Ohita
Visan maajohtaja Riikka Salminen pitää pienyrittäjien roolia tärkeänä talouden toipumisessa.
Visan maajohtaja Riikka Salminen pitää pienyrittäjien roolia tärkeänä talouden toipumisessa.

Tiedote -

Visa vauhdittaa talouden toipumista koronapandemiasta auttamalla pieniä yrityksiä

Lontoo, 25.2.2021: Visa (NYSE: V) kertoo yli 100 kumppanin Euroopassa liittyneen Where You Shop Matters -ohjelmaan, joka auttaa pieniä yrityksiä parantamaan digitaalisia valmiuksiaan ja jatkamaan toimintaansa.

Yli kaksi miljoonaa pientä yritystä Euroopassa on saanut tukea viime kesänä lanseeratusta ohjelmasta. Kyseessä on siis merkittävä askel kohti Visan sitoumusta auttaa 8 miljoonaa pientä ja keskisuurta yritystä Euroopassa – ja 50 miljoonaa globaalisti – siirtymään verkkoon ja sopeuttamaan toimintaansa myös tulevaisuutta ajatellen.

Koronapandemia on kurittanut monia pk-yrityksiä, ja Visan tutkimuksen mukaan 65 % pienistä yrityksistä onkin huolissaan oman toimintansa tulevaisuudesta. Rajoitukset pakottavat yrityksiä siirtämään toimintojaan verkkoon ja ottamaan käyttöön erilaiset digimaksut. Visan datan mukaan ainakin kymmenessä Euroopan maassa on nähty 20 % kasvua verkkokauppaostoksissa, ja kahdeksan kymmenestä maksusta tapahtuu nyt lähimaksua käyttäen.

Pk-yrityksillä on hirvittävän tärkeä rooli yhteisöillemme, ja moni pieni yritys joutuu ratkomaan jatkuvia koronan aiheuttamia haasteita. Näiden yrittäjien asenne ja innovaatiot innostavat meitä Visallakin, ja olemmekin iloisia voituamme antaa konkreettista apua jo kahdelle miljoonalle tällaiselle yritykselle. Työmme talouden toipumisen tukemiseksi yhdessä asiakkaidemme ja kumppaniemme kanssa toki jatkuu vielä”, kertoo Visa Suomen, Ruotsin ja Baltian maajohtaja Riikka Salminen.

Visa on yhdistänyt voimansa paikallisten pankkien, hallitusten, kaupallisten alustojen ja teknologiakumppaneiden kanssa Where You Shop Matters -kampanjan alettua. Tässä joitakin esimerkkejä työstä tähän mennessä:

Yhteistyötä julkisen sektorin kanssa: Tšekeissä, Puolassa ja Slovakiassa Visa tekee yhteistyötä hallitusten kanssa tarjotakseen pk-yrityksille lähimaksulaitteet ja ohjelmistot ilmaiseksi ensimmäisen vuoden ajaksi. 29 valtion hallitukset ovat nostaneet lähimaksun rajaa, jotta kuluttajat voisivat maksaa entistä suurempia ostoksia turvallisesti.

Uutta maksuteknologiaa: Tap-to-Phone’ on Visan uusi teknologia, joka muuttaa kännykän maksupäätteeksi. Tuhannet pienet yritykset ovat ottaneet sen käyttöön Italiassa, Puolassa, Romaniassa, Turkissa, Ukrainassa ja Isossa-Britanniassa. Esimerkiksi Turkissa teknologiaa hyödynnetään uusien ruokalähettipalveluissa, joissa asiakkaat voivat tilata ravintola-annoksia kotiin ja maksaa toimituksen yhteydessä.

Uusia verkkotyökaluja: Yrityksen perustaminen verkkoon voi olla haastavaa. Visa tekee yhteistyötä verkkoalustojen ja digitaalisten kauppapaikkojen kanssa, jotta pienet kaupat pääsevät verkkoon edullisesti ja vaivattomasti. Tämänkaltaisia ohjelmia on käynnissä useissa maissa. Visa on lisäksi laajentanut Practical Business Skills -alustaansa, joka tarjoaa ilmaisia koulutusmateriaaleja pien- ja mikroyrittäjille yrityksen digitaalisen muutoksen tekemiseen.

Uusia pankkityökaluja: Pienet yritykset hyödyntävät myös digitaalisia pankkityökaluja, joilla oman talouden hallitseminen sujuu paremmin näinä kriittisinä aikoina. Visa on yhteistyössä monien pankkien ja fintechien kanssa luonut 30 uutta yrityskorttiohjelmaa, joiden avulla yrityksen rahavirtoja ja ostoksia on helpompi hallita.

Yhteisöjen sitouttaminen: Visa on laajentanut Where You Shop Matters -kampanjaansa ja rohkaisee kuluttajia ostamaan paikallista ja tukemaan näin yhteisöjensä pieniä yrityksiä. Esimerkkejä paikallisista kampanjoista ovat Champion Green (Irlanti), Smart SME (Turkki), Fiver Fest (Iso-Britannia) ja Kaufnebenan-viikko (Saksa).

Paikallisia ohjelmia ympäri Euroopan on jo yli 100, ja kumppaneina niissä on suomalaisen Oma Säästöpankin lisäksi muiden muassa AlphaBank, Banca Sella, BeeDigital, Clickandcollection, Co-op, CEC Bank, Fruugo, Fiserv, Natwest tyl, iCard, myPOS, Israel Credit Cards, Piraeus Bank, Shopify, Totally Locally, ShopAppy.com, Champion Green, Juni, Santander, WorldLine ja Viva.

Hyvä alku, mutta vielä on tehtävää

Rajoitukset jatkuvat monissa Euroopan maissa edelleen, joten työ ei lopu. Visa kutsuu lisää kumppaneita mukaan tukemaan ohjelmia, joilla autetaan paikallisia pk-yrityksiä digitalisoimaan liiketoimintaansa.

Aiheet


Visa Inc.

Visa Inc. (NYSE: V) on maailman johtava digitaalisen maksamisen yhtiö. Missionamme on tuoda yksilöiden, yritysten ja talouksien käyttöön innovatiivisin, luotettavin ja turvallisin maksamisen maailmanlaajuinen verkosto. Edistyksellinen ja globaali prosessointiverkostomme VisaNet tekee maksamisesta turvallista ja luotettavaa ympäri maailman, ja pystyy käsittelemään yli 65 000 tapahtumaviestiä sekunnissa. Yhtiömme päämääränä on tuottaa innovaatioita, jotka tukevat uudenlaista kaupankäyntiä millä tahansa laitteella, ja ovat siten kantava voima käteisettömän tulevaisuuden saavuttamisessa kaikille, paikasta riippumatta.

Samalla kun maailma siirtyy analogisuudesta kohti digitaalisuutta, Visa soveltaa brändiämme, tuotteitamme, ihmisiä, verkostoa sekä mittakaavaa muovatakseen tulevaisuuden kaupankäyntiä.

Lisätietoa osoitteista www.visaeurope.com, Visa Vision -blogista (vision.visaeurope.com) tai Twitteristä @VisaInEurope.

Yhteyshenkilöt

European Press Office (Including out of hours)

Lehdistön yhteyshenkilö +44 207 795 5336