Tiedote -

Syksyllä 2019 käynnistyvä Tahdo uudistua -ohjelma tukee pienten työnantajayritysten uudistumista ja elinvoimaisuutta

Uudistuminen on yrityksille elinehto. Pärjätäkseen kiristyvässä kilpailussa, yrittäjien tulee löytää aikaa ja energiaa jatkuvalle liiketoiminnan kehittämiselle ja uudistamiselle. Tämä tuottaa kuitenkin useille pienyrittäjille haasteita resurssien mennessä perusliiketoiminnan pyörittämiseen. Auttaakseen pienyrittäjiä uudistumaan – ja sitä kautta menestymään, Säästöpankki, LähiTapiola, Elo ja Kasvun Roihu, käynnistävät syksyllä 2019 yhdessä Tahdo uudistua -ohjelman.

Tahdo uudistua -ohjelma on suunnattu erityisesti pienille työnantajayrityksille, jotka tunnistavat uudistumisen tarpeen. Ohjelman kumppanit toteuttavat tulevan syksyn ja kevään aikana kymmeniä tapahtumia ympäri Suomen, jotka tarjoavat pienyrittäjille maksutta uusia ajatuksia, verkostoja sekä konkreettisia työkaluja uudistumiseen. Nämä työpajat paneutuvat uudistumisen keskeisimpiin teemoihin kuten yrittäjän hyvinvointiin, osaamisen päivittämiseen, kannattavuuteen sekä digitalisaatioon.

Ohjelman pääyhteistyökumppani Säästöpankki on ollut osa suomalaista yhteiskuntaa jo lähes 200 vuotta ja nähnyt, kuinka merkittävä taito uudistumiskyky on yrittäjille, yhä nopeammin muuttuvassa maailmassa.

"Olemme nähneet talouden myllerrykset, nousut ja laskut, ja tiedämme miten muutoksessa voi pärjätä – ja jopa kukoistaa. Olemme huomanneet, että pysyäkseen maailman muutoksessa mukana, uudistumiskyky on yrityksille erityisen tärkeä taito. Siksi me tahdomme rohkaista suomalaisia yrityksiä uudistumaan ja autamme heitä myös tekemään sen," kuvailee Kari Suutari, Säästöpankkiryhmän yritysasiakkaista vastaava liiketoimintajohtaja.

Vahva tiimi ohjelman takana

Tahdo uudistua -ohjelman pääyhteistyökumppanina toimii Säästöpankki ja valtakunnallisina kumppaneina vakuutusyhtiö LähiTapiola ja työeläkeyhtiö Elo. Ohjelman yhteistyökumppaneita yhdistää vahva missio suomalaisten yritysten menestyksen ja jatkuvuuden turvaamisesta.

"Pk-yritykset ovat Suomen hyvinvoinnin selkäranka. Moni yrittäjä kohtaa kuitenkin kasvavassa määrin haasteita muuttuvassa toimintaympäristössä ja kohtaamme näitä tilanteita päivittäin asiakkaidemme kanssa. Haluamme olla tukemassa näitä yrityksiä ja yrittäjiä heidän liiketoimintansa uudistamisessa ja elinvoimaisuuden vahvistamisessa. Yhdessä parhaiden kumppaneiden kanssa uskomme, että voimme tuottaa näille yritykselle sen tuen ja voiman, jolla heidän on mahdollista viedä toimintansa uudelle tasolle," kuvaa Oona Paasolainen, LähiTapiolan palvelukehityksestä vastaava johtaja.

Pääyhteistyökumppanin ja valtakunnallisten yhteistyökumppaneiden lisäksi Tahdo uudistua -ohjelman koordinoija ja toteuttaja Kasvun Roihu Oy on kokoamassa ohjelmalle monipuolisen joukon alueellisia yhteistyökumppaneita sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta. Mukaan ohjelmaan rahoittajaksi ja toteuttajaksi haastetaan toimijoita ympäri Suomen ja kumppanijoukossa tulee olemaan myös useita kaupunkeja, muun muassa Kuopio ja Lahti. Monipuolisella ja laajalla kumppanijoukolla Tahdo uudistua -ohjelmasta tavoitellaan aidosti vaikuttavaa valtakunnallista ilmiötä.

"Suomessa on useita toimijoita, jotka ovat auttaneet pieniä työnantajayrityksiä kehittymään ja uudistumaan. Näimme kuitenkin, että verkoston voimaa tarvitaan, jotta saamme muutosta aikaan. Tämän vuoksi lähdimme keräämään teeman ympärille valtakunnallista verkostoa toimijoista, jotka ovat vahvoja omilla alueillaan. Ainoastaan yhdessä voimme rakentaa ilmiötä," kertoo Susanne Forsberg Kasvun Roihu Oy:n Tahdo uudistua -tiimin vetäjä.

Tahdo uudistua -ohjelman kumppanijoukkoa vahvistetaan entisestään loppukevään ja kesän aikana ja ohjelma tullaan virallisesti lanseeraamaan syyskuussa 2019. Lanseerauksen jälkeen Kasvun Roihu ja ohjelman kumppanit aloittavat ohjelman markkinoinnin pienyrittäjille. Ohjelman ensimmäiset tapahtumapäivät tullaan järjestämään marraskuussa ja ne jatkuvat pitkälle kevääseen 2020.

Lisätiedot

Kari Suutari, Säästöpankki, kari.suutari@saastopankki.fi, p. 044 207 1905

Susanne Forsberg, Kasvun Roihu Oy, susanne.forsberg@roihu.com, p. 050 576 0851

Noora Niemi, LähiTapiola, noora.niemi@lahitapiola.fi, p. 040 355 6054

Oona Paasolainen, LähiTapiola, oona.paasolainen@lahitapiola.fi, p. 040 187 2201

Joni Tikkanen, Elo, joni.tikkanen@elo.fi, p. 040 838 0822

Säästöpankkiryhmä edistää yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia. Tahdomme, että meidät tunnetaan rohkeudesta, asiantuntijuudesta ja intohimosta tehdä erinomaista asiakastyötä. Säästöpankkiryhmän muodostavat paikalliset Säästöpankit sekä Säästöpankkikeskus. Tarjoamme asiakkaillemme kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palveluja.

Kasvun Roihu Oy:n missiona on ollut vuodesta 2014 alkaen auttaa suomalaisia pk-yrityksiä kasvamaan ja kansainvälistymään. Roihu on Suomen suurimman kasvun sparrausohjelman, Kasvu Openin perustajaosakas ja ohjelman operatiivinen toteuttaja. Roihun Grow to Market -kansainvälistymisohjelmat auttavat suomalaisia yrityksiä, jotka ovat suuntaamassa USA:n, Kiinan tai Ruotsin markkinoille. Roihun osaomistaja on Pohjoismainen kanssasijoituspalvelu Innovestor.

LähiTapiola-ryhmä on asiakkaidensa omistama yhtiöryhmä, joka palvelee henkilö-, maatila-, yrittäjä-, yritys- ja yhteisöasiakkaita. LähiTapiolan tuotteet ja palvelut kattavat vahinko-, henki- ja eläkevakuuttamisen sekä sijoittamisen ja rahoittamisen palveluita. Olemme myös yritysten riskienhallinnan ja henkilöstön työhyvinvoinnin ammattilainen. Omistaja-asiakkaita meillä on lähes 1,6 miljoonaa. LähiTapiola on uudistumassa perinteisestä vakuutusyhtiöstä Elämänturvayhtiöksi. Elämänturva merkitsee asiakkaillemme kokonaisvaltaista ja ennakoivaa palvelua terveyden, turvallisuuden ja talouden alueilla.

Olemme Elo, suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Uskomme, että osaava ja motivoitunut henkilöstö on jokaisen organisaation elinehto ja menestyksen edellytys. Suomalaisista yrityksistä joka kolmas ja yrittäjistä yli 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen.

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • yrittäjyys
  • yhteistyö
  • tahdo uudistua
  • säästöpankki
  • säästöpankkiryhmä

Säästöpankkiryhmä edistää yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia. Tahdomme, että meidät tunnetaan rohkeudesta, asiantuntijuudesta ja intohimosta tehdä erinomaista asiakastyötä. Säästöpankkiryhmän muodostavat 23 paikallista Säästöpankkia sekä Säästöpankkikeskus. Tarjoamme asiakkaillemme kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palveluja.

Säästöpankkiryhmä työllistää noin 1400 ihmistä eri puolilla Suomea. www.saastopankki.fi

Yhteyshenkilöt

Kari Suutari

Liiketoimintajohtaja, yritysasiakkaat 044 207 1905