Uutinen -

Yrityskulttuurimatka toi Cloud2:lle selkeyttä päätöksentekoon

Pilvitalo Cloud2:ssa talentista halutaan todella pitää kiinni. Työntekijäkokemus on toiminnan ytimessä niin vahvasti, että työntekijäkokemusta mittaavan Siqni-kyselyn tulosten kehitys on osa johdon OKR:ää. Yrityskulttuurimatka Leidenschaftin kanssa on jo lyhyessä ajassa tuonut näkyviä tuloksia.

Pilveistämistä suurella sydämellä lupaa Cloud2, joka auttaa asiakkaitaan siirtymään pilveen ja menestymään siellä. Kasvukiidossa oleva yhtiö kasvaa 20-30 prosentin vuosivauhtia. Kilpailu osaajista käy kuumana. Se voittaa, jolla on parhaat pelaajat.

“Tämä on enemmän tai vähemmän rekrytointibisnestä”, kuvailee toimitusjohtaja Henri Grönlund. Alkuvuodesta 2020 yhtiössä päätettiin nostaa työntekijäkokemus Cloud2:n tekemisen ytimeen.

Yhtiötä oli siihen asti johdettu neljän perustajan perhemäisellä otteella ja suurella sydämellä. Kulttuuri oli rakentunut itsekseen ja monessa mielessä siinä oli myös onnistuttu – tuuri-, tai vaistokulttuuri oli kantanut pitkälle ja paljon hyvää oli tehty. Kasvun edetessä, omalla esimerkillä johtaminen kävi kuitenkin aina vain haastavammaksi. 30 työntekijän rajapyykki oli saavutettu, eNPS oli edelleen hyvä vaikka hieman laskenutkin. Kovassa työtahdissa oli havaittavissa merkkejä uupumuksesta ja tiimien välisestä siiloutumisesta.

“Hallituksemme puheenjohtaja suositteli Panu Luukan Yrityskulttuuri on Kuningas –kirjaa. Lopulta koko johtoryhmä luki sen. Kirja iski monella tapaa”, muistelee Grönlund.

Työntekijäkokemuksen kehittämiseksi Cloud2:lla päätettiin tehdä yrityskulttuurista tietoista ja johdettavaa. Lisäksi selkeänä tavoitteena oli eNPS:n laskun taittaminen. “Haluamme olla erilainen IT-toimija. Haluamme pitää työntekijöistämme niin hyvää huolta, että he pitävät yhtä hyvää huolta asiakkaistamme.”

Kohti voittavaa kulttuuria

Matkanjohtajiksi valittiin Suomen ensimmäisen yrityskulttuuritoimisto Leidenschaftin yrityskulttuurimuotoilijat Heli Rautjärvi ja Mikko Koskinen. He käärivät hihansa ja aloittivat työn Cloud2:n nykykulttuurin kartoittamisella, yrityskulttuurin due diligencella.

Koko henkilökunta haastateltiin ryhmissä, seitsenhenkisen johtoryhmän kanssa käytiin yksilöhaastattelut. Siqni-kysely toimi työntekijäkokemuksen mittarina. HR-auditissa sukellettiin käytännön arkeen ja selvitettiin kaikki yrityskulttuuriset rakenteet, miten ne on kirjattu ja miten ne tällä hetkellä toimivat. Myös intra ja viestintä käytiin läpi, yksikään kivi ei jäänyt kääntämättä.

Johtoryhmä määritteli Leidenschaftin kanssa yritykselle sellaisen tavoitekulttuurin, joka mahdollistaa Cloud2:n liiketoimintatavoitteiden saavuttamisen. Tämä tavoitekulttuuri toimi peilinä nykykulttuurille; mitä pitäisi vahvistaa ja mitä muuttaa, jotta tavoitekulttuurista tulisi totta?

“Lopuksi kokosimme 100 kalvon setin siitä millainen yritys Cloud2 todellisuudessa on ja laadimme 12 kohdan kehityslistan”, Heli Rautjärvi kertoo. Samaan aikaan Cloud2 aloitti brändityön Ivalon kanssa. Emotarina oli yhtenäinen.

Ytimessä arvotyö

Kaiken tutkitun pohjalta Leidenschaft muotoili Cloud2:lle arvot, jotka kuvastavat toimintaa ja toimivat ohjenuorana työntekijöille. Innostavista arvoista saa läpileikkaavan teeman kaikkeen tekemiseen. Arvot lanseerattiin henkilöstölle näyttävästi koronasuvannon aikaan syksyllä 2020. Lanseeraukseen panostettiin isosti. Oli teetetty tarroja, kylttejä, julisteita ja teetetty jopa arvovideo sekä arvonäytelmä. Joka tiimiin ja tasoon mietittiin, miten arvoista tehdään totta arjessa.

“Huikeeta se työ, jonka Leidenschaft teki arvojen kanssa. Jos olisimme johtoryhmän kanssa keskenämme vieneet tätä eteenpäin, jälki olisi ollut hyvin toisenlaista”, sanoo Henri Grönlund.

“Arvot ovat tuoneet selkeää linjaa ja tukea päätöksentekoon. Arvotyö on ollut koko homman ytimessä. Olemme äärimmäisen tyytyväisiä yhteistyöhön Leidenschaftin kanssa, meni enemmän kuin nappiin”, kertoo Isabella Pikkarainen, Cloud2:n henkilöstöpäällikkö.

Sittemmin uudet arvot ovat tuoneet yritykseen parempia asiakkuuksia niin, että sekä asiakkaat että työntekijät voittavat.

Siqni osana OKR:ää

Yrityskulttuurimatka jatkui strategiatyöpajalla, jossa kulttuurin painopisteiksi valittiin innostaminen ja tavoiteasetanta. Työpajassa pureuduttiin siihen, miten liiketoimintatavoitteet valutetaan läpi organisaation niin, että toiminta on arvojen mukaista, porukka innostuu ja kokee työnsä merkitykselliseksi. Miten mitataan oikeita asioita ja tekeminen on samalla liiketoiminnallisesti järkevää.

Siqni otettiin Cloud2:lla osaksi johdon OKR:ää. Yrityksessä on sittemmin panostettu johtamisen kehittämiseen, muutettu tiimirakenteita ja kehitetty käytännön prosesseja. Kaikki Siqni-kyselyn tehneet työntekijät toistivat kevyemmän Siqni Trend -kyselyn, jotta voitiin peilata tehtyjen muutosten vaikutuksia. Tulokset vahvistivat, että suunta todella on oikea.

“Kun tehdään paljon asioita, on tärkeää mitata, että tehdään oikeita asioita. Seurantatyökalu Siqni Trend kertoo miten muutokset ovat purreet”, sanoo The Siqnificant Companyn Elina Rintala. Hänen mukaansa työntekijäkokemus voi nopeastikin kehittyä haluttuun suuntaan, kun yrityskulttuurin johtaminen on tietoista ja systemaattista.

Cloud2:lla Siqni-kysely on jalkautettu arkipäivän johtamiseen.

“Jokaisen yksilöllisiä merkityksellisiä asioita käydään läpi one-to-one -keskusteluissa. OKR:ssä yksi objektiivi on henkilöstötyytyväisyyden tietyllä tasolla pitäminen, Siqni toimii tässä mittaamistapana ja sille on asetettu tietyt tavoitteet”, kertoo Grönlund.

Rohkeasti omannäköinen

Cloud2:n yrityskulttuurimatka jatkuu vuonna 2021. Tulossa on vielä seurantatyöpaja ja mahdollisesti kulttuurikirja tai manifesti.

“Koskaan ei voi tuudittautua siihen tilanteeseen, että kulttuuri olisi nyt tässä näin, vaan sen eteen on tehtävä töitä. Olemme nyt erilainen yhtiö kuin vuosi sitten. Tiedostamme paremmin omat vahvuutemme ja tiedostamme myös kehityskohteet”, Grönlund toteaa.

Cloud2 uskaltaa vaalia omannäköistä yrityskulttuuria, joka houkuttelee oikeita talentteja. Henri Grönlund ja Isabella Pikkarainen lupaavat, että Cloud2:ssa unelmista tehdään totta ja henkilöstön hyvinvoinnin eteen tehdään töitä ja investointeja.

“Unelmat ovat cloudilaisten polttoainetta. Nopeasta kasvusta huolimatta olemme jatkossakin poikkeuksellisen sydämellinen toimija. Se näkyy erityisesti siinä, miten kohtelemme asiakkaita ja kollegoita”, sanoo vuoden 2020 johtajaksikin äänestetty Henri Grönlund.

----


Leidenschaft Oy on Suomen ensimmäinen yrityskulttuuritoimisto. Yritys on erikoistunut yrityskulttuurien ymmärtämiseen, sanoittamiseen, muotoiluun ja niiden johtamiseen. Laidarien intohimo on muotoilla kulttuureita, joissa työstä ja intohimosta voidaan ja uskalletaan puhua samassa lauseessa. He eivät kuitenkaan tuo teille hyvää kulttuuria ulkopuolelta. He auttavat sinua rakentamaan voittavan kulttuurin, mutta aina yhdessä sinun ja organisaatiosi kanssa.

Linkit

Aiheet

  • Työympäristö

Kategoriat

  • arvot
  • johtaminen
  • yrityskulttuuri
  • työntekijäkokemus

Yhteyshenkilöt

Jasmine Jussila

Lehdistön yhteyshenkilö CEO Presser Oy 0442740208

Liittyvä sisältö