Ohita
Ford  kolmatta vuotta peräkkäin Suomen ostetuin pakettiautomerkki

Tiedote -

Ford kolmatta vuotta peräkkäin Suomen ostetuin pakettiautomerkki

VANTAA, 3.1.2022 –  Ford nappasi vuonna 2021 jälleen pakettiautojen rekisteröintitilaston ykköspaikan Suomessa. Fordin suoritus oli suvereeni, sillä ero toiseksi myydyimpään merkkiin oli yli 700 kappaletta. Kaikkiaan Fordin pakettiautoja rekisteröitiin vuoden aikana 3098 kappaletta, mikä toi markkinaosuudeksi 24,03 %.1   Vuosi 2021 oli Fordille jo kolmas peräkkäinen vuosi Suomen ostetuimpana pakettiautomerkkinä.

Ford suoriutui tasaisesti kaikissa kokoluokissa, mutta erityisen vahva merkki oli kokoluokkien ääripäissä. Ison Transitin osuus segmentissään oli lähes 33 prosenttia ja Fiesta Van puolestaan hallitsi pienten pakettiautojen kokoluokkaa yli 61 prosentin osuudella.

”Viime vuosi oli koko autoalalle erikoinen ja haastava. Senkin vuoksi arvostamme tätä tulosta korkealle ja haluan kiittää Ford-verkostoa loistavasta työstä ja asiakkaitamme luottamuksesta”, sanoo Ford-hyötyajoneuvojen myyntijohtaja Reima Sievänen, Oy Ford Ab. ”Uskon menestyksemme jatkuvan myös tänä vuonna, muun muassa täyssähköisen E-Transitin ansiosta.”

Laaja mallisto tarjoaa vaihtoehdon kaikkiin tarpeisiin

Erinomaisen tuloksen takana ovat Fordin monipuolinen mallisto, edistykselliset liitettävyysominaisuudet ja ammattimainen jälleenmyyjäverkosto. Lisäksi Ford tarjoaa asiakkailleen liikkeiden kautta myös Ford QVM-sertifioitujen korinrakentajien tekemiä laadukkaita muutostöitä.

Fordin mallistosta löytyy vaihtoehto jokaiseen pakettiautojen kokoluokkaan – Fiesta Vanista isoon Transitiin. Pakettiautomallistoa täydentää palkittu, Euroopan ja Suomen myydyin avolava-automalli Ranger. Ranger-mallistossa on saatavana useita erikoismalleja ja täysin ainutlaatuinen Ranger Raptor.

”Laaja mallisto ja tiivis monivuotinen yhteistyö valtuutettujen korinrakentajien kanssa varmistaa sen, että asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin löytyy täsmälleen sopiva ratkaisu. Ja kaiken voi hoitaa kätevästi Ford-liikkeessä”, toteaa Petteri Pajanen, myyntipäällikkö Ford-hyötyajoneuvot, Oy Ford Ab.

Tulevaisuus näyttää erittäin valoisalta myös lähivuosien osalta. Ford aloittaa uuden, vuonna 2023 Suomeen tulevan Ranger-malliston valmistamisen tämän vuoden aikana. Ford valmistaa myös jatkossa Transit-mallit tehtaillaan.

Vahva panostus hyötyajoneuvoihin ja sähköistymiseen

Ford panostaa hyötyajoneuvoihin sekä niihin liittyviin palveluihin ja digitaalisuuteen vahvasti. Yhtiön tavoitteena on kehittää ja tuoda markkinoille uusia yritysten liiketoimintaa tukevia ja auton käyttökokemusta parantavia palveluita. Yhä kattavammat digitaaliset ratkaisut ja liitettävyysominaisuudet nostavat autojen hyötykäytön ja omistamisen kokemuksen uudelle tasolle.

Fordin hyötyajoneuvomallisto myös sähköistyy nopeasti ja laajasti. Vuonna 2022 lanseerattava täyssähköinen E-Transit on yhtiön ensimmäinen täyssähköinen pakettiauto. Täyssähköinen versio on saatavana koko Transit-mallistoon. Vuonna 2023 Ford alkaa valmistaa uutta Transit Customia, josta tulee markkinoille myös täyssähköversio.

Kaikki Fordin hyötyajoneuvomallit ovat vuonna 2024 saatavana joko ladattavana hybridinä tai täyssähköisenä. Yhtiön arvion mukaan ladattavien hyötyajoneuvojen osuus myynnistä on vuonna 2030 jo kaksi kolmasosaa.

                         #  #  #  #

1 Netwheels, pakettiautojen ensirekisteröinnit 1-12/2021.

Aiheet

Kategoriat


Ford Motor Company

Ford Motor Company on globaali yhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Dearbornissa, Michiganissa. Yhtiö suunnittelee, valmistaa, markkinoi, huoltaa Ford-merkin alla henkilöautoja, kuorma-autoja, SUV-autoja ja sähköautoja sekä ylellisiä Lincoln-henkilöautoja. Lisäksi yhtiö tarjoaa rahoituspalveluita Ford Motor Credit Companyn kautta ja tavoittelee johtavia asemia sähkötoimisissa ratkaisuissa, autonomisissa autoissa ja liikkuvuusratkaisuissa. Ford työllistää noin 188 000 henkilöä maailmanlaajuisesti. Lisätietoja Fordista ja sen tuotteista sekä Ford Motor Credit Companysta löytyy osoitteesta www.corporate.ford.com

Ford of Europe valmistaa, myy ja huoltaa Ford-autoja 50 maassa. Sen palveluksessa työskentelee noin 43 000 henkilöä ja yhteisyritykset mukaan lukien noin 55 000 henkilöä. Euroopassa toimii myös Ford Motor Credit Company ja Ford Customer Service Division sekä 14 tehdasta, joista 10 Ford omistaa kokonaan tai on enemmistöomistaja ja 4 on yhteisomistuksessa muiden toimijoiden kanssa. Ensimmäiset Ford-autot tuotiin Eurooppaan vuonna 1903 – samana vuonna, jolloin Ford Motor Company perustettiin. Tuotanto aloitettiin Euroopassa vuonna 1911.

Oy Ford Ab on vuonna 1926 perustettu Ford-merkkisten henkilöautojen ja hyötyajoneuvojen sekä varaosien maahantuoja ja tukkumyyjä, ja työllistää Suomessa noin 40 työntekijää. Ford-jälleenmyyjäverkosto on kattava. Täyden palvelun Ford-liikkeitä on 36, minkä lisäksi asiakkaita palvelee 22 korjaamoa. 

 

Yhteyshenkilöt

Tarja Hammarberg

Tarja Hammarberg

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 09 4270 2131

Oy Ford Ab

Oy Ford Ab on vuonna 1926 perustettu Ford-merkkisten henkilöautojen ja hyötyajoneuvojen sekä varaosien maahantuoja ja tukkumyyjä, ja työllistää Suomessa noin 40 työntekijää. Yritys on osa Ford Motor Companya, jonka palveluksessa on maailmanlaajuisesti lähes 200 000 henkilöä.

Haluamme tarjota asiakkaillemme heidän tarpeisiinsa sopivia, laadukkaita ja turvallisia tuotteita sekä arkea helpottavia ja ajamismukavuutta lisääviä liitettävyysratkaisuja ja palveluita.

Ford siirtyy Euroopassa vähitellen kohti täyssähköistä tulevaisuutta Euroopassa. Vuoteen 2030 mennessä Euroopassa myynnissä on vain täyssähköisiä henkilöautoja ja tuolloin jo noin kahden kolmasosan myydyistä hyötyajoneuvoista oletetaan olevan joko ladattavia hybridejä tai täyssähköautoja.

Oy Ford Ab
Äyritie 24, Plaza Halo
01510 Vantaa
Finland
Vieraile muissa uutishuoneissa