Tiedote -

Kouvolan kaupunki ja Osuuskunta Suomen Asuntomessut allekirjoittivat yhteistoimintasopimuksen

Kouvolan kaupunki ja Osuuskunta Suomen Asuntomessut ovat allekirjoittaneet yhteistoimintasopimuksen Porissa keskiviikkona 18.7. Sopimus on merkittävä askel asuntomessuprojektille ja se sinetöi messujen toteutumisen Kouvolassa kesällä 2019.

”Tästä alkaa hyvä ja loistava yhteistyö. Asuntomessujen myötä Kouvolaan rakennetuu uusi asuinalue ja tasokasta asuinmiljöötä. Asuntomessut on osa Kouvola kartalle -kampanjaa, sillä messujen kautta voimme markkinoida ja kertoa Kouvolasta kansallisella tasolla hyvinkin näkyvästi.”, kertoo kaupunginjohtaja Marita Toikka.

"Haluamme elinkeinoelämän mukaan asuntomessukesän suunnitteluun viimeistään nyt. Tätä kuukauden kestävää suurtapahtumaa ei kannata jättää hyödyntämättä.", lisää kehitysjohtaja Petteri Portaankorva.

Kun messuportit Porissa elokuun alussa sulkeutuvat, katse kääntyy kohti Kouvolaa. Asuntomessuilla vierailee vuosittain yli 100 000 messuvierasta ja se on samalla yksi Suomen suurimmista mediatapahtumista.

”Messut ovat valtava mahdollisuus Kouvolan kaupungille näkyä ja tehdä kaupunkia tunnetuksi valtakunnallisesti. Asuntomessut on koko Kouvolan ja kaikkien kouvolalaisten yhteinen projekti.", kertoo projektipäällikkö Sanna Kauppi.

"Pioneeripuiston asuntomessualueen kokonaisuus täyttää laadulliset ja määrälliset edellytykset, jotka Asuntomessuille on asetettu. Alueelle on tulossa vähintään 27 messukohdetta. Pioneeripuistoon rakentuu korkeatasoisia pientaloja, ensiluokkaista vuokra-asumista sekä ainutlaatuinen yhteisöllisen senioriasumisen kortteli, jotka edustavat monipuolisesti suomalaista tulevaisuuden asumista.", kertoo Osuuskunta Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää.

”Kouvolan Asuntomessuilla puhumme elämisen poluista. Messujen teemoja tulevat olemaan asuminen, työ ja liikkuminen, jotka kukin ovat merkittäviä osatekijöitä sujuvan arjen ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta.", kommentoi projektipäällikkö Sanna Kauppi.

Kouvola on näkyvästi esillä jo Porin Asuntomessuilla tänä kesänä. Asuntomessuilla Kouvola on läsnä omalla näyttelyosastollaan koko messujen ajan. Kouvolan messukohteeksikin sopiva messuosasto on toteutettu paikallisena yhteistyönä kouvolalaisen Elementit-E Oy:n kanssa.

Valokuva:
Jari Heikkilä


Lisätietoja
Sanna Kauppi
projektipäällikkö
Asuntomessut Kouvolassa 2019
p. 020 615 5073
sanna.kauppi@kouvola.fi

Heikki Vuorenpää
operatiivinen johtaja
p. 050 5316 776
heikki.vuorenpaa@asuntomessut.fi

www.asuntomessut.fi/kouvola
Kouvola 2019 - Asuntomessut

#asuntomessut #asuntomessut2019 #kouvola #kouvolakartalle

Kouvola on kestävällä tavalla kehittyvä lähes 85 000 asukkaan kaupunki, jossa liikkuminen on sujuvaa ja asuminen edullista. Viihdyt varmasti monipuolisten palvelujen ja harrastusmahdollisuuksien sekä moni-ilmeisen luonnon keskellä. Tervetuloa tutustumaan ihmeen hienoon Kouvolaan!

Aiheet

  • Rakentaminen, kiinteistö

Kategoriat

  • asuntomessut 2019
  • asuntomessut
  • kouvola

Osuuskunta Suomen Asuntomessut toimii paremman asumisen puolesta, vuoden ympäri. Tuomme asukkaan näkökulman mukaan asumiseen liittyviin keskusteluihin, olipa kyse sitten rakentamisesta, asumisen kustannuksista, palveluista tai liikkumisesta. Meillä on katse vankasti tulevaisuudessa: pohdimme, miten suuret megatrendit, kuten kaupungistuminen tai teknologinen kehitys muuttavat asumista. Haluamme ymmärtää, miten ihmiset haluavat asua. Tulevaisuudessa Osuuskunta Suomen Asuntomessuihin törmää uudenlaisissa keskusteluissa ja tapahtumissa.

Yhteyshenkilöt

Berit Virtanen-Thewlis

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Viestintä, PR, media, markkinointiviestintä +358 40 5114460

Johanna Kaunisto

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja Viestintä, tiedotus, media +358 40 314 2003