Ohita
Santeri Tuori: Water Lilies #9, 2020, pigmenttivedos. Yksityiskohta teoksesta.
Santeri Tuori: Water Lilies #9, 2020, pigmenttivedos. Yksityiskohta teoksesta.

Tiedote -

Valokuvataiteilija Santeri Tuorin japanilaisesta estetiikasta ammentava teos osaksi uutta opiskelija-asuntokohdetta Turun ylioppilaskylässä

Tuorin teos tulee osaksi Turun ylioppilaskylän länsipuolelle nousevaa Tyyssija-rakennuskokonaisuutta. 186 uutta opiskelija-asuntoa käsittävän kokonaisuuden on määrä valmistua loppuvuodesta 2021. Tuorilta tilattu teos sijoittuu ulkotilaan rakennuksen pääsisäänkäynnille. Hankkeen taidekoordinoinnista vastaa Upeart, ja teos julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.

Uuden rakennuksen arkkitehtuuri vaikutti keskeisesti teoksen aiheen valintaan.

”Teoksen tilallisuus ja sen suhde ympäristöönsä on yksi tärkeimmistä asioista tämän tapaista teosta tehdessä. Se on ollut hyvin tärkeässä roolissa muussakin taiteellisessa työskentelyssäni. Teoksen taustalla voi nähdä pitkäaikaisen kiinnostukseni Japaniin ja siellä oleviin kuvataiteen traditioihin”, Tuori kertoo.

Tyyssijan ovat suunnitelleet Pekka Mäki, Rauno Lehtinen ja Jani Vahala arkkitehtitoimisto SIGGE Arkkitehdit Oy:stä ja sen rakennuttamisesta vastaa Turun Ylioppilaskyläsäätiö.

Havainnekuva Tyyssijasta. Kuva: Sigge Arkkitehdit.

Santeri Tuori (s. 1970) on ensimmäisiä Helsinki Schoolin taiteilijoita ja hänen teoksiaan on nähty museoissa ja gallerioissa eri puolilla maailmaa. Tuori tunnetaan erityisesti pohjoisista, luontoaiheisista teoksista, joissa metsä, puut, taivas, tuuli, vesi ja lumpeet esiintyvät. Taiteilija työskentelee valokuvan ja videon parissa.

Santeri Tuori: Metsä #34, 2017, pigmenttivedos

Santeri Tuori: Taivas #27, 2015, pigmenttivedos

Parhaillaan Tuorin teoksia voi nähdä Taidemuseo Göstassa. Lisäksi Tuorin tuotantoa on mukana syyskuussa avautuvassa Helsingin Taidehallin näyttelyssä Uusia näkökulmia valokuvaan – Helsinki School 25 vuotta.


Serlachius-museo Gösta

Santeri Tuori: Posing Time

27.3.2021–6.3.2022


Taidehalli

Uusia näkökulmia valokuvaan – Helsinki School 25 vuotta

11.9–31.10.2021


Lisätietoja

Upeart

+358 50 468 6521
press@upeart.com

Aiheet

Kategoriat

Alueet

Yhteyshenkilöt

Upeart

Upeart

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä +358 50 468 6521

Liittyvä sisältö

Upeart

Upeart on alusta julkisen taiteen toteuttamiselle Suomessa sekä ulkomailla. Olemme tuottaneet korkealaatuisia taidehankkeita monenlaisiin ympäristöihin jo yli 20 kaupungissa. Paitsi yksittäisiä taidetoteutuksia ja tilaustöitä, tuotamme taidetapahtumia ja koordinoimme kolmea laajempaa monivuotista taidehanketta.

Upeart
Pengerkatu 22 LH.3
00500 Helsinki
Finland