Ohita
Kysely: Yli kolmasosa suomalaisista säilöö kaapin nurkassa vanhoja silmälaseja

Tiedote -

Kysely: Yli kolmasosa suomalaisista säilöö kaapin nurkassa vanhoja silmälaseja

Useammalla kuin joka kolmannella suomalaisella on kotonaan monet käyttämättömät silmälasit, paljastaa Synsam-optikkoketjun teettämä kyselytutkimus. Huonekalut, vaatteet ja kirjat ovat kolme suosituinta tuoteryhmää, joita suomalaiset ostavat käytettyinä. Joka viides voisi ostaa myös käytetyt silmälasit.

Silmälasien keräyslaatikot ovat tuttu näky optikkoliikkeissä. Ne vain eivät ole niin tiheässä käytössä kuin voisi kuvitella.

Optikkoketju Synsamin teettämän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista (53 %) pitää tärkeänä, että silmälasit on mahdollista palauttaa optikkoliikkeeseen kierrätettäväksi. Silti 31 prosenttia vastaajista kertoo, että kaapin nurkasta löytyy edelleen useammat vanhat silmälasit. Helmikuussa toteutetun valtakunnallisen kyselytutkimuksen tulokset edustavat suomalaista aikuisväestöä.

Optikkoliikkeestä riippuu, mitä keräyslaatikkoon jätetyille silmälaseille tapahtuu.

“Synsamilla huonokuntoiset silmälasit puretaan, niiden osat lajitellaan, materiaalit otetaan talteen ja kierrätetään. Hyväkuntoiset ja käyttökelpoiset kehykset lahjoitetaan kehittyviin maihin. Synsam Lifestyle -sopimusten kautta asiakkailta palautuvat silmälasit saavat uuden elämän Synsam Recyclng Outlet -myymälöissä”, Synsam Suomen toimitusjohtaja Vesa Mars kertoo.


Huonekaluja ja vaatteita ostetaan mieluiten käytettynä

Kyselyn mukaan tuotteet, joita suomalaiset ostavat mieluiten käytettynä, ovat huonekalut, vaatteet, kirjat, koriste-esineet, korut ja asusteet.

“Moni vastaaja oli sillä kannalla, että myöskään silmälaseja ei ole pakko ostaa uutena. Yhteensä 20 prosenttia arvioi, että käytetyt silmälasit ovat parempi vaihtoehto kuin uudet, jos ne on kunnostettu ja puhdistettu perusteellisesti”, Mars sanoo.

Silmälasien ja aurinkolasien valintaan vaikuttaa eniten hinta

Kun on aika asioida optikkoliikkeessä, vaakakupissa painaa eniten kuitenkin hinta. Sen valitsi tärkeimmäksi silmälasien tai aurinkolasien valintakriteeriksi 73 prosenttia vastaajista.

Lähes yhtä merkittävä asia kehysten valinnassa on ulkonäkö. Kolmanneksi tärkein kriteeri on kehyksen merkki, brändi, jota painotti vajaa viidesosa vastaajista.

Kierrätysmateriaali sopii myös silmälaseihin

Tutkimuksessa kartoitettiin käytettyjen tuotteiden lisäksi kierrätysmateriaaleihin liittyviä asenteita. Useampi kuin neljä kymmenestä (42 %) vastaajasta oli melko tai täysin samaa mieltä väittämästä “suosin kierrätysmateriaalia aina, kun mahdollista.”

Kierrätysmateriaali soveltuu vastaajien mielestä myös henkilökohtaisiin tuotteisiin kuten silmälaseihin. Kaikkiaan 43 prosenttia pitää kierrätysmateriaalista tehtyjä silmälaseja parempana vaihtoehtona kuin uudesta materiaalista tehtyjä.

“Mallistossamme on kehyksiä, joiden raaka-aineena käytetään käytetyistä silmälaseista saatua uusioraaka-ainetta. Huonokuntoiset, käytetyt kehykset on murskattu asetaattirakeiksi, josta on valmistettu uusia kehyksiä”, Mars kertoo.


Synsam kartoitti suomalaisten suhtautumista kierrätykseen valtakunnallisella kyselytutkimuksella helmikuun puolivälissä. Sähköiseen kyselyyn vastasi eri puolilta maata 1000 henkilöä, jotka ovat 18–75-vuotiaita. Vastaajista puolet oli miehiä ja puolet naisia, ja otos edustaa suomalaista aikuisväestöä. Sähköisen kyselytutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttia. Kyselyn toteutti tutkimusyhtiö Bilendi.

Synsamilla on Pohjoismaissa 14 Synsam Recycling Outlet -liikettä, joista kolme Suomessa. Viimeisin liike avattiin maaliskuussa Helsinkiin jo aiemmin avattujen Lempäälän ja Turun liikkeiden jatkoksi.



Millaisia tuotteita voisit ostaa käytettynä?

1. Huonekaluja: 65 %

2. Vaatteita: 63 %

3. Kirjoja: 63 %

4. Koriste-esineitä: 50 %

5. Koruja ja muita asusteita: 39 %


Yhteyshenkilöt

Vesa Mars, Toimitusjohtaja, Synsam Group Finland Oy,

p. 050 4477 681, vesa.mars@synsam.fi

Linkit

Aiheet

Kategoriat



Synsam Group on yksi Euroopan johtavia optisen vähittäiskaupan ketjuja ja tarjoaa laajan valikoiman ainutlaatuisia silmänterveyden ja silmälasimuodin ratkaisuja, jotka rakentuvat asiakkaiden tarpeiden ja elämäntyylin mukaisesti. Synsam-ketjussa työskentelee Pohjoismaissa n. 3700 ammattilaista ja sen liikevaihto on n. 4,7 miljardia SEK (2021). Ketjuun kuuluu 500 optikkoliikettä, jotka toimivat Synsamin, AI Eyewear ja Tanskassa Profil Optikin brändien alla. Digitalisoinnin, sopimusmyynnin ja muiden innovatiivisten konseptien avulla, Synsam Groupilla on vahva asema pohjoismaisilla optiikkamarkkinoilla, mm. asiakastyytyväisyydessä, tuotetarjonnassa ja vastuullisessa toiminnassa. Synsam Group on listattu Nasdaq Stockholmiin (SYNSAM). www.synsamgroup.com

________________________________________________________________________________________________

Synsam Group är en ledande optikerkedja i Norden med ett brett och hållbart erbjudande av produkter och tjänster för ögonhälsa och ögonmode, utifrån kundens olika livsstilar och behov. Koncernen har cirka 3 700 medarbetare, en omsättning på cirka 4,7 miljarder kr (2021) och har cirka 500 butiker i Norden som drivs under varumärkena Synsam, Ai Eyewear samt Profil Optik i Danmark. Genom digitalisering, abonnemangserbjudanden och andra innovativa koncept är Synsam Group en stark innovatör på den nordiska optikmarknaden inom flera områden, inklusive kundresa, produkterbjudande och ESG. Synsam Groups aktie handlas på Nasdaq Stockholm (SYNSAM). www.synsamgroup.com

Yhteyshenkilöt

Vesa Mars

Vesa Mars

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja +358 50 4477 681
Sami Verno

Sami Verno

Lehdistön yhteyshenkilö Brand Manager Viestintä +358 40 831 9497

Synsam on Pohjoismaiden johtava optisen vähittäiskaupan ketju

Synsam Group on yksi Euroopan johtavia optisen vähittäiskaupan ketjuja, joka tarjoaa laajan valikoiman ainutlaatuisia silmänterveyden ja silmälasimuodin ratkaisuja asiakkaiden erilaisiin elämäntapoihin ja tarpeisiin.