Yhä useampi kahvikupillinen tulee kapselista
Suomen kahvikulttuuri on mullistumassa kapselikahvien ansiosta. Tänä kesänä kahvipöydissä näkyy jo, että perinteisen suodatinkahvin luvattu maa on vähitellen muuttumassa myös kapselikahvimaaksi.
Suomen kahvikulttuuri on mullistumassa kapselikahvien ansiosta. Tänä kesänä kahvipöydissä näkyy jo, että perinteisen suodatinkahvin luvattu maa on vähitellen muuttumassa myös kapselikahvimaaksi.
Nestlé on julkistanut nuorisotyöllisyysaloitteensa toisen vaiheen, jonka nimi on: ”Alliance for YOUth”. Uuden vaiheen tavoitteena on ottaa yhtiön yhteistyökumppanit ja toimittajat tiiviimmin mukaan työhön nuorisotyöllisyyden edistämiseksi.
Friskies Doggy Run on matalan kynnyksen iloinen juoksutapahtuma, jossa liikkumisen riemusta nauttivat sekä koira että omistaja. Tapahtuma järjestetään elo-syyskuussa neljällä paikkakunnalla. Tapahtumaan voi ilmoittautua 15.7. mennessä.
Nestlén nuorisotyöllisyysaloite on käynnistynyt vauhdikkaasti. Jo yli 4 000 alle 30-vuotiasta eurooppalaisnuorta on hyötynyt Nestlén viime marraskuussa käynnistämästä nuorisotyöllisyysaloitteesta.
Lähes puolet suomalaisista kokee huonoa omatuntoa epäterveellisistä välipaloista. Lisääntyneestä terveystietoisuudesta huolimatta välipalojen energiapitoisuudet ovat monelle tuntemattomia. Nestlén teettämä tutkimus paljastaa, että neljä kymmenestä suomalaisesta ei tiedä tarkalleen nauttimiensa välipalojen energiamäärää.
Suomen Urheiluliitto (SUL) ja Suomen Nestlé Oy lähtevät yhdessä lisäämään koululaisten liikkumista yleisurheilun kautta ja jakamaan tietoa terveellisestä ravinnosta. Nestlé Healthy Kids -ohjelman kautta tavoitetaan tuhansia koululaisia kahdellakymmenellä paikkakunnalla.
Kevät rientää ja kolme kuukautta Nestléllä ovat nyt viittä vaille takana. Vasta hetki sittenhän seikkailin ensimmäistä kertaa Espoon puolelle Keilaniemeen ja ihastelin toimiston suurista ikkunoista meren jäätymistä. Nyt laitureissa kelluu veneitä ja minä käyn tietokoneeni kansioita läpi ja katson, mitä kaikkea kevääseen on mahtunut. Tänään on viimeinen päiväni työharjoittelussa.
Kahdeksan kymmenestä suomalaisesta toivoo, että elintarviketeollisuus kehittäisi jatkuvasti tuotteita terveellisemmiksi. Pelkästään terveellinen ei kuitenkaan kiinnosta, vaan tuotteen täytyy myös maistua hyvältä.
Lapset, jotka osallistuvat ruoanlaittoon, syövät huomattavasti enemmän kasviksia kuin ne, jotka eivät osallistu aterian valmistukseen. Tämä selviää Nestlén teettämästä tuoreesta tutkimuksesta, jossa selvitettiin lasten ruokailutottumuksia ja osallistumista ruoanlaittoon.
Viime viikkoina olen vilkuillut oman tietokoneen ruudulta vähän muualle, kun olen tutustunut Nestlén kahden suuren tuotekategorian maailmaan käytännössä. Muutama viikko sitten osallistuin Pingviinin pallokouluun ja nyt viikonloppuna suuntasin Lapsimessuille ja siellä Piltin messuständille.
Nestlé-konsernin liikevaihto kasvoi vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 17,1 miljardiin euroon (20,8 miljardia Sveitsin frangia) josta orgaanista kasvua oli 4,2% ja volyymikasvua 2,6%
Piltin suosittuihin hedelmävälipaloihin tulee uusia makuja. Hedelmähetki-annospussien kevätuutuuksissa maistuvat mango ja mustikka. Piltti Hedelmähetki -välipalat ovat täyttä hedelmää ilman lisättyä sokeria. Luomuhedelmistä valmistetut soseet sopivat välipalaksi tai jälkiruoaksi 6 kuukauden iästä alkaen.