Ohita
Vastuullisen kuluttajan valinta: Eskimo Pure -kalaöljyjen brändi-ilme uudistui

Tiedote -

Vastuullisen kuluttajan valinta: Eskimo Pure -kalaöljyjen brändi-ilme uudistui

Saatko päivittäin riittävästi omega-3-rasvahappoja? Kasvatettujen kalojen antibioottijäämistä sekä kalojen ruokana olevan kasvirehun vääristyneestä omega-rasvahappojen tasapainosta puhutaan paljon, kuten sitten taas toisaalta myös villinä kasvavien kalojen ympäristömyrkkyjäämistä. Kehomme kuitenkin tarvitsee päivittäin omega-3-rasvahappoja voidakseen hyvin. Eskimo-kalaöljytuotteiden rasvahappokoostumus vastaa tuoretta makrillia, sardiinia ja anjovista eikä öljyä ole muokattu kemiallisesti. Kalalajeina ovat sardiinit, sardellit ja makrillit. Kalat syntyvät eteläisen jäämeren puhtaissa vesissä.

Friend of the Sea -sertifikaatti takaa sen, että sekä kalastuksessa että tuotannossa huomioidaan kestävä kehitys eikä riskiä ryöstökalastuksesta ole. Sertifikaatti takaa myös sopimuskalastajien ja työntekijöiden hyvät työolot. Kalat hyödynnetään nopeasti, ja jo neljässä tunnissa alusten saapumisesta satamaan kalasta on tehty raakaöljyä.

Pufanox®-antioksidanttiseos takaa kalaöljyn tuoreuden

Normaalisti kalastuksen jälkeen kalat alkavat härskiintymään heti kun öljy tulee kosketuksiin hapen kanssa. Patentoidun Pufanox®-antioksidanttisekoituksen ansiosta öljy on aina tasalaatuista ja stabiilia, sekä säilyy härskiintymättä. Eskimo-kalaöljyä voi nauttia ilman kalaisia röyhtäyksiä. Eskimo Pure -kalaöljyä saa sekä nestemäisenä että kapseleina.

Tuote-edut:

  • Ei kalaisia röyhtäyksiä - Patentoitu Pufanox®-antioksidanttiyhdiste säilyttää tuoreuden
  • Miellyttävä käyttää – korkealaatuinen ja puhdas, raikas limearomi
  • Ei jäämiä ympäristömyrkyistä
  • Laatu perustuu kliinisiin tutkimuksiin
  • Luonnollinen
  • Ekologinen ja vastuullisesti tuotettu

Life-Terveyskaupoista ja muista hyvin varustelluista terveyskaupoista sekä apteekeista

Eskimo Pure 210 ml nestemäinen kalaöljy lasipullossa

Eskimo Pure 120 kapselia lasipurkissa

Suositus OVH: 19,90 €

Lisätiedot ja tuotenäytteet: kaisa.mikkola@midsona.fi

Aiheet

Tunnisteet


Midsona on Pohjoismaiden johtava luomu- ja terveystuotteiden valmistaja ja visiomme on nousta Euroopan johtaviin yrityksiin.

Tarjoamme kattavan ja luotettavan tuotevalikoiman Pohjoismaiden johtavia luomuelintarvikkeita sekä terveys-, itsehoito- ja hygieniatuotteita. - Kaiken keskiössä sinun hyvinvointisi ja terveytesi. Jokaista tuotettamme on kehitetty huolella ja tuotemerkkimme tunnistetaan laajasti ympäri pohjoismaita.

Löydät tuotteitamme päivittäistavarakaupoista, tavarataloista, luontaistuotekaupoista sekä apteekeista

Yhteyshenkilö/-t

Mariel Eklund

Mariel Eklund

Lehdistön yhteyshenkilö

Liittyvä sisältö

Terveyden ja hyvinvoinnin ammattilainen

Midsonan laaja tuotevalikoima on kaikille, jotka haluavat huolehtia päivittäisestä hyvinvoinnistaan.
Midsona on eurooppalainen, Pohjoismaiden johtava luomu- ja terveystuotteiden valmistaja. Visiomme on nousta Euroopan johtaviin yrityksiin toimialallamme. Tarjoamme kattavan ja luotettavan tuotevalikoiman Pohjoismaiden johtavia luomuelintarvikkeita sekä terveys-, itsehoito- ja hygieniatuotteita. Tuotekehityksemme on jatkuvaa ja kaiken keskiössä on sinun hyvinvointisi ja terveytesi. Tuotemerkkimme tunnistetaan laajasti ympäri Pohjoismaita ja Suomessa valikoimamme on laajasti saatavilla päivittäistavarakaupoista, tavarataloista, luontaistuotekaupoista, verkkokaupoista sekä apteekeista.

Midsona Finland Oy
Perintötie 2 C
01510 Vantaa
Suomi