Hyvärinen sanoo.

Uutuudet tulevat myyntiin lokakuussa Prismoihin sekä hyvinvarustelluihin K-ryhmän kauppoihin.

Tuotetiedot

Kookos-banaani -sose 120g 4kk iästä alkaen

Ainesosat: Luomubanaania 82%, luomukookosmaitoa 18%, luomu sitruunamehutiivistettä

Suositushinta: 1,79€ - 1,89€

Mango-papaija-päärynä -sose 120g 4kk iästä alkaen

Ainesosat: Luomupäärynää 78%, luomupapaijaa 11%, luomumangoa 11%, luomusitruunamehutiivistettä

Suositushinta: 1,79€ - 1,89€

Mustikka-omena-banaani -sose 120g 4kk iästä alkaen

Ainesosat: Luomuomenaa 52%, luomubanaania 36%, luomumustikkaa 11%, luomuvaniljatiivistettä 1%, luomusitruunamehutiivistettä

Suositushinta: 1,79€ - 1,89€

Ella’s Kitchen on Ellan isän, Paulin, perustama yritys. Paul haluaa, että kaikilla hänen sukupolvensa lapsilla tulisi olla mahdollisuus syödä parempaa ruokaa ja huomata, että terveellinen ruoka voi olla hauskaa, maistuvaa ja siistiä. Näin syntyivät puhtaat, terveelliset ja herkulliset Ella’s Kitchen -tuotteet.

Lisätiedot ja tiedustelut:

Lejos Oy, Tuoteryhmäpäällikkö Sanna-Kaisa Hyvärinen, sanna-kaisa.hyvarinen@lejos.fi, p. 040 823 7966
Lejos Oy, PR- ja SoMe-päällikkö Emmi Rönkkönen, emmi.ronkkonen@lejos.fi, p. 040 838 1215


Lejos on suomalainen perheyritys, joka on jo lähes sadan vuoden ajan tuonut maapallon parhaita paikallisherkkuja kaikkien suomalaisten ulottuville. Vuonna 1936 Lejos toi Brasiliasta 26 miljoonaa kiloa kahvia, 1949 saatiin kauppoihin ensimmäisten appelsiinien mukana makeaa tropiikin auringonpaistetta. Ilman ahkeraa tuontitoimintaa iso osa maapallon tarjoamista herkuista menisi suomalaisilta sivu suun.

Liittyvä sisältö