Tiedote -

Musiikki ja tiede kohtaavat Heureka Soundwave -tapahtumassa 8.9. klo 18.30-01.00

Lauantaina 8.9. klo 18.30–1.00 Heureka värähtelee ääniaaltojen tahdissa, kun ensimmäistä kertaa järjestettävä, tiedettä ja musiikkia yhdistelevä Heureka Soundwave valtaa tiedekeskuksen. Tapahtuma tarjoaa live-musiikin lisäksi tiedenäkökulmaa musiikkiin asiantuntijapuheenvuorojen, työpajojen ja kokeilupisteiden kautta. Musiikkisisällön lisäksi kaikki Heurekan näyttelyt ovat avoinna tapahtuman ajan.

Tapahtumatorin päälavalla nähdään muun muassa vuoden puhutuimpiin musiikkikentän tulokkaisiin kuuluva Ruusut. Lavalle astuu myös Suomen ensimmäinen lauluntekijätohtori Laura Sippola sekä Quadrivium-duo, jossa valotaiteilija Alexander Salvesenin analogivalotaide käy dialogia säveltäjä-pianisti Kalle Vainion preparoidun pianon ja modulaarisyntetisaattorin kanssa.

Asiantuntijapuheenvuoroissa syvennytään tieteeseen musiikin taustalla. Musiikin tohtori Laura Sippola pureutuu auditoriossa keikkansa jälkeen laulun anatomiaan. Säveltäjä, kirjailija ja äänitaiteilija Petri Kuljuntausta valottaa puolestaan, miten tiede ja tutkimus ovat vaikuttaneet säveltäjiin suomalaisen elektronisen musiikin historiassa. Akatemiatutkija Otso Lähdeoja taas avaa puheenvuorossaan, mitä tarkoitetaan tietoteknisesti laajennetuilla soittimilla.

Myös yhteisöllisyys kuuluu musiikkiin monella tapaa. Suomalaisen elektronisen musiikin artistin ja musiikkitieteilijän Axel Thesleffin sämpläyspajassa pääsee sukeltamaan konemusiikin saloihin ja osaksi yhteisöllistä teosta. Illan päätteeksi voi liittyä kämmenputkiorkesteriin, jossa tuotetaan lähes sinfonista musiikkia.

Planetaariossa kokeillaan, kuinka kupoli taipuu livekeikka-areenaksi. Forces on audiovisuaalinen fulldome live-esitys, jossa yhdistyy tamperelaisen SWÄG-kollektiivin visuaalinen abstrakti glitch -estetiikka sekä projisointiin synkronoitu elektroninen ääniraita ja livemusiikki.

Työpajoissa riittää rutkasti tekemistä. Illan aikana voi mm. kokeilla ja kuunnella, kuinka erilaiset elektroniset komponentit tuottavat monenlaista ääntä, sekä rakentaa rautalankasoittimen ja piezomikrofonin ja sählypallo-okariinan. Kävijät pääsevät myös testaamaan Heurekan tulevan aivoterveyttä käsittelevän Aivot narikasta! -näyttelyn musiikkikohteita.

Tapahtuman ikäraja on K18 ja koko talo on anniskelualuetta lukuun ottamatta auditoriota ja planetaariota. Heurekan kaikki näyttelyt (Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta, Tarttuvaa!, Heureka-klassikot ja päänäyttely) ovat avoinna koko tapahtuman ajan.

Liput tapahtumaan Heurekan lippukaupasta ennakkoon 20 €, Forces-planetaarioesityksen kanssa 25 €. Liput ovelta 24 € tapahtumaan (+ 5 € planetaarioon).

Lisätietoja:
Antti Knuuttila
Tapahtumavastaava
antti.knuuttila@heureka.fi
+358 40 5191 158

www.heureka.fi/event/heureka-soundwave

www.facebook.com/events/308198063082731

Aiheet

  • Koulutus

Kategoriat

  • tapahtumat

Tiedekeskus Heureka Vantaan Tikkurilassa on monipuolinen elämyskokonaisuus, joka tarjoaa vuorovaikutteisia näyttelyitä, planetaarioelokuvia, tiedeohjelmia ja tapahtumia ympäri vuoden. Heureka jakaa oivaltamisen ilon lähes 300 000 kävijän kanssa vuosittain ja kuuluu suosituimpien vapaa-ajankeskusten joukkoon Suomessa.

Yhteyshenkilöt

Heli Ainoa

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä- ja palvelujohtaja +358 40 9015 295