Ohita
Arvonlisäveroilmoituksen tietosisällön muutoksiin aikalisä

Uutinen -

Arvonlisäveroilmoituksen tietosisällön muutoksiin aikalisä

Verohallinto lykkää arvolisäveroilmoituksen laajennetun tietosisällön käyttöönottoa ilmeisesti ainakin vuodella. Alunperin käyttöönoton piti tapahtua vuonna 2022, mutta nyt tähtäimessä on vuosi 2023 tai mahdollisesti vasta tämän jälkeen.

Syinä lykkäämiseen ovat muun muassa koronatilanne ja siitä aiheutunut taloustilanteen vaikeutuminen. Varsinkin suurten yritysten käyttämissä taloushallinnon järjestelmissä uudistusten toteuttaminen olisi aiheuttanut kustannuksia, joita ei nyt haluta sälyttää niille. Suomalaisiin pk-yrityksen kirjanpitojärjestelmiin muutokset olisi arviomme mukaan toteutettavissa kohtuullisen sujuvasti.

Taloushallintoliiton kanta uudistukseen on ollut, että siitä aiheutuu yrityksille lähinnä lisäkustannuksia, mikäli Verohallinnon tekemien lisäselvityspyyntöjen määrä ei samalla vähene, kun verovalvontaa varten käytettävissä olisi aiempaa yksityiskohtaisempaa ilmoitussisältöä.

Linkit

Aiheet

Tunnisteet


Taloushallintoliitto pähkinänkuoressa

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon palveluja tarjoavien auktorisoitujen yritysten ja yhteisöjen valtakunnallinen toimialajärjestö. Liitto edustaa noin 800 auktorisoitua taloushallinnon yritystä. Jäsenyritykset hoitavat 150 000 suomalaisen pk-yrityksen ja yhteisön taloushallintoa.

www.taloushallintoliitto.fi

Lehdistön yhteyshenkilöt

Markku Ojala

Markku Ojala

Johtava asiantuntija, verotus 050 586 7973
Janne Fredman

Janne Fredman

Johtava asiantuntija, taloushallinto 050 597 0223