Ohita
TCS rakentaa Ericssonille uuden pilviympäristön tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tiedote -

TCS rakentaa Ericssonille uuden pilviympäristön tutkimus- ja kehitystoimintaan

Uusi digitaalinen tutkimus- ja kehitysalusta vauhdittaa Ericssonin tuotekehitystä.

HELSINKI, 20. huhtikuuta 2021: IT-palvelutalo Tata Consultancy Services (TCS) ja tieto- ja viestintäteknologiayhtiö Ericsson aloittavat yhteistyön, jossa TCS rakentaa Ericssonille uuden pilvipohjaisen tutkimuksen ja kehityksen (t&k) digitaalisen työympäristön ja tuottaa myös siihen liittyvät palvelut.

Ericsson on pitkään ollut innovaation edelläkävijä ja jatkaa seuraavan sukupolven verkkoarkkitehtuurin kehitystyötä vahvistaakseen asemaansa edelleen. Yhtiö valitsi TCS:n kumppanikseen t&k-ympäristön uudistushankkeeseen, jonka tavoitteena on varmistaa Ericssonin t&k-alustan ja sen resurssien tietoturva ja automatisoitu saatavuus kaikkialla maailmassa ja milloin tahansa. TCS:n vahva ymmärrys Ericssonin t&k- ja it-ympäristöistä sekä automaation ja pilviteknologian asiantuntemus auttavat sitä tukemaan Ericssonin tiimejä ympäri maailmaa toimittamalla on demand -ratkaisuja ja -palveluja etäyhteyden kautta.

Lisäksi TCS avaa edistyksellisen vuorokauden ympäri toimivan it-komentokeskuksen Intian Hyderabadiin. TCS:n Business 4.0™ -viitekehystä ja ainutlaatuista Machine First -toimitusmallia (MFDM™) hyödyntävä komentokeskus vauhdittaa Ericssonin t&k-toimintaa. Kehitysympäristön automaattinen provisiointi, konfigurointi ja suunnitteilla oleva itsekorjautuvuus tukevat Ericssonin tavoitteita luoda asiantuntijoilleen maailmanluokan t&k-ympäristö.

”Olemme ylpeitä yhteistyöstä Ericssonin kanssa tässä strategisessa t&k-ympäristön uudistushankkeessa, joka vahvistaa pitkäaikaista suhdettamme entisestään. Monimutkaiset ja monista järjestelmistä muodostuvat kehitysinfrastruktuurit vaativat usein erityistyökaluja ja räätälöityjä palveluita, minkä vuoksi tällaisten ympäristöjen digitaalinen uudistaminen voi olla haastavaa. TCS hyödyntää tietämystään Ericssonista ja syvää digitalisaatioasiantuntemustaan auttaakseen Ericssonia tällä matkalla”, sanoo V Rajanna, TCS:n Technology-liiketoimintayksikön globaali johtaja.

Aiheet

Kategoriat


Tata Consultancy Services Ltd (TCS)

TCS on osa Tata-konsernia, joka on Intian suurin teollinen monialayritys. TCS työllistää yli 488 000 huippupätevää konsulttia 46 maassa ja sen liikevaihto oli 31.3.2021 päättyneellä tilikaudella 22,2 miljardia Yhdysvaltain dollaria. TCS on listattu BSE- ja National Stock Exchange -pörsseissä Intiassa. TCS:n proaktiivinen asennoituminen ilmastonmuutokseen ja palkittu työ yhteisöjen hyväksi eri puolilla maailmaa on tuonut yhtiölle aseman merkittävissä kestävän kehityksen mittareissa, kuten Dow Jones Sustainability Index (DJSI), MSCI Global Sustainability Index ja FTSE4Good Emerging Index. Lisätietoja osoitteesta www.tcs.com.

TCS Pohjoismaissa

TCS on toiminut Pohjoismaissa vuodesta 1991. Yrityksen suomalaisia, ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia asiakkaita palvelee kaikkiaan noin 15 000 asiantuntijaa. Viimeksi kuluneiden 12 vuoden aikana TCS:n asiakkaat ovat joka vuosi valinneet yrityksen parhaaksi IT-konsultointipalvelujen toimittajaksi Pohjoismaissa. TCS on myös saanut huipputyönantajan Top Employer -tunnustuksen Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Yhteyshenkilöt

Roland Bägén

Roland Bägén

Lehdistön yhteyshenkilö Nordic Head of Marketing & Communication 0046703178024

Tata Consultancy Services (TCS)

TCS on globaali IT-palveluita, konsultointia ja liiketoimintaratkaisuja tarjoava yhtiö, joka on toiminut monien maailman suurimpien yritysten muutoskumppanina jo yli 56 vuoden ajan.

TCS on osa Tata-konsernia, joka on Intian suurin teollinen monialayritys. TCS työllistää yli 601 000 huippupätevää konsulttia 55 maassa ja sen liikevaihto oli 31.3.2024 päättyneellä tilikaudella 29 miljardia Yhdysvaltain dollaria. TCS on listattu BSE- ja National Stock Exchange -pörsseissä Intiassa. TCS:n proaktiivinen asennoituminen ilmastonmuutokseen ja palkittu työ yhteisöjen hyväksi eri puolilla maailmaa on tuonut yhtiölle aseman merkittävissä kestävän kehityksen mittareissa, kuten MSCI Global Sustainability Index ja FTSE4Good Emerging Index.

TCS Pohjoismaissa

TCS on toiminut Pohjoismaissa vuodesta 1991. Yrityksen suomalaisia, ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia asiakkaita palvelee kaikkiaan 20 000 asiantuntijaa. Viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana TCS:n asiakkaat ovat joka vuosi valinneet yrityksen parhaaksi IT-konsultointipalvelujen toimittajaksi Pohjoismaissa. TCS on myös saanut huipputyönantajan Top Employer -tunnustuksen Suomessa neljä vuotta peräkkäin.

Lisätietoja osoitteessa www.tcs.com.

Tata Consultancy Services TCS
Itämerenkatu 5
00180 Helsinki
Finland
Vieraile muissa uutishuoneissa