Tiedote -

HELT auttaa kuntokeskuksia toteuttamaan palvelut etänä – live-striimituntien käyttäjämäärät räjähdysmäisessä kasvussa

Hyvinvointipalvelu HELT auttaa kuntokeskuksia toteuttamaan live-tunnit etänä asiakkaille, vaikka tilat eivät olisi muuten nyt avoinna. Striimattujen palveluiden tavoitteena on lisäksi tukea keskuksia ylläpitämään työtunnit kuntokeskusten työntekijöille. Vastaavasti live-tunnit tuovat asiakkaille tuttujen palveluiden ja ohjaajien tunnit kotiin toteutettavaksi. Palvelussa tunteja voivat pitää kuntokeskusten lisäksi yksittäiset ohjaajat ja valikoimasta löytyy muuta sisältöä luennoista pidempiin kursseihin opiskeltavaksi. 

–Kuntosalit ovat olleet viime viikot paineen alla uuden rajoituksen myötä, jossa yli 9 hengen kokoontumisia ei sallita. Näissä tilanteissa ei auta muu kuin innovoida uusia tapoja palvella asiakkaita. Tämä myös parhaimmillaan tarkoittaa sitä, että työpaikkoja voidaan säilyttää, koska asiakkaat voivat osallistua edelleen tunneille turvallisesti kotoa, sanoo HELTin perustajajäsen Heiman Safeen.

HELTissä kuntosalit toteuttavat palveluitaan striimattujen live-tuntien lisäksi videotallenteiden avulla, joihin käyttäjät voivat osallistua milloin heille parhaiten sopii. Useat kuntokeskukset ovat halunneet toteuttaa tutut palvelut ja ovat siirtäneet tunnit live-striimaukseen sekä videotallenteisiin.

–Viimeisten viikkojen aikana live-tuntien suosio on kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti. Erityisesti live-striimatut tunnit ovat käyttäjien selkeässä suosiossa, sekä myös uusien kanavien määrä palvelussa on kasvanut viime viikkojen aikana, jatkaa Safeen.

Tämän hetkisen poikkeustilan ja lisääntyneen kotona oloajan vuoksi, palveluun on lisätty muun muassa lapsille suunnattuja ryhmäliikuntatunteja arkipäiville. Tuntien tarkoituksena on pitää lapset liikkeessä ja ylläpitää yhteisöllisyyden tunnetta. Lastentunnit on haluttu pitää ilmaisena ja avoimena kaikille, jotta mahdollisimman monilla lapsilla olisi mahdollisuus liikkua ja osallistua.

–Olemme iloksemme huomanneet, että suurella osalla hyvinvointi- ja liikuntalan ammattilaisista on nyt halu auttaa pitämään suomalaiset aktiivisena. Yleisesti halutaan korostaa liikunnan merkitystä, vaikka töitä tehdään etänä ja liikkuminen ei samalla tavalla ole mahdollista. On hieno nähdä, miten ihmiset ovat löytäneet digipalvelut liikunnan parista ja ovat halukkaita pitämään kunnostaan huolta näinä haastavina aikoina, iloitsee Safeen.

LISÄTIEDOT HELTISTÄ:

www.myhelt.com

Heiman Safeen

heiman@myhelt.com

Aiheet

  • Työympäristö

Kategoriat

  • sovellus
  • liikunta
  • kuntokeskus
  • kehittäminen
  • hyvinvointi
  • etätyö

Yhteyshenkilöt

Nella Rahkonen

Lehdistön yhteyshenkilö Marketing & PR Manager 0404125957