Blogikirjoitus -

Yhteiskuntavastuu on yhä useammin myös sosiaalista vastuuta

 

Yhteiskuntavastuu on yhä useammin myös sosiaalista vastuuta

Yhdysvalloissa yhä useammat yritykset näkevät yhteiskuntavastuun ulottuvan myös ympäristökysymysten ulkopuolelle. Täällä vastuuviestinnän yhtä osa-aluetta kuvataan käsitteellä community response, joka pitää sisällään sosiaalisen vastuun ympäröivästä yhteiskunnasta. Ympäröivän yhteisön tukeminen näyttää täällä olevan tärkeämpi osa vastuuviestintää, kuin perinteisesti vastuuviestintään yhdistetyt ympäristökysymykset. Esimerkiksi suositun tavarataloketju Targetin community outreach kattaa ketjun työntekijöiden suorittamaa vapaaehtoistyötä, tarjoaa alennettuja tai ilmaisia lippuja lasten teattereihin ja museoihin, osallistuu katastrofi- ja hätäaputoimintaan sekä mm. uudistaa koulujen kirjastoja.

Olisiko yhteiskuntavastuusta Amerikan koulujärjestelmän pelastajaksi? Jos ei pelastajaksi, niin ainakin jonkinlaisen ensiavun antajaksi. Yhdysvalloissa hyvinvointivaltion tehtävät jäävät yhä enemmän yksityisten tahojen harteille, ja useat amerikkalaiset yritykset ovatkin ottaneet paikallisten koulujen tukemisen yhteiskuntavastuulistansa kärkihankkeisiin. Syytä onkin, sillä jo ennestään tiukoilla olevilta koulupiireiltä leikataan tänäkin vuonna tuhansia opettajan paikkoja.

Yhteiskuntavastuu näkyy täällä myös siinä, että useilla yrityksillä on kiintiö esimerkiksi liikuntarajoitteisille työntekijöille. Tämä ei ole jäänyt pelkästään sanahelinäksi paperille, vaan näyttää käyvän myös toteen ilahduttavan usein. Hiljattain lahjusskandaalissa ryvettynyt Walmart puolestaan panostaa yhteiskuntavastuussaan Latinalaisten Amerikan naisten hyvinvointiin. Naisten sekä vähemmistöryhmien yrittäjyyden tukeminen on hyvin muodikasta, ja sekä Target että Walmart ovat nostaneet tämän teeman voimakkaasti esille. Vastuullisuuskäytäntöihin vaikuttavista yhteiskuntaeroista huolimatta näkisin mielelläni Suomessakin entistä laajempia ja rohkeampia yhteiskuntavastuun kampanjoita sekä uusia aluevaltauksia. Toisaalta taas Yhdysvalloilla on vielä pitkä tie kuljettavana, jotta oltaisi edes lähellä Eurooppaa ympäristökysymysten osalta.

Aiheet

  • PR, viestintä

Kategoriat

  • vastuuviestintä
  • yhdysvallat

Yhteyshenkilöt

Johanna Penttilä

Toimittaja + 1 858 382 0261