Ohita
Välittävä ote vie henkilöstön johtamisessa pitkälle

Blogikirjoitus -

Välittävä ote vie henkilöstön johtamisessa pitkälle

Henkilöstöpäällikkö Piia Nylander, Oy Ford Ab

Fordilla tuotepäällikkönä aiemmin toiminut Piia Nylander aloitti uutena henkilöstöpäällikkönä edeltäjän eläköityessä vuonna 2019. Uudessa tehtävässä Piiaa innostaa erityisesti rekrytoiminen ja matalahierarkisen, toinen toisestaan välittävän yrityskulttuurin edistäminen.

Jo vuodesta 2012 Fordilla työskennellyt Piia Nylander otti pari vuotta sitten uuden haasteen vastaan hypätessään myynnistä ja markkinoinnista uudeksi henkilöstöpäälliköksi. Edeltävää työkokemusta HR-puolelta Piialla ei ollut, mutta mielenkiintoa sitäkin enemmän.

”Olin jo opiskeluaikoina hyvin kiinnostunut henkilöstöhallinnosta”, International Business and Management -puolen BBA-tutkinnon tehnyt Piia kertoo.

Kokemuksensa Fordin tuotepuolelta Piia on nähnyt uudessa roolissaan vain vahvuutena. ”Esimerkiksi rekrytointitilanteissa on paljon hyötyä bisnesymmärryksestä ja ylipäätään siitä, että organisaatio on entuudestaan tuttu. Vaikka osaan henkilöstöstä on toki uudessa roolissa saanut tutustua entistäkin paremmin”, Piia sanoo.

Hyvä viestintä avainasemassa poikkeusaikoina

Omat haasteensa työhön on tuonut korona-aika, joka alkoi lähestulkoon juuri kun Piia oli aloittanut henkilöstöhallinnossa. Kuten monessa muussakin yrityksessä, Fordillakin siirryttiin käytännössä yhdessä yössä toimistolta etätöihin.

”Tämä aika on opettanut paljon hyvän viestinnän ja kommunikoinnin merkityksestä. Yritys oli alusta alkaen tässä hyvin mukana ja huomioi työntekijöiden hyvinvointia ja ergonomiaa myös etätyöskentelyssä. Vaikka tilanne oli arvaamaton ja muuttui alituiseen, viestintä on toiminut koko ajan. Sitä voin pitää myös omalta osaltani onnistumisena”, Piia kertoo.

Tiiviissä, reilun 30 henkilön Suomen Fordin työyhteisössä yhteishenkeä on ylläpidetty poikkeusaikoinakin yllä virtuaalisilla aamukahveilla ja muilla viestintäkanavilla, joissa viestejä on vaihdettu pitkälti myös työasioiden ulkopuolelta.

Fordin arvoihin syvälle istutettu välittämisen kulttuuri ja matala hierarkia näkyy Piian mukaan siinä, että työkavereihin on tullut otettua yhteyttä entistä matalammalla kynnyksellä fyysisten tapaamisten vähentyessä. ”Sillä on suuri merkitys, aloittaako palaverin menemällä suoraan asiaan vai kysyykö ensin kuulumisia”, Piia huomauttaa.

Välittävä, tasa-arvoinen ja joustava työkulttuuri voimavarana

Jo pienestä tytöstä lähtien Piia on pitänyt autoista ja pyörinyt autoliikkeissä isänsä jalanjäljissä. Autoalalla Piiaa kiehtoo se, kuinka nopeasti toimiala muuttuu ja miten uudet teknologiat tulevat muovaamaan alaa tulevaisuudessa entisestään.

”Sähköistyminen ja digitalisaatio tuovat työhön ehdottomasti lisää kiinnostavuutta. Moni kuluttaja ei tiedä mitä mahdollisuuksia teknologia tarjoaa jo nyt”, Piia pohtii.

Suomen Ford on tunnettu pitkistä työsuhteista. Piiakin on viihtynyt saman yrityksen palveluksessa jo lähes 10 vuoden ajan. Salaisuus on Piian mielestä työyhteisössä, työkulttuurissa, Ford-brändin ja autoalan kiinnostavuudessa sekä kansainvälisessä ympäristössä toimiminen.

”Työt joustavat työntekijöiden erilaisten perhe- ja elämäntilanteiden mukaan ja henkilöstölle on tarjolla paljon mahdollisuuksia verkossa tapahtuvaan kouluttautumiseen. Uuden strategian mukaisesti yhä enemmän panostetaan myös monimuotoisuuden, tasa-arvoisuuden sekä yhdenvertaisuuden lisäämiseen”, Piia kertoo.

Tavoitteena on työkulttuuri, jossa kaikki saavat aidosti olla omia itsejään ja tuoda esiin omia mielipiteitään. ”Ajattelemme, että erilaiset persoonat ovat voimavaramme. Tämä näkyy myös sukupuolijakauman tasaantumisessa – alalla on yhä enemmän naisia ja käsitys maskuliinisesta, vain miehille kuuluvasta alasta on jäänyt kauas historiaan.”

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Tarja Hammarberg

Tarja Hammarberg

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 09 4270 2131

Oy Ford Ab

Oy Ford Ab on vuonna 1926 perustettu Ford-merkkisten henkilöautojen ja hyötyajoneuvojen sekä varaosien maahantuoja ja tukkumyyjä, ja työllistää Suomessa noin 40 työntekijää. Yritys on osa Ford Motor Companya, jonka palveluksessa on maailmanlaajuisesti lähes 200 000 henkilöä.

Haluamme tarjota asiakkaillemme heidän tarpeisiinsa sopivia, laadukkaita ja turvallisia tuotteita sekä arkea helpottavia ja ajamismukavuutta lisääviä liitettävyysratkaisuja ja palveluita.

Ford siirtyy Euroopassa vähitellen kohti täyssähköistä tulevaisuutta Euroopassa. Vuoteen 2030 mennessä Euroopassa myynnissä on vain täyssähköisiä henkilöautoja ja tuolloin jo noin kahden kolmasosan myydyistä hyötyajoneuvoista oletetaan olevan joko ladattavia hybridejä tai täyssähköautoja.

Oy Ford Ab
Äyritie 24, Plaza Halo
01510 Vantaa
Finland
Vieraile muissa uutishuoneissa