Ohita
Calle Svadling vuoden 2021 European Trophy -kilpailun neljännesfinaalissa.
Calle Svadling vuoden 2021 European Trophy -kilpailun neljännesfinaalissa.

Tiedote -

Kovaa kilpailua kansainvälisen STIHL TIMBERSPORTS® -kauden avajaisissa

Kansainvälinen STIHL TIMBERSPORTS® -kilpailukausi käynnistyi tänä lauantaina, kun vuorossa olivat European Rookie Championship ja arvostettu European Trophy. Pohjoismaita edustivat Ruotsin Edvin Karlsson, Calle Svadling ja Emil Hansson. Edvin Karlsson sijoittui seitsemänneksi European Rookie Championship -kilpailussa varhain lauantaina. Emil Hansson ja Calle Svadling puolestaan nappasivat 13. ja 6. sijan European Trophy -kilpailussa.

Fyysisesti erittäin haastava STIHL TIMBERSPORTS® European Trophy -kilpailu palasi lauantaina kahden vuoden tauolta. Kilpailussa 16 eurooppalaista osallistujaa otti toisistaan mittaa jännittävissä pudotuserissä. Ruotsin Emil Hansson ja Calle Svadling olivat valmistautuneet pistämään vastustajansa koville.

Ruotsalaiskaksikon vahvat suoritukset nopeuskisassa eivät kuitenkaan kantaneet riittävän pitkälle. Ensimmäistä kertaa European Trophy -kilpailuun osallistunut Emil Hansson joutui pihalle jo ensimmäisen pudotuserän jälkeen, jossa hän kisasi kokeneempaa Belgian Marten Koensia vastaan. Edellisessä European Trophy -kilpailussa kolmanneksi sijoittunut Calle Svadling puolestaan ylsi neljännesfinaaliin, mutta hävisi erässään Ranskan Pierre Puybaretille, joka tuli kilpailussa myöhemmin toiseksi.

– Tunsin olevani hyvässä iskussa ja kilpailijoitani edellä, kun sijoituin nopeuskisassa kolmanneksi. Olisin kuitenkin voinut suoriutua paremmin monessakin kohtaa. Olen silti tyytyväinen kilpailuun osallistumisesta. Tämä oli hyvä kokemus. Nyt alan keskittyä ensi viikkoon ja tulevaan European Nations Cup -kilpailuun, Emil Hansson toteaa.

– Minulla oli hyvä tunne ennen kilpailua ja olin erittäin tyytyväinen nopeuskisan toiseen sijaan, jonka ansiosta pääsin suoraan neljännesfinaaliin. Puolivälierässä jäin kuitenkin vähän Pierrestä jälkeen ja aloin hermoilla. Olen sijoitukseeni samalla tyytyväinen ja tyytymätön, koska tavoitteeni olivat korkeammalla, Calle Svadling kommentoi.

Illan päätteeksi palkintopallin korkeimmalle paikalle nousi Michal Dubicki, joka puolusti edellistä Trophy-voittoaan. Väkivahva puolalainen oli yksi kilpailun ennakkosuosikeista eikä tuottanut kenellekään pettymystä. Hän löi kilpailijansa huippusuorituksillaan erä toisensa jälkeen.

Rookie European Championship
Aiemmin päivällä on yleensä järjestetty maailmanmestaruuskilpailu, mutta poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi sen korvasi tänä vuonna Rookie European Championship -kisa, johon osallistui vain eurooppalaisia. Viime vuosina valtavia edistysaskelia ottaneen Ruotsin Edvin Karlssonin tavoitteena oli sijoittua puolivälin tuntumaan kovassa kilpailussa. Ruotsalainen suoriutui hyvin kahdesta ensimmäisestä lajista, joista toisessa eli Stock Saw -moottorisahauksessa hänen hallussaan on nykyinen Rookie-maailmanennätys. Single Buck -sahauksessa hän teki kilpailussa puolestaan henkilökohtaisen ennätyksensä, mutta sijoittui kokonaiskisassa vasta seitsemänneksi jääden yhden pisteen päähän kärkikuusikosta ja jatkopaikasta.

– Tavoitteenani oli sijoitus puolivälin tuntumassa, joten olen saavutukseeni erittäin tyytyväinen! Suoriuduin hyvin kahdesta ensimmäisestä lajista, ja olin niiden jälkeen jaetulla kärkipaikalla, mutta kahdessa viimeisessä lajissa keskittymiseni herpaantui. On harmillista, etten päässyt enää seuraavalle kierrokselle, mutta olen silti tyytyväinen, Edvin Karlsson kertoo.

Rookie European Championship -kilpailun voitti Tšekin Matyas Klima. Kyseessä oli hänen ensimmäinen voittonsa kansainvälisissä kisoissa.


European Trophy -kilpailun tulokset

1. Michal Dubicki, Puola

2. Pierre Puybaret, Ranska

3. Koen Martens, Belgia

4. Martin Kalina, Tšekki

5. Redmer Knol, Alankomaat

6. Calle Svadling, Ruotsi

7. Andrea Rossi, Italia

8. Armin Kugler, Itävalta

9. Danny Martin, Saksa

10. Martin Komarek, Tšekki

11. Guillaume Maure, Ranska

12. Michael Del Pin, Italia

13. Günther Dallinger, Itävalta

13. Emil Hansson, Ruotsi


European Rookie Championship -kilpailun tulokset

1. Matyas Klima, Tšekki

2. Loic Voinson, Ranska

3. Oliver Reinhard, Sveitsi

4. Michel Perrin, Italia

5. Alessandro Ciaponi, Italia

6. Michal Skornicka, Puola

7. Edvin Karlsson, Ruotsi

8. Mikolaj Groenwald, Puola

9. Marcel Steinkämper, Saksa

10. Robin Haas, Sveitsi

11. Sebastien Bato, Ranska

12. Lukas Wagesreiter, Itävalta


Molemmat kilpailut ovat katsottavissa STIHL TIMBERSPORTSin® virallisella Youtube-kanavalla.


Kuvateksti 1: Michal Dubicki puolusti European Trophy -voittoaan vuodelta 2019. Kuva: STIHL TIMBERSPORTS®.

Kuvateksti 2: Calle Svadling vuoden 2021 European Trophy -kilpailun neljännesfinaalissa. Kuva: STIHL TIMBERSPORTS®.

Kuvateksti 3: Emil Hansson osallistui ensi kertaa European Trophy -kilpailuun. Kuva: STIHL TIMBERSPORTS®.

Kuvateksti 4: Edvin Karlsson sijoittui seitsemänneksi European Rookie Championship -kilpailussa. Kuva: STIHL TIMBERSPORTS®.


Lisätietoja antaa:
Emma Birgersson, PR & Communications Manager STIHL TIMBERSPORTS®,
+46 73-736 23 14, emma.birgersson@stihl.se.



STIHL TIMBERSPORTS® on kansainvälinen puunkaadon kilpasarja, joka vaatii voimaa, tekniikkaa ja rohkeutta. Laji on peräisin Kanadasta, Yhdysvalloista ja Uudesta-Seelannista. Nykyään urheilulaji on kehittynyt korkean tason ammattilaiskilpailuksi, jolla on innostunut yleisö. Urheilu on kasvussa Suomessa, ja maailmanlaajuisesti TIMBERSPORTS® kiinnostaa jo yli 20 miljoonaa fania. TIMBERSPORTS® sisältää kuusi lajia: kolme kirveslajia, kaksi moottorisahalajia ja yhden sahalajin. Lue lisää stihltimbersports.is. TIMBERSPORTS® on ANDREAS STIHL AG & Co. KG:n rekisteröity tuotemerkki.

      Aiheet

      Kategoriat


      STIHL tarjoaa laitteita ja tuotteita puutarhaan, metsätalouteen ja maisemointiin. Sertifioidut jälleenmyyjät tarjoavat kuluttajille ja ammattikäyttäjille akkukäyttöisiä puutarhakoneita, kuten robottiruohonleikkureita, pensasleikkureita ja ruohonleikkureita sekä painepesureita, moottorisahoja, raivaussahoja ja älykkäitä digitaalisia ratkaisuja. STIHL on maailmanlaajuinen konserni, joka pyrkii edistämään kestävämpää tulevaisuutta, ja sen avainsanoja ovat laatu ja turvallisuus. Konsernissa on noin 18 200 työntekijää, ja liikevaihto oli 4,58 miljardia euroa vuonna 2020. Pohjoismaiden pääkonttori sijaitsee Ruotsissa ja yritys toimii Norjassa, Tanskassa ja Suomessa. Lue lisää www.stihl.fi.

      Yhteyshenkilöt

      Emma Birgersson

      Emma Birgersson

      Lehdistön yhteyshenkilö PR- ja viestintäpäällikkö +46 73 736 23 14

      Tiennäyttäjä yli 90 vuotta

      STIHL tarjoaa laitteita ja tuotteita puutarhaan, metsätalouteen ja maisemointiin. Sertifioidut jälleenmyyjät tarjoavat kuluttajille ja ammattikäyttäjille akkukäyttöisiä puutarhakoneita, kuten robottiruohonleikkureita, pensasleikkureita ja ruohonleikkureita sekä painepesureita, moottorisahoja, raivaussahoja ja älykkäitä ratkaisuja. STIHL on maailmanlaajuinen konserni, joka pyrkii edistämään kestävämpää tulevaisuutta, ja sen avainsanoja ovat laatu ja turvallisuus. Konsernissa on noin 19 805 työntekijää, ja liikevaihto oli 5,3 miljardia euroa vuonna 2023. Pohjoismaiden pääkonttori sijaitsee Ruotsissa ja yritys toimii Norjassa, Tanskassa ja Suomessa. Lue lisää: www.stihl.fi.

      Andreas Stihl Oy
      Koivupuistontie 10
      01510 Vantaa
      Suomi