Ohita
Nestlé ja yhteistyöohjelma Alliance For YOUth ovat tarjonneet yli 215 000 työmahdollisuutta nuorille

Tiedote -

Nestlé ja yhteistyöohjelma Alliance For YOUth ovat tarjonneet yli 215 000 työmahdollisuutta nuorille

Nestlé ja yhteistyöohjelma Alliance For YOUth ovat tarjonneet yli 215 000 työpaikkaa, oppisopimuskoulutusta ja harjoittelujaksoa nuorille viimeisen kolmen vuoden aikana eri puolilla maailmaa. Tällä viikolla vietetään Euroopan ammattitaitoviikkoa ja Nestlé on vahvasti mukana viikon tapahtumissa eri puolilla Eurooppaa, myös Suomessa.

EU-puheenjohtajakauteen liittyen Suomessa järjestetään tällä viikolla useita ammattitaitoviikon tapahtumia.

Nestlé järjestää Nestlé Needs YOUth -tilaisuuden yhdessä Nuori Yrittäjyys ry:n kanssa keskiviikkona Helsingissä. Joukko Business College Helsingin opiskelijoita pääsee tilaisuudessa suunnittelemaaan ja pitchaamaan uusia ideoitaan Nestlélle.

- Opiskelijat saavat tällaisissa tilaisuuksissa tuntumaa työelämään, mistä on heille hyötyä tulevaisuudessa. On hienoa, että saamme tarjota eri yritysten, tällä viikolla Nestlén kanssa nuorille tärkeitä työelämätaitoja, sanoo Nuori Yrittäjyys ry:n toiminnanjohtaja Virpi Utriainen.

Nestlé aloitti nuorille erilaisia työmahdollisuuksia tarjoavan Alliance For YOUth -ohjelman vuonna 2014 ja ohjelmaan on osallistunut 340 yritystä ja yhteistyökumppania. Nuorille on tarjottu Euroopan, Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueella 1100 oppisopimuskoulutuspaikkaa.

Nestlé tekee yhteistyötä 'Alliance for YOUth' -kumppaneidensa kanssa innovatiivisissa projekteissa, joilla edistetään oppisopimuskoulutusta ja nuorten työllisyyttä. Ohjelman tavoitteena on tarjota 230 000 työpaikkaa ja koulutusmahdollisuutta nuorille vuosien 2017-2020 aikana.

Lisätietoa Alliance For YOUth -ohjelmasta: https://www.nestle.com/csv/global-initiatives/global-youth-initiative/alliance-for-youth

Lisätietoa Nestlén Nestlé Needs YOUth -tapahtumasta Suomessa 16.10: Suomen Nestlé, viestintäpäällikkö Anu-Maaria Vaalama: 010 3951 483

Lisätietoa Nuori Yrittäjyys ry:stä ja yhteistyöstä 16.10 tilaisuudessa: virpi.utriainen (at) nuoriyrittajyys.fi

Aiheet

Kategoriat


Nestléstä

Nestle on maailman suurin elintarvikeyritys. Nestlé käyttää tutkimukseen- ja tuotekehitykseen 1,5 miljardia euroa vuodessa eli enemmän kuin mikään muu alan yritys. Nestlé toimii 191 maassa ja meillä on 328 000 työntekijää.

Nestlén tarkoituksena on parantaa elämänlaatua ja edistää terveellisempää tulevaisuutta. Tarjoamme laajan valikoiman tuotteita ihmisille ja eläimille jokaiseen elämäntilanteeseen.Valikoimaamme kuuluu yli 2000 tuotemerkkiä. Niistä osa on maailmanlaajuisesti tunnettuja brändejä kuten Nescafe, Nespresso, Nestlé vauvanruoka, Cheerios, KitKat ja Purina-eläinruoka ja osa paikallisia suosikkituotteita kuten Piltti-tuotteet Suomessa.

Nestlén toimintaa ohjaa ravitsemus-, terveys- ja hyvinvointistrategia. Pääkonttorimme sijaitsee Sveitsin Veveyssä, jossa Nestlé perustettiin 150 vuotta sitten. Suomen Nestléllä työskentelee noin 300 henkilöä tehtaillamme Turussa ja Juuassa sekä pääkonttorillamme Espoossa.

Yhteyshenkilöt

Nina Hannola

Nina Hannola

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 40 1841827

Suomen Nestlé

Suomen Nestlé valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia ja turvallisia elintarvikkeita. Tuotevalikoimaamme kuuluvat niin Suomessa valmistettavat PILTTI -lastenruoat kuin myös kansainvälisesti tunnetut tuotteet kuten Nescafé, After Eight, Maggi ja Nestlé-aamiaismurot.