Tiedote -

Käytettyjen asuntojen kaupassa paikkakuntakohtaiset erot ovat suuria

Sp-Kodin mukaan välittäjien tekemien käytettyjen asuntojen kaupassa on alkuvuoden aikana ollut poikkeuksellista vaihtelua eri puolilla Suomea. Kun pääkaupunkiseudulla vanhojen asuntojen kauppa kasvoi maltillisesti keskimäärin 1,6 %, Turussa ja Rovaniemellä kauppamäärät kasvoivat edellisvuodesta huomattavasti. Selvästi miinuksellekin jäätiin muutamissa kaupungeissa. Paikkakuntakohtaisista eroista huolimatta asuntomarkkinoiden positiivisen kehityksen odotetaan jatkuvan syksyllä kevättä vauhdikkaammin.

– Me arvioimme, että koko maan osalta käytettyjen asuntojen kauppa tulee kasvamaan tänä vuonna 2–3 %. Kevään aikana koko maan osalta kauppamäärät kasvoivat vain alle prosentin, sanoo toimitusjohtaja Jukka Rantanen Sp-Kodista. – Käytettyjen asuntojen kaupassa on tosiaan ollut kevään aikana poikkeuksellisen suuria eroja eri paikkakuntien kesken, vahvistaa Sp-Kodin kenttäjohtaja Jussi Hurme.

– Esimerkiksi Turussa vanhoja asuntoja myytiin yli 13 % enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Rovaniemelläkin kauppamäärät kasvoivat noin 9 %. Ja sitten toisaalta Oulussa (-4,9 %), Jyväskylässä (-5,2 %) ja Lappeenrannassa (-12 %) jäätiin selvästi viime vuoden lukuja alhaisemmalle tasolle. Olemme yrittäneet analysoida syitä näille suurille muutoksille, kertoo Hurme.

Talouden kasvu näkyy asuntokaupassa aina myös paikkakuntakohtaisesti

– Turussa alkuvuosi oli huikea sekä uusien että vanhojen asuntojen kaupassa. Uudiskohteita myytiin siellä noin 25 % enemmän kuin edellisvuoden keväänä. Toisaalta myös vanhoja kerrostalokolmioita myytiin siellä 30 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Turun telakan erinomainen tilanne ainakin 10 seuraavaksi vuodeksi on varmasti yksi selittävä tekijä näille huippuluvuille, Hurme pohtii. – Myös Tampereella uudiskohteita myytiin noin 35 % enemmän ja vanhoja kerrostalohuoneistoja noin 4 % enemmän kuin keväällä 2016. Käytettyjen asuntojen kauppa kuitenkin laski siellä 0,7 %. Ero on marginaalinen ja selittynee rivitaloasuntojen kauppojen lievällä vähentymisellä.

– Rovaniemellä uskomme Lapin voimakkaasti kasvavalla matkailubisneksellä olevan merkittävä rooli asuntokaupan kasvussa. Sielläkin uudiskohdekauppa kasvoi peräti 66 % edellisvuodesta. Kerrostaloasuntojen kauppamäärä pysyi siellä täysin ennallaan, ja kasvu tuli omakoti- ja rivitalokaupoista. Välittäjiemme mukaan Rovaniemellä vanhat rintamamiestalot käyvät nyt hyvin kaupaksi, vinkkaa Jussi Hurme.

Syksy näyttää positiiviselta koko maassa

Kun keskustellaan Suomen asuntomarkkinoista, on syytä muistaa, että puolet käytettyjen asuntojen kaupoistamme tehdään pääkaupunkiseudulla. Helsingissä kasvu oli kaikkein voimakkainta, kauppamäärät kasvoivat noin 3 %. Vantaalla kasvua oli noin 1,5 % ja Espoossa noin 0,5 %, kertoo Jussi Hurme.

– Tilastothan eivät koskaan kerro koko totuutta. Oletamme, että esimerkiksi Jyväskylässä kauppoja tehtiin keväällä 2016 tavanomaista selvästi enemmän, kun päätös Äänekosken sellutehtaan rakentamisesta vahvistui. Välttämättä mitään pudotusta ei siis ole tapahtunut, vaan Jyväskylässä on nyt vain palattu takaisin paikallisten asuntomarkkinoiden normaalitilanteeseen. Uskomme myös, että Lappeenrannassa kauppamäärät tulevat merkittävästi nousemaan venäläisten ostovoiman palautumisen myötä. Siellä on tästä vahvoja merkkejä ilmassa.

– Uskomme, että syksystä tulee kevättä selvästi vilkkaampi käytettyjen asuntojen kaupassa. Myös käytettyjen asuntojen hinnat tulevat meillä nousemaan keskimäärin 1,5–2 %, sanoo toimitusjohtaja Jukka Rantanen Sp-Kodista. – Alkusyksy on perinteisesti Suomessa asuntokaupan sesonkia. Nyt jos koskaan on hyvä aika laittaa vanha asunto myyntiin ja etsiä itselle ja perheelle uusi unelmien koti.

Ota yhteyttä ja kysy aiheesta lisää:
Toimitusjohtaja Jukka Rantanen, Sp-Koti Oy
050 341 1391, jukka.rantanen@spkoti.fi

Kenttäjohtaja Jussi Hurme, Sp-Koti Oy
040 519 9951, jussi.hurme@spkoti.fi

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • asuminen
  • sp-koti

Sp-Koti on Säästöpankkiryhmään kuuluva kiinteistönvälitysketju. Sp-Koti-ketju toimii franchising-pohjalta ja palvelee asiakkaita yli 55 toimipisteessä eri puolilla Suomea. www.sp-koti.fiwww.saastopankki.fi

Yhteyshenkilöt

Reetta Tuomala

Lehdistön yhteyshenkilö vt. markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 40 571 8788

Jukka Rantanen

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja Sp-Koti Oy 050 341 1391