Tiedote -

Korvattavuus uudelle, tärkeälle diabeteslääkeryhmälle Suomessa

Uudentyyppiselle diabeteksen hoitomuodolle, eksenatidille, saadaan Suomessa Kela-korvattavuuspäätös 1.2.2011. GLP-1-agonistien lääkeryhmällä, johon eksenatidi kuuluu, voidaan tehokkaasti hoitaa tyypin 2 diabetesta ja saada diabeetikon painonnousu kuriin.

Lääkärit ja potilaat ovat pitkään odottaneet GLP-1-agonistien eli inkretiinimimeettien lääkeryhmää korvattavien diabeteslääkkeiden listalle. Lääkkeet ovat olleet markkinoilla Suomessa vuodesta 2007, mutta Kela-korvausta niistä ei ole myönnetty. Vastaavat lääkkeet ovat maailmalla olleet korvattavia jo pitkään. GLP-1-agonistien käytöstä on saatu hyviä tuloksia muun muassa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Ne ovat olleet mukana myös suomalaisessa diabeteksen Käypä Hoito -suosituksessa syksystä 2007 lähtien.

Eli Lillyn diabeteslääke Byetta (eksenatidi) saa Suomessa ensimmäisenä GLP-1-agonisteista rajoitetun peruskorvattavuuden 1.2.2011. Eksenatidi tulee nyt peruskorvattavaksi potilailla, joilla on vaikeahoitoinen tyypin 2 diabetes, joiden diabetekseen oraaliset lääkkeet eivät tehoa ja joiden painoindeksi on ≥ 35kg/m². Kriteerit korvattavuudelle ovat tiukat, ja niiden ulkopuolelle jää moni diabeetikko, jolle lääkkeestä saattaisi olla hyötyä. Lisäksi korvattavuuslausunnon saa vain sisätautien tai endokrinologian erikoislääkäriltä tai näiden alojen erikoissairaanhoidon yksiköstä.

- Korvattavuuspäätös on pitkään kaivattu positiivinen avaus eteenpäin diabeteksen hoidossa. Suomi olisi jäänyt kauas jälkeen kakkostyypin diabeteksen hoidossa ilman korvauspäätöstä. Toivottavasti jatkossa GLP-1-agonistien korvattavuus laajenee kattamaan kaikki suomalaisessa diabeteksen Käypä Hoito -suosituksessa ylipainoisiksi määritellyt potilaat (painoindeksi ≥ 30kg/m²), sillä koko tämä ryhmä hyötyisi lääkkeestä, sanoo sisätautien erikoislääkäri Juha Saltevo Keski-Suomen keskussairaalasta.

Etuina pitkäkestoinen sokeritasapaino ja potilaan painon lasku

Eksenatidi on tarkoitettu tyypin 2 diabeteksen hoitoon liitettynä tablettilääkkeiden rinnalle silloin kun ei ole saavutettu riittävää diabetestasapainoa suun kautta otettavien diabeteslääkkeiden suurimmalla siedetyllä annoksella.

Eksenatidi vaikuttaa samalla tavalla kuin elimistön oma suolistohormoni GLP-1. Lääke parantaa sokeritasapainoa alentamalla välittömästi ja pitkäkestoisesti sekä aterianjälkeistä että paastoverensokeria tyypin 2 diabetespotilailla. Lääke annostellaan pistoksena ihon alle kahdesti vuorokaudessa. Sen lisäksi, että eksenatidi laskee verensokeria tehokkaasti ja auttaa säilyttämään elimistön insuliinia tuottavien solujen toimintakykyä, lääke myös alentaa painoa.

- Painoa laskevia lääkkeitä on diabeetikolle olemassa vähän. Nyt korvattavuuden saavan eksenatidin teho diabetekseen liittyvän ylipainon laskussa on omaa luokkaansa verrattuna vanhempiin lääkkeisiin. GLP-1-agonistit laskevat painoa suurella osalla potilaista ja tänä aikana vointi säilyy hyvänä, ei tule huonoa oloa tai jatkuvaa nälän tunnetta. Ne sopivat hyvin yhdistelmälääkkeeksi diabeteksen hoidossa yleisesti käytettävän metformiinin kanssa, Saltevo kertoo.

Lisätietoja:

Juha Saltevo, Sisätautien erikoislääkäri ja diabetologi, Keski-Suomen keskussairaala, puh. 040 508 2653, juha.saltevo@ksshp.fi

 

Suvi-Maaria Ollila, Director of Lilly Diabetes, puh. 040 840 4903, suvi.ollila@lilly.com

 

Lähteet:

Käypä hoito -suositus: Aikuisten lihavuuden hoito, 2011

Kategoriat

  • glp-1
  • suolistohormoni
  • byetta
  • eli lilly
  • lilly
  • inkretiinimimeetti
  • tyypin 2 diabetes
  • eksenatidi
  • glp-1-agonisti
  • Mitä diabetes on - perustietoa diabeteksesta
    Mitä diabetes on - perustietoa diabeteksesta
    Lisenssi:
    Kaikki oikeudet pidätetään
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .pdf
  • Totta vai tarua – yleisiä väittämiä koskien diabetesta
    Totta vai tarua – yleisiä väittämiä koskien diabetesta
    Lisenssi:
    Kaikki oikeudet pidätetään
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .pdf
  • Eli Lilly lyhyesti
    Eli Lilly lyhyesti
    Lisenssi:
    Kaikki oikeudet pidätetään
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .pdf
  • Taustatietoa GLP-1-reseptoriagonisteista
    Taustatietoa GLP-1-reseptoriagonisteista
    Lisenssi:
    Kaikki oikeudet pidätetään
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .pdf
  • Taustatietoa uusista Diabetes Keskustelukartoista
    Taustatietoa uusista Diabetes Keskustelukartoista
    Lisenssi:
    Kaikki oikeudet pidätetään
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .pdf
  • Diabetessanastoa
    Diabetessanastoa
    Lisenssi:
    Kaikki oikeudet pidätetään
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .pdf

Liittyvä sisältö