Ohita
Ferry Svan puolusti Pohjoismaiden mestaruuttaan STIHL TIMBERSPORTS® -kilpailuissa menestyksekkäästi ja jatkaa MM-kisoihin

Tiedote -

Ferry Svan puolusti Pohjoismaiden mestaruuttaan STIHL TIMBERSPORTS® -kilpailuissa menestyksekkäästi ja jatkaa MM-kisoihin

Vuoden 2021 Pohjoismaiden STIHL TIMBERSPORTS® -mestaruuskilpailujen eri luokissa rikottiin lukuisia ennätyksiä niin henkilökohtaisella, Pohjoismaiden kuin maailman tasolla. PRO-luokan voittajaksi valittiin Ruotsin Ferry Svan, joka voi nyt tituleerata itseään Pohjoismaiden mestariksi jo toista kertaa peräkkäin. Voiton myötä MM-kisapaikan varmistanut Svan on nyt tulostilaston Euroopan ykkösenä.

Pohjoismaiden STIHL TIMBERSPORTS® -mestaruuskilpailuja päästiin kahden vuoden pitkän odotuksen jälkeen vihdoin jännittämään lauantaina 28. elokuuta. Extreme-lajin pohjoismainen kärki saapui paikalle kilvoittelemaan halutusta mestaruudesta ja mahdollisuudesta osallistua lokakuussa järjestettäviin yksilölajien MM-kisoihin.

PRO-luokan voittajaksi ja Pohjoismaiden mestariksi jo toista kertaa peräkkäin valittiin Ruotsin Ferry Svan, joka rikkoi myös Single Buck -lajin Pohjoismaiden ennätyksen 11,73 sekunnin tuloksellaan.

– Tuntuu aivan mahtavalta voittaa Pohjoismaiden mestaruus uudelleen. Olen tietysti todella iloinen ja menee hetki tätä sulatellessa. Pohjoismaiden mestaruuskilpailut ovat tärkeä tapahtuma ja osatavoite matkalla kohti MM-kisoja, Svan kommentoi voiton jälkeen.

Pohjoismaiden mestaruuden myötä Svan nousi tulostilastossa Euroopan ykköseksi. Svan on nyt maailman kahdentoista parhaan joukossa ja pääsee ainoana pohjoismaalaisena kilpailemaan Münchenissä 2. lokakuuta järjestettävissä yksilölajien MM-kisoissa. Vuoden 2019 MM-kisoissa Svan sijoittui seitsemänneksi.

– Ennen maailmanmestaruuskisoja aion harjoitella kovasti ja hioa yksityiskohtia, jotka eivät menneet tänään ihan nappiin. Sielläkin tavoitteena on totta kai voittaa, Svan kertoo.

Norjan Ole Magnus Syljuberget teki uuden Stock Saw -maailmanennätyksen 8,51 sekunnin ajallaan ja kaksi uutta henkilökohtaista ennätystä kahdessa muussa lajissa. Syljuberget sijoittui viidenneksi ja kruunattiin samalla Norjan mestariksi.

Intermediate ja Rookie
Päivän paras Rookie oli Edvin Karlsson, joka voitti toisen Pohjoismaiden mestaruutensa.

– Viimeksi sijoituin kuudenneksi, mutta ennen tämän päivän kisoja tuntui niin hyvältä, että uskalsin toivoa parempaa sijoitusta. Koskaan ei tiedä, miten sujuu, mutta nyt tuntuu todella hienolta, että harjoittelu tuottaa tuloksia, Karlsson sanoo.

Intermediate-luokan voitti Viktor Clarmo, joka palasi kisakentille tauon jälkeen.

– Tuntuu todella hyvältä kilpailla jälleen. Rakastan tätä lajia ja olen tyytyväinen suoritukseeni. Kotiin palattuani aion jatkaa treenaamista ja keskittyä entistä enemmän sahalajeihin, jotta pääsen parempiin aikoihin myös niissä, Clarmo kertoo.

Vuoden 2021 Pohjoismaiden STIHL TIMBERSPORTS® -mestaruuskilpailujen tulokset (PRO-luokka)

1.  Ferry Svan, Ruotsi

2. Calle Svadling, Ruotsi

3. Emil Hansson, Ruotsi

4. Pontus Skye, Ruotsi

5. Ole Magnus Syljuberget, Norja

6. Samuel Hell, Ruotsi


            Kuvatekstit

            STIHL TIMBERSPORTS® Pohjoismaiden mestaruus 2021
            Vuoden 2021 Pohjoismaiden STIHL TIMBERSPORTS® -mestaruuskilpailujen voittajat vasemmalta oikealle: Calle Svadling (2. sija), Ferry Svan (1. sija), Emil Hansson (3. sija). Kuva: STIHL TIMBERSPORTS®

            Ferry Svan, Single Buck 1
            Taisto oli tiukkaa, mutta Ruotsin Ferry Svan onnistui pitämään Pohjoismaiden mestarin tittelinsä, joka on ollut miehen hallussa edellisistä Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista eli vuodesta 2019 saakka. Voiton myötä Svan varmisti myös paikkansa yksilölajien MM 2021 -kisoissa.

            Ferry Svan, Single Buck 2
            Ferry Svan teki uuden Pohjoismaiden ennätyksen kaksi metriä pitkällä käsisahalla Single Buck ‑lajissa. Kuva: STIHL TIMBERSPORTS®

            Calle Svadling, Stock Saw
            Calle Svadling rikkoi omat ennätyksensä Stock Saw- ja Springboard-lajeissa ja pokkasi hopeaa. Kuva: STIHL TIMBERSPORTS®

            Emil Hansson, Standing Block Chop
            Emil Hansson ylsi uuteen henkilökohtaiseen ennätykseen muun muassa Standing Block Chopissa ja sijoittui kolmanneksi. Kuva: STIHL TIMBERSPORTS®

            Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä:
            Emma Birgersson, PR- ja viestintäpäällikkö, STIHL TIMBERSPORTS®,
            +46 73 736 23 14, emma.birgersson@stihl.se.

            Aiheet


            STIHL TIMBERSPORTS® on kansainvälinen puunkaadon kilpasarja, joka vaatii voimaa, tekniikkaa ja rohkeutta. Laji on peräisin Kanadasta, Yhdysvalloista ja Uudesta-Seelannista. Nykyään urheilulaji on kehittynyt korkean tason ammattilaiskilpailuksi, jolla on innostunut yleisö. Laji on kasvussa Ruotsissa, ja maailmanlaajuisesti TIMBERSPORTS® kiinnostaa jo yli 20 miljoonaa fania. TIMBERSPORTS® sisältää kuusi lajia: kolme kirveslajia, kaksi moottorisahalajia ja yhden sahalajin. Lue lisää stihltimbersports.fi. TIMBERSPORTS® on ANDREAS STIHL AG & Co. KG:n rekisteröity tuotemerkki.

            Yhteyshenkilöt

            Emma Birgersson

            Emma Birgersson

            Lehdistön yhteyshenkilö PR- ja viestintäpäällikkö +46 73 736 23 14

            Tiennäyttäjä yli 90 vuotta

            STIHL tarjoaa laitteita ja tuotteita puutarhaan, metsätalouteen ja maisemointiin. Sertifioidut jälleenmyyjät tarjoavat kuluttajille ja ammattikäyttäjille akkukäyttöisiä puutarhakoneita, kuten robottiruohonleikkureita, pensasleikkureita ja ruohonleikkureita sekä painepesureita, moottorisahoja, raivaussahoja ja älykkäitä ratkaisuja. STIHL on maailmanlaajuinen konserni, joka pyrkii edistämään kestävämpää tulevaisuutta, ja sen avainsanoja ovat laatu ja turvallisuus. Konsernissa on noin 20 550 työntekijää, ja liikevaihto oli 5,49 miljardia euroa vuonna 2022. Pohjoismaiden pääkonttori sijaitsee Ruotsissa ja yritys toimii Norjassa, Tanskassa ja Suomessa. Lue lisää: www.stihl.fi.

            Andreas Stihl Oy
            Koivupuistontie 10
            01510 Vantaa
            Suomi