Ohita

Tiedosto -

Norwegianin matkustajamäärä ja käyttöaste kasvoivat voimakkaasti

Norwegianin (NAS) matkustajamäärä jatkoi kasvuaan kesäkuussa. Yli 1,9 miljoonaa matkustajaa käytti yhtiön palveluita, mikä on 21 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Yhtiö jatkaa laajenemistaan ja lisää kapasiteettiaan uusilla markkinoilla. Kesäkuun korkea käyttöaste vahvistaa, että uusi kapasiteetti on täyttymässä odotusten mukaisesti.
go to media item
Lisenssi:
Käyttö mediassa
Sisältöä voi ladata, käyttää ja jakaa mediassa, kuten perinteisessä painetussa mediassa tai sosiaalisessa mediassa. Sisältöä voivat käyttää edellä kuvatulla tavalla esimerkiksi toimittajat, bloggaajat, kolumnistit tai vaikuttajat ilmaistakseen, kertoakseen tai kommentoidakseen tiedotteitasi, julkaisujasi tai muuta tietoa. Sisällön käyttäminen on sallittu sillä edellytyksellä, ettei sitä muokata ja että sitä käytetään kokonaisuudessaan. Kirjoittaja tai tekijä on mainittava siinä laajuudessa ja kuten hyvä tapa vaatii (tämä tarkoittaa esimerkiksi, että valokuvaaja on aina mainittava kuvan yhteydessä).
Tiedoston tallennusmuoto:
.pdf
Lataa

Yhteyshenkilöt

Liittyvä sisältö

  • Norwegianin matkustajamäärä ja käyttöaste kasvoivat voimakkaasti