Ohita
Hotels Oy operoi tällä hetkellä Suomessa 65 hotellia 30 paikkakunnalla. Nyt avoinna on 14 hotellia.
Hotels Oy operoi tällä hetkellä Suomessa 65 hotellia 30 paikkakunnalla. Nyt avoinna on 14 hotellia.

Uutinen -

Scandic joutuu jatkamaan henkilöstön lomautuksia

Koronakriisin ja sen aiheuttaman liiketoiminnan merkittävän vähenemisen johdosta Scandic Hotels Oy on eilen käynyt yhteistoimintaneuvottelut liittyen työnantajan harkitsemaan suunnitelmaan jatkaa yrityksen henkilöstön lomautuksia toiset 90 päivää. Neuvottelut koskivat yhtiön koko henkilöstöä.

Huhti-toukokuun aikana hotellien ja tukitoimintojen noin 2 000 hengen henkilöstöstä on ollut lomautettuna 92 prosenttia. Scandic Hotels Oy operoi tällä hetkellä Suomessa 65 hotellia 30 paikkakunnalla. Nyt avoinna on 14 hotellia.

”On äärimmäisen valitettavaa, että joudumme tekemään päätöksen lomautusten jatkamisesta kesän yli alkuperäisestä kesäkuun 30. päivästä eteenpäin”, sanoo Scandic Hotels Oy:n toimitusjohtaja Aki Käyhkö.

”Ravintolaliiketoiminnan osalta alimitoitetut ja yrityksiä eriarvoisesti ja syrjivästi kohtelevat korvaukset huhti-toukokuulta, vajavainen työllistämistuki sekä nyt vain pk-yrityksille kaavailtu mahdollinen yleistuki hidastavat merkittävästi toimintojemme uudelleen käynnistämistä ja lomautettujen työntekijöiden töihin kutsumista”, jatkaa Käyhkö.

Scandicin henkilöstön lomautustarve vaihtelee yksiköstä ja työtehtävästä riippuen. Enintään lomautukset tulisivat jatkumaan arviolta 90 päivää ja olisivat kokoaikaisia tai osa-aikaisia riippuen yksiköstä sekä kysynnän määrästä.

”Seuraamme aktiivisesti kysyntätilannetta ja meillä on mahdollisuus avata lisää hotelleja nopealla aikataululla. Asiakkaiden matkustushalukkuuteen ja hotellien kysyntään vaikuttavat merkittävästi valtion koko matkailuelinkeinolle asettamat rajoitteet suoraan ja välillisesti. Arvioimme, että heinäkuun loppuun mennessä on avoinna 27 hotellia ympäri Suomen kesämatkailijoita varten”, sanoo Käyhkö.

”Olemme jälleen hyvässä yhteisymmärryksessä neuvotelleet yhdessä henkilöstön edustajien kanssa. Kiitän henkilöstöämme sekä PAMia, joka on yhteistyössä MaRa ry:n kanssa nopeasti neuvotellut alallemme työpaikkoja ja työllisyyttä tukevia joustavia toimenpiteitä.”


Lisätietoa:
Aki Käyhkö
toimitusjohtaja
Scandic Hotels Oy
aki.kayhko@scandichotels.com
040 5099 800

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Johanna Uimonen

Johanna Uimonen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 040 713 4120

Tervetuloa Scandic Hotels !

Scandic is the largest hotel company in the Nordic countries with more than 280 hotels, in operation and under development, in more than 130 destinations. The company is the leader when it comes to integrating sustainability in all operations and its award-winning Design for All concept ensures that Scandic hotels are accessible to everyone. Well loved by guests and employees, the Scandic Friends loyalty program is the largest in the Nordic hotel industry and the company is one of the most attractive employers in the region. Scandic Hotels is listed on Nasdaq Stockholm. 
www.scandichotelsgroup.com