Ohita
Annika Rautiainen on alun perin maalaistyttö: hän kasvoi Nurmijärvellä vuohia hoidellen.
Annika Rautiainen on alun perin maalaistyttö: hän kasvoi Nurmijärvellä vuohia hoidellen.

Blogikirjoitus -

Suomen BNI-toiminnan kehittäjiä ja kouluttajia

Vierivä kivi ei sammaloidu – maailma on jatkuvassa muutoksessa ja myös BNI:n tulee muuttua sen mukana. Peruskonsepti säilyy, mutta toimintatavat jalostuvat kaiken aikaa, esimerkiksi pysyvät online-ryhmät tekevät parhaillaan tuloaan. Ketkä vastaavat Suomen toimintojen kehittämisestä ja BNI:läisten jatkuvasta kouluttamisesta?

Annika Rautiainen, BNI trainer & developer

Järvenpääläisellä Annika Rautiaisella on monta rautaa tulessa: Hän toimii BNI:n pääkouluttajana järjestäen säännöllisesti muun muassa Basic Training - ja Team Training -koulutuksia. Lisäksi hän luotsaa konsulttina kolmea BNI-ryhmää pääkaupunkiseudulla.

Annika tuli liikekumppanina mukaan BNI-toimintaan vuonna 2017. Hänellä on vankka kokemus erilaisista vastuutehtävistä ryhmässä ja konsultin tehtävistäkin jo parin vuoden ajalta. Idearikkaana ja ihmisläheisenä konsulttina hän on saanut omat ryhmänsä mahtavaan draiviin.

”Parasta BNI:ssä on Givers Gain -periaate, eli mahdollisuus muita tukemalla lisätä omia kaupan mahdollisuuksia. On upeaa tavata ja yhdistää eri toimialojen ihmisiä, joita muuten ei välttämättä koskaan olisi tavannut”, Annika kertoo.

BNI-töiden lisäksi Annika johtaa Zinzinon kansainvälistä markkinointitiimiä. Yritys vie pohjoismaista testipohjaista terveyskonseptia globaaleille markkinoille. Vapaa-aikanaan Annika rientää mielellään kuntosalille, nauttii päiväunista ja katselee hyviä elokuvia ja TV-sarjoja.

Petri Niskanen, kasvujohtaja

Monikaan ei tiedä, että Petri Niskanen on toiminut Porin Ässien puheenjohtajana usean vuoden ajan.

Porilaisen Petri Niskasen asiantuntemus on vertaansa vailla, kun suunnitellaan BNI:n toimintastrategioita kasvuun tähdäten. Petri on ansioitunut yritys- ja organisaatiovalmentajana yli 60 maassa.  Lisäksi hän on toiminut pitkään nuorkauppakamarin kansainvälisissä tehtävissä, jopa koko kansainvälisen järjestön maailmanpresidenttinä.

Petri Niskanen tuli mukaan BNI-toimintaan vuonna 2013 alkaessaan rakentaa BNI Pori Syke -ryhmää. Nyt aikaansaava satakuntalainen sukkuloi Porin, Rauman, Tampereen, Hämeenlinnan ja Seinäjoen välillä toimien jo seitsemän BNI-ryhmän konsulttina ja/tai aluekonsulttina. Tulossa on myös uusia ryhmiä. Kasvujohtajan tehtäviin kuuluu lisäksi kasvu- ja kehittämistyötä koko Suomessa.

Kun Petri on paikalla, huumori kukkii ja nauru raikuu. Vapaa-ajallaan tämä vauhdikas ”ukko” telmii mielellään kuuden lapsenlapsensa kanssa, lukee sekä faktaa että fiktiota, mökkeilee, lumilautailee ja matkustelee.

”Parasta BNI:ssä on mielestäni Givers Gain – jos autan sinua, sinussa herää halu auttaa minua. Lisäksi arvokasta on selkeä bisnesnäkökulma ja toimintamalli, jonka avulla tuomme kauppaa toisillemme. Kolmantena asiana arvostan upeita tyyppejä, joiden kanssa on ilo tehdä jatkuvaa yhteistyötä”, Petri Niskanen kiteyttää.

Patrik Anckar, strateginen suunnittelu

Patrik Anckar on voittanut sekä markkinoinnin Suomen mestaruuden että Suomen ikämiesjalkapallon maalikuninkuuden.

Turkulainen Patrik Anckar vastaa BNI-organisaatiossa strategisesta suunnittelusta ja konsulttitoiminnan sekä johtoryhmätyöskentelyn kehittämisestä. Patrik tuli mukaan BNI Turku Tigers-ryhmään liikekumppanina vuonna 2017 ja toimi seuraavina vuosina ryhmän puheenjohtajana siivittäen Tiikerit upeaan kasvuun.

Patrik Anckarin yritys Smartbutlers tarjoaa asiakkailleen kasvu- ja kansainvälistymiskonsultointia sekä brändityötä. Lisäksi Patrik painiskelee yritysjärjestelyjen ja Advisory Board-tehtävien parissa eri yrityksissä. Markkinoinnin huippuasiantuntijan kokemus ja näkemys on kultaakin arvokkaampaa BNI-toimintaa kehitettäessä.

Patrik Anckar harrastaa jalkapalloilua TPS:n ikämiesjoukkueessa ja kesäisin vesiurheilua Turun saaristossa. Hän fanittaa rockabilly-musiikkia ja nauttii kuubalaisista sikareista.

”BNI:ssä parasta on kiitoksen saaminen ja kaupoista kiittäminen, sekä tieto siitä, että kontakteja ja apua löytyy joka lähtöön. Bonuksena tulevat suositukset, kollegat, ystävät, kehittyminen ja toiminnan hauskuus”, Patrik toteaa.

Mikko Tukonen, CEO, operatiivisen toiminnan johtaminen

Mikko Tukonen on luonteeltaan enemmän introvertti kuin mitä rooli BNI-toiminnassa antaa ymmärtää. Hän viihtyy erinomaisesti pitkiä aikoja yksikseen puuhastellen.

Mikko Tukosen BNI-historia yltää vuosikymmenen taakse, Suomen toiminnan alkuajoille. Talvella 2010 Mikko perusti BNI-ryhmät Lahteen ja Järvenpäähän, ja siirtyi sitten pari vuotta myöhemmin BNI:n operatiivisen toiminnan johtoon. Mikko Tukonen on monissa liemissä keitetty, alati positiivinen ihmistuntija, jonka johdossa BNI on kasvanut huikeasti. Suomen ryhmien määrä lähentelee nyt jo neljääkymmentä.

”BNI on päätyöni. Aiemmista työkuvioista yrityskonsulttina olen pääsääntöisesti luopunut. Autan edelleen muutamia start up -yrityksiä lähinnä Givers Gain -hengessä ja toimin mentorina muutamalle yritysjohtajalle”, Mikko Tukonen kertoo.

Mikko on intohimoinen puutarhanhoitaja. Hän voisi mielellään toimia puutarhurina vaikka työkseen. Liikunta, erityisesti voimaurheilu on lähellä Mikon sydäntä, ja etenkin nyt poikkeusaikana myös luonto ja puutyöt ovat tarjonneet merkittävän henkireiän.

”Givers Gain -periaate on ehdottomasti parasta mitä BNI:ssä on. Pidän myös siitä, että kaikki toimintamallit ovat konseptoitu. On hienoa, että useista BNI-liikekumppaneista ja konsulteista on tullut minulle hyviä ystäviä vuosien varrella”, Mikko toteaa.

Aiheet

Yhteyshenkilöt

Pasi Pasanen

Pasi Pasanen

Lehdistön yhteyshenkilö Country Manager, BNI Finland +358445774011
Patrik Anckar

Patrik Anckar

Lehdistön yhteyshenkilö BNI Advisor Member, Regional Director +358 50 408 7730
Maini Schildt

Maini Schildt

Lehdistön yhteyshenkilö Marketing and Customer Service Manager Markkinointiviestintä +358 40 590 7660

Lisää kauppaa ja uusia asiakkaita suosittelujen avulla

Suurin osa yrityksistä saa parhaimmat kauppansa henkilökohtaisten suositusten avulla. Ne ovat ylivoimaisesti nopein ja kustannustehokkain tapa saada uusia asiakkaita. Tutkimusten mukaan kuitenkin vain harvalla yrityksellä on suunnitelma siitä, miten ne systemaattisesti voisivat hankkia henkilökohtaisia suosituksia.

BNI tarjoaa yksinkertaisen, organisoidun ja tavoitteellisen konseptin, joka synnyttää säännöllisen virran mahdollisuuksia kauppoihin henkilökohtaisten suositusten avulla.

BNI toimii 78 maassa yli 285 000 liikekumppanin voimin. Suomen ensimmäinen BNI-ryhmä aloitti toimintansa vuonna 2008 ja tuona aikana BNI on tuonut kauppaa liikekumppaneilleen Givers Gain® -periaatteella jo yli 170 miljoonan euron edestä. Suomessa BNI ryhmiä löytyy 23 paikkakunnalta ja toimintaa ollaan laajentamassa uusille paikkakunnille mm. Vaasaan, Nokialle ja Kotkaan.

Lisää tietoa BNI:stä sekä Suomessa toimivista että tulevista ryhmistä löydät www.bni.fi.

BNI Finland
Vanha Kaarelantie 33 A
01610 Vantaa
Suomi