Tiedote -
Logica etsii innovatiivisia kumppaneita kilpailun avulla
Logica etsii kumppaneikseen innovatiivisia pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Vuoden 2011 kansainvälisen innovaatiokumppanikilpailun - Global Innovation Venture Partner (GIVP) - avulla etsitään yritystä, jonka innovaatiot tarjoavat uusia liiketoiminta- tai palvelumahdollisuuksia Logican asiakkaille Suomessa ja kansainvälisesti.
Neljättä kertaa järjestettävään kilpailuun kutsutaan ehdokkaita kahdeksasta eri maasta. Logican tuomaristo arvioi ehdokkaat, ja kilpailun voittaja voi hyödyntää Logican globaaleja resursseja, palveluverkostoa ja osaamista muun muassa innovatiivisten ratkaisujen markkinoinnissa ja myynnissä.
”GIVP-ohjelman kautta olemme löytäneet kumppaneiksemme yrityksiä, joiden innovatiivisia ratkaisuja voimme yhdessä jatkojalostaa asiakkaidemme tarpeisiin, ” sanoo johtaja Heikki Tiihonen Logicalta.
• Innovaatiokilpailuun voi asettua ehdolle 27.2. asti.
• Lisätietoa aiheesta tapahtumasivustolla
• Globaali voittaja julkistetaan toukokuussa 2011.
Vuonna 2010 GIVP-kilpailuun osallistui yli 500 ehdokasta yhdeksästä eri maasta. Suomessa maavoittajaksi valittiin MHG Systems, jonka ratkaisun avulla ohjataan biomassan toimitusketjua. Vuoden 2010 kansainvälinen voittaja oli ruotsalainen Eurostep tuotteen elinkaaren hallintaan tarkoitetulla Secure Collaboration -tuotteellaan.
“Innovaatiokilpailun voitto ja yhteistyö Logican kanssa on vakuuttanut asiakkaamme siitä, että innovatiivinen ratkaisumme on riittävän koeteltua ja kypsää, ja että sen avulla pystytään oikeasti ratkaisemaan liiketoiminnan ongelmia, ” kommentoi Eurostepin toimitusjohtaja Håkan Kårdén kumppanuuden etuja.
Kilpailua käydään 10 maassa, Suomessa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Alankomaissa, Ruotsissa, Tanskassa, Portugalissa ja Intiassa.
Logica, Heikki Tiihonen, johtaja, myynti, markkinointi ja viestintä, puh. 040 739 9100
Logica on IT-palveluyritys, joka yhdistää ihmiset, liiketoiminnan ja teknologian mahdollisuudet. Palveluksessamme on 39 000 henkilöä, joista Suomessa 3 100. Konsultoimme asiakkaitamme toiminnan kehittämisessä, integroimme tietojärjestelmiä ja olemme asiakkaidemme ulkoistuskumppani. Asiakkainamme on johtavia eurooppalaisia yrityksiä ja julkishallintoa. Sitoudumme pitkään yhteistyöhön ja perehdymme asiakkaidemme toimintaan. Innovatiivisten palveluiden avulla tuotamme asiakkaillemme arvoa. Logica on listattu Lontoon ja Amsterdarmin pörsseissä. Lisätietoja www.logica.fi ja www.logica.com.
Aiheet
- Yritystoimi, yleinen