Ohita
Elämää Nestléllä: Mikä viestintäväline rakentaa yhteishenkeä?

Blogikirjoitus -

Elämää Nestléllä: Mikä viestintäväline rakentaa yhteishenkeä?

Suomessa Nestlé työllistää noin 450 henkilöä. Työpisteet ovat jaottuneet tehtaille, Espooseen, kotitoimistoihin tai suoraan kentälle. Täällä Espoossakin ollaan jakauduttu fyysisesti kahdelle puolelle kerrosta.Viime aikoina olen pohtinut, mistä muodostuu meitä yhdistävä nestléläisyys, kun työntekijät sijaitsevat eri puolilla toimistoa, Suomea, Pohjoismaita ja maailmaa?

Sisäisestä viestinnästä

Alkajaisiksi tänne tullessani yllätyin, ettei talossa ole Suomen omaa vuorovaikutteista intranettiä, jossa kaikki suomalaiset nestléläiset voisivat viestiä, saada uusimmat uutiset ja tärkeimmät linkit käyttöönsä - ihan vain Suomen työntekijöiden kesken. Täältä löytyy kyllä Pohjoismaiden yhteinen intranet, joka on osa globaalia intranettiä, mutta se on enimmäkseen yksisuuntainen tiedotuskanava. Konserni kannustaa käymään keskusteluja uudella, globaalilla Chatter-verkkopalvelulla, ja keskustella voi myös pikaviestiohjelmalla. Olisiko niiden lisäksi vain Suomea koskeva keskustelukanava tarpeen?

Tietysti Suomen oma sisäinen verkkopalvelu voi jonkun mielestä tuntua turhalta, kun kyseessä on kansainvälinen yritys. Mutta silti minusta tuntuu, että pelkkä pohjoismainen tiedotuskanava on hieman liian kaukainen, jotta sillä voisi luoda jokapäiväisiä yhteyksiä paikallisiin työkavereihin ihan täällä Suomen sisällä. Interaktiivisessa, kaikkien suomalaisten käytössä olevassa verkkoyhteisössä voisi vahvistaa suomalaista nestleläisyyttä.

Pienet yksiköt muodostavat suurta

Viestinnän opinnot korostavat joka paikassa, kuinka sisäinen viestintä on hyvän tuloksen alku ja juuri. Siksi Suomen Nestlén oman sisäisen verkkoyhteisön puute ihmetytti alussa.

Nestléllä toimitaan osana isoja kokonaisuuksia: Suomi kuuluu pohjoismaiseen yksikköön, joka taas on osa kansainvälistä Nestléä. (Jopa viestintäyksikkö on Pohjoismaiden yhteinen, meidän viestintäpäällikkö Aino vastaa Suomesta yksin ja viestii Suomen asioista paljon kollegoilleen muihin Pohjoismaihin.) Ja kun Nestléllä joka tapauksesta valtaosa työstä tehdään kaukosuhteessa muiden Pohjoismaiden kanssa, voi olla, ettei täällä edes kaivata uusia viestintäkanavia.

On myös mahdollista, että kyseessä minun sukupolveni näkemys. Mielestäni sähköpostin käyttö rajoittuu vain viralliseen ja kahdenkeskiseen viestintään. Sähköpostien lähettely chat- ja twitter-aikana alkaa tuntua jopa hitaalta! Verkkoyhteisöt ovat minun ikäisilleni ne nopeammat kanavat, jossa voi keskustella yhteisistä asioista.

Yhteishenki rakentuu yhteisellä aamiaisella

Pienistä, erillisistä yksiköistä huolimatta sisäinen viestinkulku toimii Suomen Nestléllä hyvin ja yhteishenkikin on hyvä. Työkavereita oman tiimin ulkopuolelta tapaa kuitenkin kasvotusten hississä, ruokalassa, kuukausittaisessa aamiaishetkessä, vuosijuhlissa ja virkistyspäivillä, ja kuukausittaiset infotilaisuudet ovat tärkeä tiedotuskanava.

Nestléläisyys taitaakin olla nimenomaan sitä, että ensisijaisesti tehdään töitä pienessä porukassa, mutta kasvokkaisissa tapaamisissa muodostuu yhteishenki, yhteinen tapa toimia, joka yhdistää suurta Nestlé-perhettä.

Tapaamisia on kuitenkin suhteellisen harvoin ja Turkuun, Turenkiin sekä Juukaan on matkaa. Omasta mielestäni olisi hauskaa saada säännöllisesti kuulumisia sieltä tehtaiden arjesta (vink vink). Näitä blogikirjoituksia saa mielellään kommentoida (vaikka sillä sähköpostilla...): aura.pursiainen@fi.nestle.com

Mukavaa työviikkoa! Ollaan yhteyksissä!

-Aura

Aura Pursiainen toimii työharjoittelussa Suomen Nestlén viestinnässä keväällä 2014. Harjoittelunsa aikana Aura kuvailee Elämää Nestléllä -blogissa kokemuksiaan ja oppimiselämyksiään harjoittelun varrelta. Aura opiskelee suomen kieltä ja viestintää Helsingin yliopistossa.

Corporate Communication Intern Aura Pursiainen studies Finnish Language and Communication at the University of Helsinki. Aura does an internship at Nestlé Finland Corporate Communication until end of April 2014. In this blog Aura describes her experiences and learnings during internship.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Nina Hannola

Nina Hannola

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 40 1841827

Suomen Nestlé

Suomen Nestlé valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia ja turvallisia elintarvikkeita. Tuotevalikoimaamme kuuluvat niin Suomessa valmistettavat PILTTI -lastenruoat kuin myös kansainvälisesti tunnetut tuotteet kuten Nescafé, After Eight, Maggi ja Nestlé-aamiaismurot.