Ohita
Sweco mukana maailman suurimman hirsikampuksen suunnittelussa

Uutinen -

Sweco mukana maailman suurimman hirsikampuksen suunnittelussa

Pudasjärven hirsikampus on maailman suurin hirsikampus ja samalla poikkeuksellinen mallinnuskohde. Sweco on ollut mukana hankkeen rakennesuunnittelussa sekä sähkösuunnittelussa. Hirsikampus voitti tiistaina Tekla BIM Awards 2016 yleisöäänestyksen ja sai kilpailuraadin kunniamaininnan tietomallinnuksen erityispiirteiden ansiosta.

Pudasjärven hirsikampus on toteutettu elinkaarimallilla ja suunnitteluratkaisuissa on huomioitu ratkaisujen pitkäaikaiskestävyys. Puurakenteiden toteutettavuus on ollut merkittävässä osassa valintoja tehtäessä ilman että toiminnallisuudesta tai arkkitehtuurista on tarvinnut tinkiä. Hirsi on myös poikkeuksellinen runkomateriaali näin isossa julkisessa hankkeessa, ja edellyttää tarkkaa valmistautumista muun muassa liittymärakenteiden ja asennusten osalta.

Hanke on tiettävästi ensimmäinen täydellä tietomallikaavalla toteutettu puurakentamiskohde Suomessa. Erityisesti puurakentamisen suunnittelussa ja tiedon siirrossa puuosatuotantoon on hyödynnetty mallinnuksen mahdollisuuksia ennen näkemättömässä laajuudessa.

Tietomallinnus on mahdollistanut suunnitteluratkaisujen toistamisen vaihtelevissa tilanteissa hyvällä onnistumisprosentilla. Tietomallinnuksen avulla laaditut tarkat sähköiset lähtötiedot tuotantosuunnittelua varten ovat mahdollistaneet virheettömän ja sujuvan ketjun tiukassa toimitusaikataulussa.

”Tietomallin hyödyntäminen uudella toimintatavalla ja täydellä tietomallikaavalla varmisti tietoketjun sujuvuuden ja portaattomuuden sekä mahdollisti näin hankkeen onnistumisen”, kertoo Swecon rakennesuunnittelija Harri Moilanen.

Pudasjärven hirsikampus nousi Tekla BIM Awards 2016 yleisön suosikiksi tiistaina 21.6 ylivoimaisella ääni enemmistöllä. Yleisö kommentoi valintaansa muun muassa sillä, että kohteen hirsirakenteet olivat mallinnettu ja niitä oli käytetty hankkeen tuotantovaiheessa hyväksi, mikä oli erityisen kiinnostavaa ja inspiroivaa. Hirsikampus sai myös tuomariston kunniamaininnan.

Aiheet

Yhteyshenkilöt

Tiina Varhee

Tiina Varhee

Lehdistön yhteyshenkilö PR- ja mediasuhteet +358 40 723 1231
Sanna Huopio

Sanna Huopio

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja +358 50 302 8898
Heini Jokinen

Heini Jokinen

Lehdistön yhteyshenkilö PR- ja mediasuhteet, vastuullisuusviestintä 040 718 0063

Liittyvä sisältö

Euroopan johtava rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntija

Sweco on rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntija, joka suunnittelee tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Yhdessä asiakkaidemme ja 21 000 asiantuntijamme voimin tartumme kaupungistumisen haasteisiin ja digitalisaation mahdollisuuksiin ja luomme ratkaisuja, jotka edistävät kestävämmän yhteiskunnan kehittämistä. Sweco on Euroopan johtava suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys, jonka liikevaihto on noin 2,2 miljardia euroa. Sweco on listattu Tukholman pörssiin (Nasdaq).

Sweco Finland
Ilmalanrinne 4
00240 Helsinki
Finland