Ohita
Suomalaisilla nuorilla on painava kaasujalka ja paljon asiaa kavereille ajon aikana

Tiedote -

Suomalaisilla nuorilla on painava kaasujalka ja paljon asiaa kavereille ajon aikana

Suomalaisten nuorten kuljettajien keskuudessa teetetystä kyselystä selviää, että 70 % vastaajista on ainakin joskus ajanut tietoisesti ylinopeutta. Lähes yhtä moni on käyttänyt älypuhelinta ilman hands-freetä. Ylivoimaisesti eniten ajon aikana puhutaan puhelimessa, lähes puolet on myös lähettänyt teksti- tai muita viestejä. Kyselyyn vastasi 403 18–29-vuotiasta ajokortin omaavaa henkilöä, ja sen toteutti Fordin toimeksiannosta YouGov Finland.

Nuorten autoilijoiden liikennekäyttäytymistä ja asenteita selvittäneestä kyselytutkimuksesta käy ilmi, että erityisesti paljon eli käytännössä joka päivä autoa ajavat ovat joskus ajaneet ylinopeutta tietoisesti. He myös käyttävät eniten älypuhelinta ajaessaan ilman hands-freetä verrattuna harvoin autoa ajaviin. 11 % ilmoitti ajaneensa tietoisesti ylinopeutta usein, 31 % silloin tällöin.

Miehet käyttävät ajaessaan hieman naisia useammin älypuhelinta ilman hands-freetä. Vastaajista 71 % on soittanut itse tai vastaanottanut puheluita ilman hands-freetä. Joka toinen älypuhelinta ajaessaan käyttänyt on näpytellyt viestejä. Some-päivityksiä tekee tai lukee 8 % vastaajista. Älypuhelimen käyttö on aiheuttanut 8 %:lle vastaajista useita vaaratilanteita viimeisen vuoden aikana.

Vastaajista 37 % ajaa autolla joka päivä ja heistä 62 % omistaa itse tai on autonsa haltija. Miehissä on selvästi naisia isompi osuus päivittäin ajavia (45 % vs. 29 %). Myös kaikkein nuorimmat vastaajat (18–21-vuotiaat) ajavat hieman muita useammin.

”Varmuutta ajamiseen saa vain ajamalla. Huolestuttavaa on kuitenkin se, että esimerkiksi älypuhelinta käytetään todella paljon ajon aikana ilman hands-freetä”, kertoo Oy Ford Ab:n toimitusjohtaja Hannu Pärssinen.

Lisävarmuutta auton käsittelyyn

Nuorille, kokemattomille kuljettajille tarkoitettu Ford Driving Skills for Life -ajotapahtuma järjestetään syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Helsingissä. Messukeskuksen pysäköintialueelle rakennettavalla testiradalla on mahdollista päästä harjoittelemaan esimerkiksi auton käsittelyä yllättävän esteen tullessa tielle. Neljän tunnin koulutuskokonaisuuteen sisältyy myös käytännön esimerkkejä esimerkiksi älypuhelimen käytön vaikutuksesta auton käsittelyyn, mahdollisista vaaratilanteista ja nopeuden hallinnasta. Molempina päivinä on aamu- ja iltapäiväryhmät.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettyyn tapahtumaan osallistui lähes 180 henkilöä. Tapahtuman koeajoradalla on mahdollista harjoitella ammattilaisen kanssa auton hallintaa erilaisissa tilanteissa. Osallistumista ei ole rajoitettu iän mukaan vaan kaikki, jotka haluavat lisäharjoitusta ajamiseen, ovat tervetulleita.

Tapatumassa ovat mukana myös tubettajat Vinkare (https://www.youtube.com/user/GroupBlog) lauantaina 2.9. ja Eeddspeaks (https://www.youtube.com/user/eeddspeaks) sunnuntaina 3.9.

Tapahtumiin voi ilmoittautua osoitteessa https://www.forddsfl.fi/tapahtuma/ilmoittaudu-tapahtumaan

Aiheet


Ford Motor Company

Ford Motor Company on globaali auto- ja mobiliteettiyhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Dearbornissa, Michiganissa ja jonka autoja myydään kaikissa kuudessa maanosassa. Yhtiössä työskentelee noin 202 000 henkilöä ja sillä on 62 tehdasta eri puolilla maailmaa. Yhtiö suunnittelee, valmistaa, markkinoi, huoltaa Ford-merkin alla henkilöautoja, kuorma-autoja, SUV-autoja ja sähköautoja sekä ylellisiä Lincoln-henkilöautoja. Laajentaakseen liiketoimintamalliaan Ford investoi aktiivisesti uusiin mahdollisuuksiin sähköautoissa, itseohjautuvissa autoissa ja liikkumisen sujuvoittamisessa. Lisätietoja Fordista ja sen tuotteista sekä Ford Motor Credit Companysta löytyy osoitteesta www.corporate.ford.com

Ford of Europe valmistaa, myy ja huoltaa Ford-autoja 50 markkina-alueella. Sen palveluksessa työskentelee noin 52 000 henkilöä ja yhteisyritykset mukaan lukien noin 66 000 henkilöä. Euroopassa toimii myös Ford Motor Credit Company ja Ford Customer Service Division sekä 24 tuotantolaitosta, joista 16 Ford omistaa kokonaan tai on enemmistöomistaja ja 8 on yhteisomistuksessa muiden toimijoiden kanssa. Ensimmäiset Ford-autot tuotiin Eurooppaan vuonna 1903 samana vuonna, jolloin Ford Motor Company perustettiin. Tuotanto Euroopassa aloitettiin vuonna 1911. 

Yhteyshenkilöt

Tarja Hammarberg

Tarja Hammarberg

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 09 4270 2131

Liitetyt tapahtumat

Oy Ford Ab

Oy Ford Ab on vuonna 1926 perustettu Ford-merkkisten henkilöautojen ja hyötyajoneuvojen sekä varaosien maahantuoja ja tukkumyyjä, ja työllistää Suomessa noin 40 työntekijää. Yritys on osa Ford Motor Companya, jonka palveluksessa on maailmanlaajuisesti lähes 200 000 henkilöä.

Haluamme tarjota asiakkaillemme heidän tarpeisiinsa sopivia, laadukkaita ja turvallisia tuotteita sekä arkea helpottavia ja ajamismukavuutta lisääviä liitettävyysratkaisuja ja palveluita.

Ford siirtyy Euroopassa vähitellen kohti täyssähköistä tulevaisuutta Euroopassa. Vuoteen 2030 mennessä Euroopassa myynnissä on vain täyssähköisiä henkilöautoja ja tuolloin jo noin kahden kolmasosan myydyistä hyötyajoneuvoista oletetaan olevan joko ladattavia hybridejä tai täyssähköautoja.

Oy Ford Ab
Äyritie 24, Plaza Halo
01510 Vantaa
Finland
Vieraile muissa uutishuoneissa