Ohita
Erik Skogström, Sweco ja Joni Lukkaroinen, Terrafame
Erik Skogström, Sweco ja Joni Lukkaroinen, Terrafame

Tiedote -

Sweco valittu Terrafamen akkukemikaalitehtaan tehdassuunnittelijaksi

Sweco on tehnyt Terrafamen kanssa sopimuksen akkukemikaalitehtaan tehdassuunnittelusta. Sähköajoneuvojen akuissa hyödynnettäviä kemikaaleja tuottavan tehtaan suunnittelu on aloitettu lokakuussa ja rakentamisen on määrä alkaa vuoden 2019 alkupuolella.


”Terrafame on pitkäaikainen kumppanimme ja olemme iloisia päästessämme jatkamaan heidän kanssaan yhteistyötä tässä tulevaisuuden teknologiaa tuottavassa hankkeessa. Sähköajoneuvojen korkealaatuisten akkukemikaalien tuotantolaitoksen suunnittelu on osa kestävämmän liikenteen edistämistä ja ilmastonmuutosta ehkäisevää yhteiskunnan kestävää kehitystä. Meille Swecolla on tärkeää olla osaltamme mukana tässä hankkeessa”, sanoo Sweco Industryn toimitusjohtaja Erik Skogström.


”Suomi on edelläkävijä sähköajoneuvojen akkuihin ja akkukemikaaleihin liittyvässä teknologiakehityksessä. Sweco on ollut useassa akkukemian hankkeessa mukana viimeisten vuosien aikana ja prosessit ovat käsitelleet muun muassa nikkelin, koboltin ja litiumin jalostamista korkealaatuisiksi tuotteiksi”, jatkaa Tomi Keskinen, kemian ja kaivosteollisuuden liiketoimintajohtaja Swecolta.


Sweco vastaa akkukemikaalitehtaan ja nykyisen metallitehtaan liityntöjen, rakennusten, putkistojen, sähköjen, instrumentoinnin ja automaation yksityiskohtaisesta suunnittelusta sekä avustaa Terrafamea projekti- ja työmaapalvelujen osalta. Sweco on tehnyt aiemmin useita suunnittelutöitä myös Terrafamen metallitehtaalle.


”Terrafamen tuotantoteknologia mahdollistaa hiilijalanjäljeltään erinomaisten akkukemikaalien tuotannon. Tällä tavalla olemme mukana pienentämässä liikenteen hiilijalanjälkeä. Sweco kestävän kehityksen ja teollisuuden asiantuntijana on meille luonteva yhteistyökumppani akkukemikaalitehdashankkeen suunnitteluun ja toteutukseen”, sanoo Terrafamen toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen.


Akkukemikaalitehtaan suunnittelua varten Sweco perustaa Terrafamen teollisuusalueelle Sotkamoon projektitoimiston, joka toimii läheisessä yhteistyössä tilaajan projektiorganisaation ja Swecon muun projektitoimintojen kanssa. Enimmillään uuden tehtaan suunnittelu työllistää yhtäaikaisesti noin sata Swecon organisaatiossa työskentelevää asiantuntijaa.


Lisätietoja:
Erik Skogström, toimitusjohtaja, Sweco Industry Oy, puh. 040 082 8912, erik.skogstrom@sweco.fi
Heini Jokinen, lehdistökontakti, Sweco Finland Oy, puh. 040 718 0063, heini.jokinen@sweco.fi

Aiheet

Kategoriat


Sweco on rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntija, joka suunnittelee tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Työmme tuloksena syntyy terveellisiä ja turvallisia rakennuksia, tehokasta infrastruktuuria sekä kestäviä vesihuollon ratkaisuja. Yhteensä 15 000 työntekijäämme tarjoaa asiakkaillemme juuri oikeanlaista osaamista kaikenkokoisiin hankkeisiin. Toteutamme vuosittain projekteja 70 maassa ympäri maailman. Sweco on Euroopan johtava suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys, jonka liikevaihto on 1,8 Mrd euroa. Sweco on listattu Tukholman pörssiin (Nasdaq).

Yhteyshenkilöt

Tiina Varhee

Tiina Varhee

Lehdistön yhteyshenkilö PR- ja mediasuhteet +358 40 723 1231
Sanna Huopio

Sanna Huopio

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja +358 50 302 8898
Heini Jokinen

Heini Jokinen

Lehdistön yhteyshenkilö PR- ja mediasuhteet, vastuullisuusviestintä 040 718 0063

Liittyvä sisältö

Euroopan johtava rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntija

Sweco on rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntija, joka suunnittelee tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Yhdessä asiakkaidemme ja 21 000 asiantuntijamme voimin tartumme kaupungistumisen haasteisiin ja digitalisaation mahdollisuuksiin ja luomme ratkaisuja, jotka edistävät kestävämmän yhteiskunnan kehittämistä. Sweco on Euroopan johtava suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys, jonka liikevaihto on noin 2,2 miljardia euroa. Sweco on listattu Tukholman pörssiin (Nasdaq).

Sweco Finland
Ilmalanrinne 4
00240 Helsinki
Finland