Ohita
Ford testaa auton nopeutta automaattisesti hidastavaa geoaitateknologiaa

Tiedote -

Ford testaa auton nopeutta automaattisesti hidastavaa geoaitateknologiaa

Ford on aloittanut kokeilun, jossa ajoneuvojen liitettävyysteknologiaa testataan virtuaalisesti geoaidatuilla alueilla. Teknologia voisi tulevaisuudessa jopa korvata liikennemerkit. 1 Geoaitauksessa tietty alue rajataan näkymättömällä aidalla GPS-teknologian avulla. Tämän ansiosta voi olla mahdollista parantaa liikenneturvallisuutta esimerkiksi koulujen ja sairaaloiden läheisyydessä sekä alueilla, joilla liikkuu paljon ihmisiä.

Fordin geoaidatuilla alueilla automaattisesti nopeutta vähentävä Geofencing Speed Limit Control -järjestelmä voisi myös auttaa kuljettajia välttämään ylinopeussakkoja erityisesti ajettaessa vieraissa paikoissa tai nopeusrajoitusmerkkien ollessa esimerkiksi kasvillisuuden peitossa. 2

“Ajoneuvon liitettävyysteknologiassa on todistetusti mahdollisuuksia helpottaa ajamista ja parantaa turvallisuutta.  Tästä hyötyvät kaikki, ei pelkästään ratin takana oleva henkilö”, sanoo Michael Huynh, Manager, City Engagement Germany, Ford of Europe. “Geoaitauksella voi varmistaa, että ajonopeutta lasketaan silloin, kun sen avulla voi parantaa turvallisuutta.”

Hitaampi ajonopeus lisää tieturvallisuutta

Euroopassa jalankulkijoiden tai pyöräilijöiden osuus liikenneonnettomuuksien kuolonuhreista on maasta riippuen jopa 29 prosenttia. Suomessa osuus on Liikenneturvan tutkimusten mukaan yhteensä 20 prosenttia. 3 Nopeuden rajoittaminen 30 kilometriin tunnissa tietyillä alueilla voi parantaa jalankulkijoiden liikenneturvallisuutta kaupunkialueilla. Tällöin kuljettajilla on enemmän aikaa reagoida ja vauhdin vaikutus mahdollisessa törmäyksessä on pienempi. 4

Erilaiset kuljettajaa avustavat järjestelmät, kuten Fordin älykäs nopeudenrajoitin ja aktiivinen vakionopeudensäädin Stop & Go -toiminnolla, auttavat kuljettajia jo nyt nopeusrajoitusten noudattamisessa. 5 Fordin geoaitoja hyödyntävä Geofencing Speed Limit Control -järjestelmä voisi mahdollisesti toimia vielä joustavammin ja tehokkaammin kuin auton sisäänrakennetut teknologiat. Järjestelmä olisi mahdollista ottaa tulevaisuudessa käyttöön sekä Fordin henkilöautoihin että hyötyajoneuvoihin.

Tutkijat käyttävät kahta Ford E-Transitia analysoidakseen nopeusrajoitusten vaikutusta liikenteen sujuvuuden parantamiseen ja onnettomuusriskien vähentämiseen. Täyssähköisellä Ford E-Transitilla suoritetaan testejä kaikilla 30 km/h alueilla Kölnin keskustassa ja valikoiduilla 50 km/h ja 30 km/h alueilla muualla kaupungissa.

Vuoden kestävä kokeilu on jatkoa Fordin muille viimeaikaisille tutkimusprojekteille, joiden tavoitteena on parantaa tieturvallisuutta. Projekteissa on tutkittu muun muassa yhdistettyä liikennevalotekniikkaa, jonka avulla liikennevalo voisi vaihtua automaattisesti vihreäksi hälytysajoneuvojen lähestyessä risteystä.

Liikenneturvallisuuden parantamisessa auttaa osaltaan myös ensimmäisenä Ford Pumaan vuonna 2020 esitelty paikallisista vaaratilanteista hälyttävä järjestelmä. Euroopassa on tällä hetkellä noin 500 000 liitettyä Ford-ajoneuvoa. Euroopassa ne hälyttivät vuoden 2021 aikana yli 35 000 kertaa rikkoutuneista ajoneuvoista sekä Fordilla että muun merkkisillä autoilla ajavia henkilöitä. Lisäksi kuljettajia varoitettiin kuukausittain yli 100 000 kertaa edessä olevasta paikallisesta vaaratilanteesta.

Kokeilujakso on yhteistyön tulos

Kokeilujakso on Ford City Engagement -tiimin, Kölnin ja Aachenin kaupunkien viranomaisten ja Fordin Palo Altossa työskentelevien ohjelmistoinsinöörien yhteistyön tulos. Palo Alton insinöörit kehittivät yhdessä Aachenin kollegojensa kanssa teknologian, joka yhdistää auton geoaitajärjestelmään GPS-seurantaa ja tiedonvaihtoa varten.

Voimassa oleva nopeusrajoitus vilkkuu kojelaudalla olevalla näytöllä auton kulloisenkin ajonopeuden alapuolella, ja ajoneuvo vähentää automaattisesti nopeutta geoaidatulle alueelle määritetyn nopeusrajoituksen mukaiseksi. Kuljettaja voi ohittaa järjestelmän ja poistaa nopeusrajoituksen käytöstä milloin tahansa.

Tulevaisuudessa Fordin Geofencing Speed Limit Control -järjestelmän avulla voi olla mahdollista määritellä myös omia geoaidattuja alueita, kuten varikkoalueet ja muut yksityisalueet, ja asettaa niille matalimmillaan jopa 20 kilometrin tuntinopeusrajoitus. Nopeusrajoitus on mahdollista asettaa myös dynaamisesti, jolloin otetaan huomioon paikalliset vaaratilanteet, väliaikaiset tietyöt ja vuorokaudenaika.

“Kuljettajien pitäisi hyötyä viimeisimmän teknologian tuomasta tuesta mukaan lukien geoaitaukseen perustuvat järjestelmät, joiden avulla he voivat ajaa helposti rajoitusten mukaan ja keskittyä täysin seuraamaan liikennettä”, toteaa Dr. Bert Schröer, Head of Vehicle Technology and Mobility, AWB. AWB on Kölnissä toimiva jätehuoltoyhtiö, joka on kokeilussa mukana Kölnin kaupungin kanssa.

Kokeilujakso kestää maaliskuuhun 2023 asti ja on osa tutkimushankkeita, joissa testataan Ford E-Transitin esituotantoautoja ja prototyyppejä useissa tosielämän käyttötarkoituksissa. Testaajina ovat olleet muun muassa postilaitos, kunnat ja viimeisen kilometrin elintarviketoimittajat Ranskassa, Saksassa, italiassa, Hollannissa, Norjassa ja Isossa-Britanniassa.

Ford käyttää geoaitausteknologiaa myös parantamaan kaupunkien ilmanlaatua varmistamalla, että Ford Transit Custom Ladattava hybridi käyttää automaattisesti sähkömoottoria päästöttömään ajoon auton saapuessa vähäpäästövyöhykkeelle.

Katso lisää kokeilusta videolta:

                                             # # #

1 Tämä ominaisuus on kehitetty vain testikäyttöön, eikä sitä ole tällä hetkellä saatavana autoihin. Geoaitauksella luodaan virtuaalinen GPS-teknologian avulla määritetty maantieteellisen raja.

2 Euroopan ylinopeussakot ovat maailman korkeimmat. 21 Euroopan maassa maksimiylinoepussakko on yli 680 euroa, https://www.budgetdirect.com.au/car-insurance/research/global-speeding-fine-costs.html.

3 Kuinka turvallista jalankulku ja pyöräily on Euroopassa ja Suomessa:
https://etsc.eu/wp-content/uploads/PIN-Flash-38_FINAL.pdf
Tutkimukset – Liikenneturva

4 Jalankulkijan kuolema auton törmäyksessä on viisi kertaa suurempi 50 km/h nopeudella kuin 30 km/h nopeudella. Kröyer, H., Jonsson, T., & Varhelyi, A. (2014). Suhteellinen kuolemantapausriskikäyrä kuvaamaan törmäysnopeuden muutoksen vaikutusta moottoriajoneuvon törmänneiden jalankulkijoiden kuolemanriskiin.Accident Analysis and Prevention, 62, 143-152. https://doi.org/10.1016/j.aap.2013.09.007

5 Kuljettajaa avustavat järjestelmä ovat lisäominaisuuksia. Kuljettaja on aina vastuussa liikenteen tarkkailusta, päätöksistä ja ajoneuvon hallinnasta.

Lisätietoa alueellisesti rajattavista tieliikenteen palveluista:
Alueellisesti rajattavat tieliikenteen palvelut ja niiden edellytykset.pdf (traficom.fi)

Aiheet

Kategoriat


Ford Motor Company (NYSE:F) on maailmanlaajuinen yhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Dearbornissa Michiganissa. Yhtiö on sitoutunut auttamaan paremman maailman rakentamisessa. Maailman, jossa jokaisella ihmisellä on mahdollisuus liikkua vapaasti ja toteuttaa unelmiaan. Yhtiön Ford+ -suunnitelman avulla luodaan kasvua ja lisäarvoa sekä asiakaskokemusta ja -uskollisuutta  yhdistämällä yhtiön olemassa olevat vahvuudet, uudet mahdollisuudet ja jatkuva vuoropuhelu asiakkaiden kanssa. Ford kehittää ja valmistaa liitettyjä ja yhä enemmän sähköistettyjä henkilö- ja hyötyajoneuvoja sekä liitettävyyspalveluita. Ford pyrkii johtavaan asemaan liikkuvuusratkaisuissa, mukaan lukien autonominen ajoneuvoteknologia. Rahoituspalveluita on saatavana Ford Motor Credit Companyn kautta. Ford työllistää noin 183 000 henkilöä maailmanlaajuisesti. Lisätietoja yhtiöstä, tuotteista ja Ford Motor Credit Companysta löytyy osoitteesta corporate.ford.com.

Ford of Europe vastaa Ford-merkkisten ajoneuvojen valmistuksesta, myynnistä ja huollosta 50 maassa. Yhtiön palveluksessa työskentelee noin 41 000 henkilöä ja yhteisyritykset mukaan lukien noin 55 000 henkilöä. Euroopassa toimii myös Ford Motor Credit Company ja Ford Customer Service Division sekä 14 tehdasta, joista 10 Ford omistaa kokonaan tai enemmistöomistajana ja 4 on yhteisomistuksessa muiden toimijoiden kanssa. Ensimmäiset Ford-autot tuotiin Eurooppaan vuonna 1903 – samana vuonna, jolloin Ford Motor Company perustettiin. Tuotanto aloitettiin Euroopassa vuonna 1911.

Oy Ford Ab on vuonna 1926 perustettu Ford-merkkisten henkilöautojen ja hyötyajoneuvojen sekä varaosien maahantuoja ja tukkumyyjä, ja työllistää Suomessa noin 40 työntekijää. Ford-jälleenmyyjäverkosto on kattava, ja asiakkaita palvelee 36 täyden palvelun Ford-liikettä. Lisäksi Suomessa on 22 Ford-korjaamoa.   


 

Yhteyshenkilöt

Tarja Hammarberg

Tarja Hammarberg

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 09 4270 2131

Oy Ford Ab

Oy Ford Ab on vuonna 1926 perustettu Ford-merkkisten henkilöautojen ja hyötyajoneuvojen sekä varaosien maahantuoja ja tukkumyyjä, ja työllistää Suomessa noin 40 työntekijää. Yritys on osa Ford Motor Companya, jonka palveluksessa on maailmanlaajuisesti lähes 200 000 henkilöä.

Haluamme tarjota asiakkaillemme heidän tarpeisiinsa sopivia, laadukkaita ja turvallisia tuotteita sekä arkea helpottavia ja ajamismukavuutta lisääviä liitettävyysratkaisuja ja palveluita.

Ford siirtyy Euroopassa vähitellen kohti täyssähköistä tulevaisuutta Euroopassa. Vuoteen 2030 mennessä Euroopassa myynnissä on vain täyssähköisiä henkilöautoja ja tuolloin jo noin kahden kolmasosan myydyistä hyötyajoneuvoista oletetaan olevan joko ladattavia hybridejä tai täyssähköautoja.

Oy Ford Ab
Äyritie 24, Plaza Halo
01510 Vantaa
Finland
Vieraile muissa uutishuoneissa