Ohita

Uutisarkisto

  • Nestlélle tunnustus työstä päästöjen vähentämiseksi: Pääsi CDP:n arvioinnin kärkijoukkoon

    Nestlén työ päästöjen vähentämiseksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi koko toimitusketjussa on saanut merkittävää tunnustusta.Nestlé pääsi CDP:n ensimmäistä kertaa julkaiseman Supplier Engament Rating -arvioinnin kärkijoukkoon. Siihen ylsi vain 29 yritystä kaikkiaan 3300 arvioiduista yrityksestä.
    Yrityksiä arvioitiin niiden tavarantoimittajien kanssa tekemästä työstä päästöjen vähentämisek

  • Elämää Nestléllä: Ravitsemusterapeutin työssä korostuu tieteellinen tutkimustyö

    Ravitsemusterapeutti Satu Hautanen työskentelee Nestléllä lasten ravitsemuksen parissa. Parasta hänen työssään on vaihtelevuus, kansainvälisyys ja tieteellinen tutkimus. Hän tekee yhteistyötä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Nestléllä on elintarviketeollisuuden laajin tutkimuskeskusten verkosto ja Nestlé sijoittaa tutkimus- ja kehitystyöhön noin 1,5 miljardia vuodessa.

  • Nestlé on mukana FReSH-ohjelmassa terveellisen ja ympäristöystävällisen ruoan tuottamiseksi

    Nestlé on mukana uudessa FReSH-ohjelmassa (Food Reform for Sustainability and Health). Sen tavoitteena on mahdollistaa terveellinen ja nautinnollinen ruokavalio jokaiselle ja samalla tuottaa ruokaa ympäristöä kunnioittavalla tavalla.
    Nestlé on yksi 25 johtavasta, kansainvälisestä yrityksestä, joka on liittynyt mukaan tähän ohjelmaan. Se syntyi maailmanlaajuisen kestävän kehityksen järjestön, W

  • Elämää Nestléllä: Kansainvälisessä yrityksessä uusiin tehtäviin voi siirtyä rivakalla tahdilla

    Nestléllä uudet uramahdollisuudet voivat aueta nopeallakin tahdilla, jos on valmis hyppäämään rohkeasti uuteen.
    Olen Juliaana Leppänen ja aloitin Suomen Nestléllä Sales Controllerina toukokuussa 2015. Sitä ennen olin työskennellyt erilaisissa talouden ja analytiikan kehittämistehtävissä. Heti ensimmäisestä päivästä lähtien työ Nestléllä oli hektistä ja vastuuta annettiin juuri niin paljon, kui

  • Elämää Nestléllä: Työvarjostajat pääsivät oikeisiin töihin

    Suomen Nestléllä oli äskettäin todella mielenkiintoinen päivä: 11 opiskelijaa Hankenilta varjosti yhden päivän ajan nestléläisiä työssään. Jokainen opiskelija sai seurata, mitä oma varjostettava työssään tekee, mitä kokouksissa tapahtuu ja minkälaisia exceleitä päivittäin pyöritellään. Opiskelijat pääsivät myös itse töihin.

  • Nestlé tarjoaa paljon työmahdollisuuksia nuorille tulevina vuosina

    Nestlé tarjoaa tuhansia nuorten työllistymistä tukevia toimia seuraavan kolmen vuoden aikana. Tavoitteena on tarjota 35 000 työmahdollisuutta vuoteen 2020 mennessä. Niistä lähes puolet on työharjoittelupaikkoja opiskelun loppuvaiheessa oleville, jotta siirtyminen työelämään helpottuisi. Toimiin ryhdytään Euroopassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.

  • Kyselytutkimus: Ravitsemustieto kiinnostaa ja hämmentää suomalaisia – oman kehon tuntemuksiin luotetaan yhtä paljon kuin lääkäreihin

    Tuoreen tutkimuksen* mukaan suomalaiset saavat riittävästi tietoa ravitsemusasioista. Kuitenkin ainoastaan joka toinen suomalainen kokee helpoksi päättää kenen ravitsemusneuvoja noudattaa. Samalla yli kolmannes (36 %) kokee neuvojen noudattamisen vaikeaksi tai erittäin vaikeaksi. Ravitsemusasioissa luotetaan ennen kaikkea ravitsemusalan ammattilaisiin, mutta moni kuuntelee muiden neuvojen sijaan

  • Elämää Nestléllä: Aidosti kansainvälistä, haastavaa ja itsenäistä työtä – Nestléllä kannustetaan jatkuvasti yhä vaativampiin tehtäviin

    Ensimmäinen työvuoteni Nestléllä Channel & Category Sales Development Managerina tuli juuri täyteen. Huh, mikä titteli! Se kuitenkin, kaikessa pituudessaan, kuvaa hyvin sitä, mitä teen työkseni: vastaan aamiaistuoteryhmän myynnin ja myyntikanavien kehittämisestä sekä kategorian tuloksesta Suomessa. Johdan tuoteryhmää yhteistyössä useiden sisäisten sidosryhmien kanssa; tärkeimpiä ovat myynti, m

  • Nestlélle tunnustusta työstä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi: valittiin CDP:n Climate A-listalle

    Nestlé on saanut tunnustusta työstään päästöjen vähentämiseksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi: Nestlé valittiin CDP:n Climate A -listalle.
    Tänä vuonna parhaaseen A-listaan pääsi vain 9 prosenttia kaikista selvityksessä mukana olleista yrityksistä. Listalle nousi yhteensä 193 parasta yritystä, jotka raportoivat julkisesti toimistaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
    CDP on kansainväl

  • Elämää Nestléllä: Yli viisikymppisenä uusiin urahaasteisiin

    Saavatko yli viisikymppiset uusia työpaikkoja ja haasteita? Kyllä - esimerkiksi Nestléltä! Pitkän työuran tehneet Kirsi Katila ja Marja-Liisa Alakoski aloittivat työt Suomen Nestléllä äskettäin. He ovat hienoja esimerkkejä siitä, kuinka kokemus kantaa työuralla eteenpäin.

  • Froneri Finland Oy: Uusi jäätelö- ja pakasteruokayritys toimii vahvasti Suomessa

    Suomessa on aloittanut toimintansa uusi jäätelö- ja pakasteruokayritys Froneri Finland Oy. Yrityksellä on vahva, suomalainen jäätelöosaaminen ja tehdas Turengissa. Tehtaallavalmistetaan jäätelöä suomalaisesta maidosta ja kermasta, suomalaisten kuluttajien toiveiden mukaan. Valikoimassa on suomalaisille tuttuja brändejä kuten Pingviini, Aino, Classic ja Puffet.

Näytä lisää