Ohita
Norwegian Boeing 737-800
Norwegian Boeing 737-800

Tiedote -

Norwegian panostaa lisää Yhdysvalloissa: uusi reitti Fort Lauderdalen/Miamin ja Guadeloupen välille

Norwegianin kansainvälinen kasvu jatkuu. Yhtiö avaa uuden reitin Floridasta Fort Lauderdalesta Karibian ranskalaiselle saarelle Guadeloupelle. Norwegianilla on nyt 41 reittiä Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä. Joulukuusta alkaen Norwegian lentää kaksi kertaa viikossa eteläisestä Floridasta Guadeloupelle Karibialla. Viime talvikauden suuren kysynnän vuoksi Norwegian tulee tarjoamaan neljä viikoittaista lähtöä New Yorkin ja Guadeloupen välillä.

– Kolme vuotta sitten lanseerasimme ensimmäisen Yhdysvaltain reittimme. Amerikkalaisten matkustajien palaute edullisista hinnoista ja uusista, aiempaa ympäristöystävällisemmistä lentokoneista on ollut fantastista. Siksi olemme iloisia, että voimme lisätä tarjontaa Amerikan mantereen ja Guadeloupen saaren välillä, sanoo Norwegianin kaupallinen johtaja Thomas Ramdahl.

Uusi reitti palvelee myös Norwegianin Euroopasta tulevia matkustajia ja tarjoaa loistavan mahdollisuuden yhdistää muutama päivä Fort Lauderdalessa tai Orlandossa eksoottiseen lomaan Karibialla.

Viime talvena Norwegian lanseerasi useita reittejä Yhdysvaltain itärannikon ja Karibian ranskalaisten saarten Guadeloupen ja Martiniquen välillä. Uudet reitit on otettu vastaan hyvin sekä Yhdysvalloissa että saarilla. Lennot reiteillä jatkuvat taas marraskuusta alkaen.

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Charlotte Holmbergh Jacobsson, puhelin + 46 709 89 05 18
Tarja Valde-Brown, median yhteyshenkilö Suomessa, puhelin 040 545 6163

Aiheet

Kategoriat


Norwegian Air Shuttle ASA (Norwegian) on kolmanneksi suurin halpalentoyhtiö Euroopassa ja kuudenneksi suurin maailmassa. Yhtiö operoi 439 reittiä 132 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, Thaimaassa, Yhdysvalloissa ja Karibialla. Vuonna 2015 Norwegian kuljetti lähes 26 miljoonaa matkustajaa. Yhtiö on noteerattu Oslon pörssissä vuodesta 2003 lähtien ja se työllistää noin 6 000 henkilöä. Norwegian ottaa jatkuvasti käyttöön uusia ja aiempaa ympäristöystävällisempiä koneita. Norwegianin laivastossa on noin 100 lentokonetta, joiden keski-ikä on vajaa neljä vuotta.

Norwegian on palkittu kolmena edeltävänä vuotena peräkkäin Euroopan parhaana halpalentoyhtiönä arvostetulla SkyTrax World Airline Awards -tunnustuksella. Viime vuonna Norwegian palkittiin myös maailman parhaana kaukolentoja lentävänä halpalentoyhtiönä. Skytrax World Airline Awards on arvostetuin ja tunnustetuin ilmailualan kunnianosoitus, jossa matkustajat arvioivat yli 200 lentoyhtiötä ympäri maailmaa. Vuonna 2015 The International Council on Clean Transportation (ICCT) arvioi Norwegianin polttoainetehokkaimmaksi ja ympäristöystävällisimmäksi lentoyhtiöksi Atlantin ylittävillä lennoilla. Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com

Seuraa meitä YouTubessa
Seuraa meitä Facebookissa

Yhteyshenkilöt

Charlotte Holmbergh

Charlotte Holmbergh

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Sweden & Finland +46709890518
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian on yksi Pohjoismaiden suurimmista lentoyhtiöistä ja yksi Euroopan johtavista halpalentoyhtiöistä, jolla on noin 4 500 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja eurooppalaisten kohteiden välillä.

Yli 300 miljoonaa matkustajaa on lentänyt Norwegianilla vuodesta 2002 lähtien, jolloin yhtiö perustettiin. Yhtiön kunnianhimoisena tavoitteena on aina ollut edullisten lentolippujen ja suuremman valinnanvapauden tarjoaminen matkan aikana.

Norwegian haluaa olla ilmailun vihreän siirtymän liikkeellepaneva voima. Tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä 45 prosenttia viimeistään vuonna 2030. Päästäkseen tavoitteeseensa yhtiö uusii lentolaivastoa, edistää uusiutuvia lentopolttoaineita, vähentää ja kierrättää jätteitä sekä käyttää sää- ja tuulitietoja tehokkaampiin lentoihin, jotka vähentävät polttoaineen kulutusta. Norwegian haluaa olla kestävin valinta matkustajille.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian
P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden
Vieraile muissa uutishuoneissa