Ohita
Havainnekuva Sepänkadulta. Kuva: Tampereen kaupunki
Havainnekuva Sepänkadulta. Kuva: Tampereen kaupunki

Lehdistötiedote -

Sweco mukana Tampereen raitiotielinjan kakkosvaiheen allianssissa – tärkeä askel Tampereen matkalla hiilineutraaliksi 2030

Tampereen raitiotielinjan toteuttanut Raitiotieallianssi jatkaa kakkosvaiheen suunnittelijana ja toteuttajana. Swecon lisäksi allianssissa ovat Tampereen kaupunki, Tampereen Raitiotie Oy, NRC, YIT ja AFRY. Tampereen kaupunginvaltuusto on tehnyt päätöksen raitiotielinjan jatkamisesta 19.10.2020.

”Olemme Swecolla iloisia saadessamme olla mukana Tampereen kaupungin matkalla hiilineutraaliksi 2030 mennessä. Raitiotielinjan jatkamispäätös vahvistaa ilmastoystävällistä liikkumista ja kestävää kaupunkikehitystä. Raitiotieallianssi on tehnyt erinomaista työtä jo ensimmäisen vaiheen ajan ja on merkittävää saada jatkaa Tampereen Ratikan kehitystyötä yhteistyössä samojen kumppanien kanssa”, sanoo Swecon infratoimialan johtaja Juho Siipo.

Tampereen raitiotien ensimmäinen osa Pyynikintorilta itään Hervantajärvelle ja yliopistosairaalalta Hatanpään valtatielle aloittaa liikennöinnin elokuussa 2021. Eilen Tampereen kaupunginvaltuuston tekemä päätös jatkaa raitiotielinjaa keskustasta länteen. Tämä läntinen jatke on tarkoitus toteuttaa kahdessa osassa, Pyynikintorilta Santalahteen ja Santalahdesta Lentävänniemeen. Santalahti – Lentävänniemi -osuus on tilattavissa, kun vesistön täyttölupa Näsisaarta varten on lainvoimainen. Osa 2 on tavoitteena rakentaa vuosina 2020–2024. Koko linjaston pituus tulee olemaan 24 kilometriä.

”Rakentamispäätös jatkaa joukkoliikenteen vahvaa kehittämistä Tampereella. Tuleva raitiolinja palvelee kaupungin vahvoja kasvusuuntia ja koko kaupunkirakenteen kehitystä. Olemme erittäin tyytyväisiä, että allianssityö jatkuu yhdessä osaavan ja kokeneen palvelutuottajatiimin kanssa”, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö sanoo.

Raitiotielinjan kakkosvaihe työllistää noin 50 Swecon asiantuntijaa. Sweco on mukana kaikissa Suomessa meneillään olevissa raitiotiealliansseissa.

Kaupunginvaltuuston päätöksen valitusaika on kaksi viikkoa.

Lisätietoja:

Juho Siipo, infratoimialan johtaja, Sweco, puh. 040 076 4890, juho.siipo@sweco.fi
Heini Jokinen, lehdistökontakti, Sweco, puh. 040 718 0063, heini.jokinen@sweco.fi

Aiheet

Tunnisteet

Alueet


Sweco on rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntija, joka suunnittelee tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Työmme tuloksena syntyy terveellisiä ja turvallisia rakennuksia, tehokasta infrastruktuuria sekä kestäviä energia- ja vesihuollon ratkaisuja. Yhteensä 17 500 työntekijäämme tarjoaa asiakkaillemme juuri oikeanlaista osaamista kaikenkokoisiin hankkeisiin. Toteutamme vuosittain projekteja 70 maassa ympäri maailman. Sweco on Euroopan johtava suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys, jonka liikevaihto on 1,9 Mrd euroa. Sweco on listattu Tukholman pörssiin (Nasdaq).

Yhteyshenkilö/-t

Heini Jokinen

Heini Jokinen

Lehdistön yhteyshenkilö Lehdistökontakti +358 40 718 0063
Sanna Huopio

Sanna Huopio

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja +358 50 302 8898

Julkaisuun liittyvää sisältöä: