Ikäihmistä auttaa vähäinenkin liikunta
Vähäinenkin liikunta auttaa eläkeikäisiä pysymään hengissä. Tuoreen ranskalaistutkimuksen mukaan jo 15 minuuttia liikuntaa viitenä päivänä viikossa vähentää merkitsevästi kuoleman vaaraa.
Vähäinenkin liikunta auttaa eläkeikäisiä pysymään hengissä. Tuoreen ranskalaistutkimuksen mukaan jo 15 minuuttia liikuntaa viitenä päivänä viikossa vähentää merkitsevästi kuoleman vaaraa.
Tupakanpoltto jättää aina jälkensä sepelvaltimoihin. Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan tupakoitsijoiden ja sauhuttelun lopettaneidenkin sepelvaltimoissa on enemmän ateroskleroosia kuin savuttomien sepelvaltimoissa. Tupakoinnin lopettaminen kuitenkin kannattaa, sillä samainen tutkimus osoittaa, että sydänkohtausten ja menehtymisen vaara pienenee savuttomien tasolle nopeasti.
Arviolta joka viides ihminen länsimaissa sairastuu jossain vaiheessa sydämen vajaatoimintaan. Siihen ei ole parantavaa lääkitystä ja sen ennuste on huonompi kuin monien syöpien. Lääkityksellä voidaan kuitenkin pidentää elinaikaa kunhan ihmiset osaavat hakeutua ajoissa hoitoon. Vajaatoiminnan syntyä voidaan myös ehkäistä elintavoilla.
Huippu-urheilijoilla on oletettua enemmän rakenteellisia tai rytmihäiriöitä aiheuttavia elektrofysiologisia poikkeamia sydämessään. Osa poikkeamista on jopa henkeä uhkaavia ja pakottaa urheilijan luopumaan urastaan.
Masennus viisinkertaistaa sydämen vajaatoiminnasta kärsivän potilaan menehtymisvaaran. Tuore, joskin pieni tutkimus osoittaa, että masennus on itsenäinen riski riippumatta vajaatoiminnan vakavuudesta tai liitännäissairauksista.
Kotimaisen vammais- ja terveystyön hyväksi tehtävä Pieni ele -keräys sai 1,4 miljoonaa euroa lahjoituksia. Pieni ele järjestettiin huhtikuussa eduskuntavaalien äänestyspaikoilla ympäri Suomen.
Alun perin sormustinkukasta eristettyä digoksiinia on käytetty vuosikymmenet maailmanlaajuisesti sydänlääkkeenä eteisvärinässä ja sydämen vajaatoiminnassa. Saksalaistutkijat katsovat, että digoksiini on nyt tullut tiensä päähän.
Nivelreumaa sairastavat potilaat ovat vaarassa sairastua yllättävään sydänkohtaukseen ilman minkäänlaisia oireita.
Kotona tupakoivat vanhemmat vaarantavat lastensa sydänterveyden. Tuoreen tutkimuksen mukaan tupakansavun vaikutukset näkyvät jo runsaan 25 vuoden kuluttua kaulavaltimoissa.
Keuhkoahtaumatautia (COPD) sairastavat ovat suurentuneessa sydänperäisen äkkikuoleman vaarassa.
Siviilisäädyn vaikutuksesta sydänterveyteen on saatu kaksi kiintoisaa tutkimusta. Toisen mukaan avioero altistaa etenkin naiset sydänkohtaukselle. Toinen tutkimus taas osoittaa, että miesten sydän rasittuu, jos vaimoja on enemmän kuin yksi.
Kesäkuun alusta hoito- ja vammaistuen etuuksia myönnettäessä arvioidaan nykyistä selkeämmin hakijan tuen tarvetta eikä niitä voi saada enää pelkästään erityiskustannusten perusteella.