Tiedote -

Invalidiliitto ja M2Talent Oy yhteistyöhön Palkkaa taitoa -kampanjassa

Invalidiliiton Palkkaa taitoa -kampanjan tavoitteena on herättää työnantajat ymmärtämään, että liikuntavammainen nuori on aivan yhtä osaava työntekijä kuin muutkin nuoret. Tavoitteena on myös kannustaa kaikkia vammaisia nuoria etsimään rohkeasti työtä. Invalidiliitto on saanut uudeksi yhteistyökumppanikseen M2Talent Oy:n, jonka avulla pyritään edistämään kampanjassa mukana olevien nuorten työllistymistä tunnistamalla heidän potentiaalinsa ja madaltamalla yritysten kynnystä työllistää sovittamalla työtehtävien tavoiteprofiileja nuorten kyvykkyysprofiileihin.

M2Talent Oy:n kehittämän Match2TalentTM -menetelmän avulla voidaan edistää syrjimättömän työmarkkinan syntymistä erityisesti kohderyhmille, joiden työllistäminen koetaan yhteiskunnallisesti vaikeaksi.

– Nuorten työllistyminen ja etenkin nuorten vammaisten työllistyminen on yhteiskunnallemme äärettömän tärkeää.  Nuorilla ei monestikaan ole vahvaa CV:tä tukenaan, mutta sitäkin enemmän motivaatiota ja menestymiseen tarvittavia ominaisuuksia. Haluamme korostaa näiden, rekrytoinnin kannalta tärkeimpien, osa-alueiden merkitystä, kertoo M2Talent Oy:n toimitusjohtaja Janne Vainio.

– Osaavaa ammattitaitoista työvoimaa ja paljon potentiaalia! Sitä on meissä, vammaisissa nuorissa työnhakijoissa. Haluamme hälventää ennakkoluuloja ja vaikuttaa asenteisiin.  Kun oikea työntekijä ja oikea työ kohtaavat, työntekijän mahdollinen vamma on sivuseikka, summaa kampanjassa mukana oleva ja parhaillaan töitä etsivä Jenni Nisula.

Nuorten työnhakua sekä nuorten ja työnantajien polkujen yhdistymistä voi seurata kampanjan aikana niin Palkkaa taitoa -verkkosivuilla kuin sosiaalisessa mediassakin. Tule yrityksenä mukaan, anna nuorille mahdollisuus ja toimi samalla malliesimerkkinä muille työnantajille!

Lisätietoja:

Työllisyys- ja koulutuspoliittinen asiantuntija Sinikka Winqvist, Invalidiliitto ry, sinikka.winqvist@invalidiliitto.fi, puh. 044 765 0633

Tiedottaja Sanni Roinevirta, Invalidiliitto ry, sanni.roinevirta@invalidiliitto.fi, puh. 040 564 8402

Toimitusjohtaja Janne Vainio, M2Talent Oy, janne.vainio@m2talent.fi, puh. 0400 400 171

Linkit

Aiheet

  • Taide, kulttuuri, viihde

Kategoriat

  • nuoret
  • vammaiset
  • liikkumisesteinen
  • juhlavuosi
  • match2talent
  • rekrytointi
  • yhteistyö
  • m2talent
  • palkkaa taitoa
  • työllisyys
  • työllistäminen
  • invalidiliitto
  • esteettömyys

Invalidiliitto ry

Invalidiliitto on fyysisesti vammaisten ihmisten valtakunnallinen vaikuttamisen ja palvelutoiminnan monialajärjestö. Invalidiliitto tekee työtä yhteiskunnassa niin, että toimiva arki mahdollistaa fyysisesti vammaiselle ihmiselle itsenäisen ja hyvän elämän. www.invalidiliitto.fi

Yhteyshenkilöt

Sinikka Rantala

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 040 715 2235

Kirsi Maunula

Lehdistön yhteyshenkilö tiedottaja 040 564 8402