​Valio on Suomen vastuullisin brändi – tässä koko lista

Lehdistötiedotteet   •   Huhti 11, 2018 17:20 EEST

Valio on viidettä vuotta peräkkäin Suomen vastuullisin brändi, jos kuluttajilta kysytään. Sen osoittaa vuoden 2018 Sustainable Brand Index -tutkimus. Meijeriyritys on myös huomattavasti kasvattanut pistemääräänsä viimevuotisesta.

​Ilmastokysymyksellä ei ole suurinta prioriteettia

Lehdistötiedotteet   •   Kesä 05, 2018 07:00 EEST

YK:n ilmastokysymysten ei tule olla ensimmäisenä kohtana yritysten esityslistalla. Ei ainakaan silloin kun suomalaiset saavat päättää asiasta. Kestävä kulutus ja tuotanto ovat sen sijaan tärkeimpiä asioita. Ilmastokysymys jää sen vuoksi toiselle sijalle. Tämän osoittavat kestävän kehityksen tutkimuksen Sustainable Brand Index 2018 tulokset.

​Kestävä kehitys vaikuttaa kahden kolmesta suomalaisesta ostopäätöksiin

Lehdistötiedotteet   •   Huhti 19, 2018 07:00 EEST

Kestävyyskysymykset vaikuttavat jossakin määrin runsaan kahden kolmasosan, eli noin 70 %:n suomalaisista, tekemiin ostopäätöksiin. Tätä osoittavat tutkimus Sustainable Brand Index 2018:n tulokset. Tutkimuksessa oli haastateltu vajaata 10 000:ta suomalaista heidän kestävää kehitystä koskevista näkemyksistään.

Press Invitation: Presentation of results from the Nordics´ Largest Study on Sustainability – Sustainable Brand Index

Lehdistötiedotteet   •   Huhti 05, 2018 11:14 EEST

Wednesday, April 11th at 4 pm, the analysis firm SB Insight will present the results from the Nordics´ Largest Study on Sustainability – Sustainable Brand Index. - Ranking of the most sustainable brands in Finland - Ranking of the UN Sustainable Development Goals - Rate of openness to sustainable behaviours in Finland - Interest in sustainability – Finland vs the Nordics - Winner interviews

Yhteyshenkilöt 1 yhteyshenkilö

SB Insight Finland

Home of Sustainable Brand Index

​We are an Insight Agency on a mission to create Sustainable Brands. We provide our clients with knowledge and understanding of how sustainability affects markets, industries, brands, communication and behaviours.

Our Insight comes in different forms and is used for strategic decision-making. Everything is based on our expertise in branding & communications, sustainability, behaviour science and market research.