Tiedote -

Pinttynyt käsitys nuorista romukoppaan – nuori haluaakin säästää, suhtautuu talouteensa positiivisesti ja näkee sijoittamisen arvovalintana

Nuoret ajattelevat säästämisen aloittamista muuta väestöä aktiivisemmin ja toiveikkaammin. Nuoret myös näkevät sijoituspäätökset muuta väestöä enemmän arvovalintoina ja suhtautuvat oman taloutensa kehitykseen optimistisesti. Näin voi päätellä ainakin Säästöpankin tuoreesta Säästämisbarometrista, joka selvitti 1647 suomalaisen käsityksiä säästämiseen ja sijoittamiseen liittyen.

Pinttynyt käsitys nuorista kitsaina säästäjinä joutuu romukoppaan, kun tuoreen Säästämisbarometrin tulokset paljastavat nuorista uusia puolia. Nuoret (18-29 vuotiaat) näkevät sijoittamisen ja säästämisen tärkeämpänä kuin aikaisemmin, ja nuoret myös ajattelevat aloittavansa tai lisäävänsä säästämistä tai sijoittamista selvästi muuta väestöä enemmän. Yli puolet nuorista (52 %) on innostunut aloittamaan tai lisäämään säästämistään, kun koko väestöstä se nappaa vain reilua kolmasosaa (35 %).

”Nuorten säästäminen ja sijoittaminen nousevat usein esille huolenaiheena, mutta ehkä meillä olisi enemmänkin syytä optimismiin nuoriin liittyen. Nuoret ovat säästäjinä muuta väestöä innokkaampia ja ajattelevaisempia, vaikka he eivät isoja säästäjiä vielä olekaan. Tämä olisi hyvä muistaa julkisessa keskustelussa, jossa syntyy välillä kuva passiivisesta nuorisosta”, kommentoi Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Timo Vesala.

Optimismia kylvävät myös nuoret itse, sillä nuorista 53 prosenttia uskoi taloutensa kehittyvän positiivisesti seuraavan vuoden aikana, kun vastaava luku muulle väestölle on 37 prosenttia. Optimismin oman talouden suhteen jakavat myös yrittäjät, joista myös 53 prosenttia uskoi seuraavan vuoden olevan suotuisa oman talouden kannalta.

Ekologisuus ja eettisyys vahvoilla nuorten sijoittamispäätöksissä

Suhteessa muuhun väestöön nuoret näkevät sijoittamispäätöksen enemmän arvovalintana. Nuorten sijoittamispäätöksissä korostuvat etenkin ekologisuus ja ympäristöarvot, eettisyys ja vastuullisuus.

”Jos nuorissa on tulevaisuus, niin sijoittaminen tulee siirtymään entistä enemmän arvopohjaiseksi toiminnaksi. Se on hieno juttu. Maailma tarvitsee lisää tällaista ajattelua”, Timo Vesala sanoo.

Vaikka sijoittaminen on nuorilla arvopohjaista, niin säästäminen on arkisen tavoitteellista. Nuorilla säästäminen linkittyy usein omaan asuntoon tai lomamatkaan, ja nuoret arvostavat mahdollisuutta säästää pienen summan kerrallaan.

Pelkkä digi ei tyydytä - pankkiasiakkaat kaipaavat yhä parempaa henkilökohtaista palvelua

Paljon puhuttu yhteiskunnan digiloikka näkyy Säästämisbarometrin tuloksissa sekä hyvässä että pahassa. Ihmiset ovat jo tottuneet käyttämään peruspankkiasioissaan mobiilia ja erilaisia digipalveluita, mutta etenkin neuvottelua vaativissa asioissa he haluavat edelleen kohdata ihmisen kasvotusten.

Pankkiasioissa mobiilikäyttö on lisääntynyt huimasti. Kun vuosi sitten mobiilipalvelua käytti viikoittain 38 % suomalaisista, tänä vuonna jo 45 % käyttää pankkien mobiilipalveluita viikoittain. Samalla tyytymättömyys pankkien henkilökohtaiseen palveluun on hypännyt vuoteen 2018 tultaessa edellisvuodesta roimasti, kun 31 % on tyytymättömiä pankkien henkilökohtaisuuteen. Vuonna 2017 vastaava luku oli 26 %.

”Tulokset kertovat selvästi, että ihmisiä ei tyydytä pelkkä digipalvelu, on se miten toimivaa tai näppärää tahansa. Ihmisillä tuntuu olevan perustarve kohdata toinen ihminen kasvotusten etenkin, kun kyseessä on vaativaa tiedonvaihtoa sisältävä tapahtuma tai henkilökohtaisen elämän muutos. Mitä paremmin pystymme yhdistämään henkilökohtaisen palvelun toimivaan digiin, sitä paremmin me palvelemme ihmisiä niin kuin he haluavat”, henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja Kai Koskela kommentoi.

Säästämisbarometri toteutettiin 18-69 vuotiaille suomalaisille internet-kyselynä elo-syyskuussa 2018. Valtakunnalliseen kyselyyn vastasi 1647 suomalaista. 

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • yrittäjät
  • nuoret
  • sijoittaminen
  • säästäminen
  • tutkimus
  • säästämisbarometri
  • säästöpankkiryhmä
  • säästöpankki

Säästöpankkiryhmä edistää yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia. Tahdomme, että meidät tunnetaan rohkeudesta, asiantuntijuudesta ja intohimosta tehdä erinomaista asiakastyötä. Säästöpankkiryhmän muodostavat 23 paikallista Säästöpankkia sekä Helsingin Vallilassa toimiva Säästöpankkikeskus. Tarjoamme asiakkaillemme kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palveluja.

Säästöpankkiryhmä työllistää noin 1400 ihmistä eri puolilla Suomea. www.saastopankki.fi

Yhteyshenkilöt

Kai Koskela

Kehitysjohtaja +358 40 549 0430