Uutinen -
Seiverkot ja Reka Kaapeli varmistivat sähköt Provinssirockiin – yhteistyö jatkunut lähes 20 vuotta
Kun kymmenet tuhannet ihmiset kokoontuivat Seinäjoelle Provinssirockiin, taustalla tehtiin valtavasti työtä, jotta festivaalialueella valot syttyivät ja sähköt toimivat moitteettomasti. Paikallinen sähköverkkoyhtiö Seiverkot ja sen pitkäaikainen kumppani Reka Kaapeli olivat keskeisessä roolissa.
Seiverkot on vastannut alueensa sähkönjakelusta jo vuosikymmeniä ja tekee vuosittain noin 40 kilometriä kaapelointia sekä uudisrakentamisen että saneerausten tarpeisiin. Lisäksi rakennetaan katuvaloverkkoa noin 300 valaistuspisteen verran vuodessa.
– Meillä toimitetaan kaapelit varastoon jo talvella, jotta kesäksi riittää materiaalia. Tämä takaa huoltovarmuuden ja mahdollistaa nopeat korjauksetkin, jos jotain sattuu, kertoo kunnossapitoinsinööri Ilari Favorin Seiverkoilta.
Videolla esitellään Seiverkkojen työmaita ja kaapelointiprojekteja eri puolilla verkkoaluetta, jotka osoittavat yrityksen pitkäjänteisen ja laadukkaan työn laajuuden.
Kasvava sähkönkulutus haastaa
Viime vuosina sähkön kysyntä Seiverkkojen alueella on kasvanut, muun muassa datakeskusten ja kryptolouhijoiden myötä. Tämä on tuonut uusia vaatimuksia myös kaapelointiin.
– Emme ole kasvattaneet poikkipintoja, vaan käytämme tuplakaapelointia. Reka Kaapelin tuotteet ovat vastanneet näihinkin tarpeisiin hyvin, Favorin kertoo.
Kaapelointityö tehdään huolella: johdot kourutetaan ja suojahiekka lisätään aina. – Pojat tekevät tätä kuin itselleen – kun samat henkilöt asentavat ja myöhemmin myös korjaavat mahdolliset viat, työn jälki pysyy laadukkaana, Favorin kuvailee.
Kotimaisuus tärkeässä roolissa
Seiverkot painottaa ratkaisuissaan kotimaisuutta ja paikallisuutta. – Esimerkiksi puistomuuntamot tulevat noin 30 kilometrin päästä ja Reka Kaapelin kaapelit 200 kilometrin päästä Riihimäeltä, Favorin sanoo.
Törnävän alueella Seiverkot toteutti hiljattain laajan puistovaloverkon saneerauksen, jossa koko valaistusverkko uusittiin kaapeleista pylväisiin asti. Työt valmistuivat sopivasti juuri ennen Provinssirockia – tapahtumaa, jonka sähköt toimittaa tuttuun tapaan Seiverkot.