Ohita
Uratarina: Murroksessa oleva autoala ei polje koskaan paikallaan

Blogikirjoitus -

Uratarina: Murroksessa oleva autoala ei polje koskaan paikallaan

Ford-henkilöautojen myyntijohtaja Juuso Aspia kiehtoo autoalalla toimialan jatkuva kehittyminen. Sähköistyminen, uudet digitaaliset palvelut ja ostotapojen muutokset ovat tulevaisuuden väistämättömiä trendejä, jotka muokkaavat markkinaa päivittäin uuteen uskoon.

Jo vuodesta 2008 Fordilla työskennellyt Juuso Asp on toiminut yrityksessä monenlaisissa rooleissa sekä henkilö- että hyötyajoneuvopuolella: markkinoinnissa ja viestinnässä, tuotepäällikkönä sekä viimeisimpänä henkilöautojen myyntijohtajana. Pisin kokemus Juusolla on hyötyajoneuvojen markkinoinnista ja myynnistä, jonka parissa hän työskenteli useamman vuoden ajan, vuosina 2010–2016 sekä  2019–2020.

”Uudet työtehtävät ovat löytyneet luonnollisen organisaatiokehityksen myötä ja osittain samanlaisia vastuualueita sisältäneet tehtävät ovat tukeneet hyvin toisiaan. Ala ja tuotteet kuitenkin kehittyvät jatkuvasti, joten paikallaan täällä ei pääse polkemaan”, Juuso korostaa.

Autoilun tulevaisuus on sähköinen

Autoala on ollut viime vuosina suuren murroksen alla erityisesti sähköistymisen ja uusien digitaalisten palveluiden, esimerkiksi Ford Pass -sovelluksen myötä.
”Uudet digitaaliset palvelut tulevat yhä enemmän osaksi omistamisen kokemusta ja auton käyttöä”, huomauttaa Juuso.

Murrokseen kuuluu, että auton omistamisen ja ostamisen tavat ovat muuttuneet.
”Kaupankäynti siirtyy yhä enemmän verkkoon ja omistamisen eri muodot, kuten yksityisleasing lisääntyvät”, hän täsmentää.

Autoilun tulevaisuus kehittyy ilmastotavoitteiden ohjaamana. Jo nyt Fordin tuotetarjonta sähköistyy kovaa tahtia, samalla kun niin Suomessa kuin muualla maailmassa sähköautojen latausinfrastruktuuria kehitetään.
”Vuonna 2024 meillä on neljän täyssähköautomallin valikoima ja hyötyajoneuvojen puolella viiden täyssähköauton valikoima”, Juuso kertoo.

Konkreettista kehitystyötä kansainvälisessä työympäristössä

Juuso on nähnyt Fordilla monenlaisia rooleja ja seurannut näköalapaikalta autoalan kehitystä. Työssään hän arvostaa aitoa mahdollisuutta asioihin vaikuttamiseen sekä hyvähenkistä kollegiaalista tukea.

”Työssäni pääsen kollegojen tuella viemään asioita oikeasti eteenpäin. Fordilla on perinteisesti pitkiä työsuhteita ja korkea henkilöstötyytyväisyys”, hän kertoo.

Juuson tehtävässä suuressa osassa on kansainvälinen yhteistyö Euroopan organisaation kanssa. Toisaalta tiivistä yhteistyötä tapahtuu myös Suomen Ford-liikkeisiin, maahantuojiin ja muihin sidosryhmiin. Samanlaista työpäivää tulee harvoin eteen, ja niin talousvaihtelut kuin yllättävät maailmantilanteet heilauttelevat alaa suuntaan ja toiseen.

Juuson mukaan Fordin tulevaisuuden brändissä tulee korostumaan entistä enemmän omistamisen kokemus ja ympäristönäkökulmat.

”Henkilöautopuolella tulemme menemään täyssähköiseen maailmaan, ja sitä kohti on olemassa jo selvä suunnitelma ja toimenpiteet. On rikkaus päästä viemään näistä suunnitelmia eteenpäin ja kohti käytäntöä”, Juuso tuumaa.

Juuso Asp, myyntijohtaja Ford-henkilöautot

Aiheet

Yhteyshenkilöt

Tarja Hammarberg

Tarja Hammarberg

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 09 4270 2131

Oy Ford Ab

Oy Ford Ab on vuonna 1926 perustettu Ford-merkkisten henkilöautojen ja hyötyajoneuvojen sekä varaosien maahantuoja ja tukkumyyjä, ja työllistää Suomessa noin 40 työntekijää. Yritys on osa Ford Motor Companya, jonka palveluksessa on maailmanlaajuisesti lähes 200 000 henkilöä.

Haluamme tarjota asiakkaillemme heidän tarpeisiinsa sopivia, laadukkaita ja turvallisia tuotteita sekä arkea helpottavia ja ajamismukavuutta lisääviä liitettävyysratkaisuja ja palveluita.

Ford siirtyy Euroopassa vähitellen kohti täyssähköistä tulevaisuutta Euroopassa. Vuoteen 2030 mennessä Euroopassa myynnissä on vain täyssähköisiä henkilöautoja ja tuolloin jo noin kahden kolmasosan myydyistä hyötyajoneuvoista oletetaan olevan joko ladattavia hybridejä tai täyssähköautoja.

Oy Ford Ab
Äyritie 24, Plaza Halo
01510 Vantaa
Finland
Vieraile muissa uutishuoneissa