Blogikirjoitus

Rajala Klubilaiset HIFK:n vieraana – Urheilukuvauspäivän parhaat vinkit ja kuvat

Viime lauantaina järjestimme ainutlaatuisen valokuvauskurssin yhteistyössä HIFK:n ja Canonin kanssa. Rajala Klubilaiset pääsivät tutustumaan urheilukuvauksen saloihin ammattikuvaajan opastuksella Helsingin Jäähallissa.

Aamupäivän aikana käytiin läpi käytännön lätkäkuvausvinkit ammattikuvaaja Jukka Raution johdolla ja kuvattiin HIFK:n harjoituksia kaukalon laidalta. Kurssilaisille tarjoutui myös mahdollisuus testata Canonin urheilukuvaukseen soveltuvaa kalustoa. Lounaan jälkeen Canonin Olli Turtiainen opasti urheilukuvauskalustoon liittyvissä asioissa. Päivän päätteeksi kuvattiiin aitiopaikalta HIFK:n ja Tapparan välinen tiukka lauantai-illan ottelu.

Urheilukuvauspäivä poiki mukavan määrän positiivista palautetta ja hienoja kuvia, joten päätimme julkaista osan myös täällä blogissa – kommenttien kera.

Valokuvaavan HIFK-fanin unelmapäivä – Haastattelussa Niklas Günsberg

Onko sinulla aiempaa kokemusta urheilukuvauksesta?

Aktiivisesti kuvaan nyt toista kautta. Viime lätkäkaudella liikuin oman pojan perässä jäähalleilla kamera kädessä, omaksi iloksi ja omia tarpeita varten. Järkkäri pitkällä putkella ei hallillkaan jää huomaamatta, joten kauden päätteeksi muutama vanhempi halusi minut kuvaajaksi tästä kaudesta tehtävään vuosikirjaan.

Nyt tulee kuvattua monipuolisesti tilanteita ja pelaajia. Joukkueen yhtenä huoltajana pääsen paitsi parhaille paikoille myös paikkoihin ja tilanteisiin, joihin muilla vanhemmilla ei ole asiaa. Myös junnukiekossa esmerkiksi pukukoppi on muita alueita pyhempi. Ja vaihtopenkin päästä pääsee vähän lähemmäksi äksöniä. Joukkueen vanhemmilta on erikseen pyydetty lupa kuvaamiseen ja laitankin kiitokseksi kuvia tasaisin väliajoin suljetusti jakoon.

hifkgynsy8

Daniel Grillfors lauantain aamujäillä. Kuva: Niklas Günsberg

Mitä uutta opit kurssilla urheilukuvaukseen liittyen?

Sen verran olen jo ehtinyt valokuvausta ja myös urheilukuvausta harrastamaan, ettei teknisesti juurikaan tullut uutta. Vinkkejä ja tarinaa sen sijaan päivän aikana riitti. Jukka Rautiolla on pitkä kokemus sekä liigasta että IIHF:n alaisista tapahtumista ja olikin erittäin mielenkiintoista kuulla hänen suullaan millaista ammattikuvaajan elämä on. Parhaimmat vinkit liittyivätkin taitoon nähdä mistä sen hyvän kuvan voisi saada. Ymmärrä lajia jota kuvaat ja tunne siihen liittyvät henkilöt. Missä todennäköisesti tapahtuu ja kenen toimesta. Kuvia kannattaa myös hakea muualta kuin jäältä suoraan maalien edestä. Vaihtopenkeillä ja katsomossakin tapahtuu. Ehkä paras vinkki Jukalta olikin: Älä lopeta kuvaamista vihellykseen. Kun peli on poikki, on aikaa katsoa ympärilleen.

Toinen mielenkiintoinen havainto oli, että kun kaikki on hoidettu ammattimaisesti, myös sellainen asia kuin valaistus on kunnossa. Helsingin jäähalliin on hiljattain vaihdettu uusi led-valaistus kattoon ja se valaisee tasaisella 5000K:n lämmöllä ihan koko jään. Kun valo on aina sama ja sitä on riittävästi, kameran voi säätää kerralla kuntoon ja keskittyä pelkästään kuvaamiseen. Junnuhalleissa, varsinkin vanhemmissa, värilämmöt heittelee kentällä, sieltä täältä saattaa olla polttimoita palanut, valon määrä on alhainen eikä valaistusta muutenkaan ole oikeasti suunniteltu muuta kuin sen kannalta, ettei kenenkään tarvitse harrastaa pimeässä. Ihan ei Nordiksella käytetyt 1/800s, f/4, ISO2000 (WB 5000K) riittäisi hyvään valotukseen omassa kotihallissa.

hifkgynsy4

Maalivahti Ville Husso poistumassa aamujäiltä. Kuva: Niklas Günsberg

Mikä urheilukuvauspäivässä oli mielestäsi parasta? Entä haastavinta?Kun on henkeen ja vereen IFK-fani, parasta oli ehdottomasti Nordiksen kulisseihin kurkistaminen. Myös kulisseissa pyöriminen ammattilaisen näkökulmasta oli Raution opastuksella erittäin mielenkiintoista. Käsitykseni mukaan ammattikuvaajalle yksi tärkeimpiä taitoja työkalujen käytön osaamisen ohella on sosiaalisuus sekä luottamus. Sosiaalisuudella tapaat oikeat tyypit ja heidän luottamuksellaan pääset parhaille paikoille. Juuri tästä syystä Rautio kutsutaan vuodesta toiseen viralliseksi kuvaajaksi mm. IIHF:n kisoihin ja sai esimerkiksi Erkka Westerlundin siunaamaan Leijonien Olympiataival -kirjan Sotshin olympialaisista.

Haastavinta oli ehdottomasti niiden tuhannen kuvan läpikahlaaminen Lightroomissa seuraavien päivien aikana. Onneksi oman rungon sarjatuli on melko hidasta (6,5 kuvaa/s) verrattuna paikalle tuotujen Canonin lainarunkojen tuplanopeuteen.

Yksi pettymyskin päivän järjestelyihin mahtui. IFK hävisi Tapparalle 1-2.

hifkgynsy1

Kultakypärä Tomas Zaborsky tsemppaa maalivahti Kevin Lankista. Kuva: Niklas Günsberg

hifkgynsy5

U20-ikäluokan MM-kisojen hopeamitalisti Nikolai Goldobin. Kuva: Niklas Günsberg

Lisää kuvia Niklaksen Flickr-galleriassa.

“Harjoitus tekee… ainakin vähän paremman.” – Haastattelussa Sami Skogberg

Onko sinulla aiempaa kokemusta urheilukuvauksesta?

Urheilukuvauksesta minulla ei ollut juurikaan aikaisempaa kokemusta. Muutaman kerran olen kuvannut golfia, mutta sitäkin oman pelikierroksen yhteydessä “siinä sivussa”.

Mitä uutta opit kurssilla urheilukuvaukseen liittyen?

Jukalta tuli niin suuri määrä vinkkejä ja ajatuksia urheilu- ja muustakin valokuvaamisesta, että niistä on kyllä hankala poimia mitään yksittäisiä. Jääkiekon kuvaamisen osalta Jukan vinkit ennakoimisesta ja keskittymisestä tiettyihin pelaajiin / tilanteisiin olivat hyviä vinkkejä. Suurin anti oman kameran tuntemisen osalta ja uutta tietoa tuli Canonin Ollin koulutuksesta tarkennukseen liittyen ja eri pikavalintojen asettamisen mahdollisuuksista kameran tietyille painikkeille.

hifk1 (4 of 4)

Tapparan maalivahti Juha Metsola juomatauolla. Kuva: Sami Skogberg

Mikä urheilukuvauspäivässä oli mielestäsi parasta? Entä haastavinta?

Kurssilla oli todella rento ja mukava ilmapiiri ja kouluttajien ammattitaito oli todella korkealla tasolla. Hienoa päivässä oli myös se, että huomasi omien taitojen kehittymisen jo kurssipäivän aikana, joten tuntui siltä että kurssista oli todella hyötyä. Haastavimmat asiat liittyivat itse pelin kuvaamiseen, varsinkin nopean liikkeen takia. Liian usein tuli huomattua että ruuduista suurin osa oli tallentunut kameran kennolle hieman sen parhaimman tilanteen jälkeen, mutta harjoitus taitaa tässäkin asiassa tehdä, ei ehkä mestaria, mutta ainakin vähän paremman.

hifk1 (1 of 4)

HIFK:n maalivahti Kevin Lankinen. Kuva: Sami Skogberg

hifk1 (2 of 4)

HIFK:n Nikolai Goldobin puristuksissa. Kuva: Sami Skogberg

hifk1 (3 of 4)

Lauantai-illan torikokous. Kuva: Sami Skogberg

Lisää Samin kuvia löytyy täältä.

Urheilukuvausta harrastemielessä – Haastattelussa Bore Wanner

Onko sinulla aiempaa kokemusta urheilukuvauksesta?

Urheilua olen kuvannut vähän, ihan harrastemielessä dokumentaariseen tyyliin.

Mitä uutta opit kurssilla urheilukuvaukseen liittyen?

Selveni, kuinka ison työn ammattikuvaaja Jukka Rautio tekee, jotta saa laadukkaita kuvia. Nykyiset lehtikuvat kun eivät sitä mielestäni ikävä kyllä useinkaan ole. Jotenkin on kiireen ja hosumisen tunne tänä päivänä. Jukan parhaana antina oli, että pitää myös tuntea mitä kuvaa. Lajituntemusta täytyy omata, jotta oppii ennakoimaan pelistä ne kohdat, joissa luultavammin tapahtuu. Tekniseltä puolelta Jukan ohjeet olivat selkeitä, valkotasapainon säädöistä alkaen.

Canonin edustaja Olli Turtiainen syvensi selkeästi tarkennukseen liittyviä Canonin kameroiden säätömahdollisuuksia, sekä opasti miten voi räätälöidä itselleen sopivat pikanäppäimet. Hän myös täsmensi hyvin eri näppäinten toimintaa.

hifk1 (2 of 4)

HIFK-maalivahti Ville Husso leikkii kiekon kanssa aamujäillä. Kuva: Bore Wanner

Mikä urheilukuvauspäivässä oli mielestäsi parasta? Entä haastavinta?

Parasta oli ehkä kokonaisuus, hyvin onnistunut paketti, jonka kruunasi peli ja meille järjestetty mahdollisuus kuvata hallissa ja myös kokeilla eri objektiivejä käytännössä. Eli kiitokset Rajala, Jani ja Tommi!

hifk1 (1 of 4)

Illan ottelussa HIFK-maalia vartioi Kevin Lankinen. Kuva: Bore Wanner

hifk1 (3 of 4)

Tunteet kuumana Nordiksen lauantai-illassa. Kuva: Bore Wanner

hifk1 (4 of 4)

HIFK-kapteeni Toni Söderholm. Kuva: Bore Wanner

Kiitokset kaikille urheilukuvauspäivään osallistuneille ja erityisesti haastatelluille!

-Pekka / Rajala Pro Shop

Rajala Klubilaisena saat alan parhaat edut ja tarjoukset Rajalan tuotteista ja palveluista, sekä tietoa tulevista eksklusiivisista tapahtumista ja kursseista ensimmäisten joukossa. Klubiin pääset liittymään tästä.

Aiheet

  • Elämäntyyli, muoti, vapaa-aika

Kategoriat

  • urheilukuvaus
  • kuvauspäivä
  • jääkiekko
  • valokuvauskurssi