Uutinen -

Muista tuloverotuksen oikaisuvaatimusaikojen merkittävä lyheneminen

Vuosi lähenee kohti loppuaan ja samalla vähenevät päivät oikaisuvaatimuksen tekemiseen vuoden 2017 verotuksesta. Sen on oltava perillä Verohallinnossa viimeistään 31.12.2020.

Mikäli jotain on siis vielä jäänyt verotuksessa hampaankoloon, niin loppuvuoden kiireissä on syytä muistaa oikaisuvaatimusaikojen merkittävä lyhentyminen tuloverotuksessa. Määräaika on lyhentynyt kolmeen vuoteen, ja sen laskeminen alkaa verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta.

Uusia säännöksiä (verotusmenettelylain muutos; L 772/2016) sovelletaan vuoden 2017 verotuksesta lähtien. 

Aiempien vuosien verotuksiin sovelletaan aiempaa viiden vuoden määräaikaa, jonka laskentakin alkoi nykyistä myöhemmin. Aiempien sääntöjen mukaan määräaika alkoi verotuksen päättymistä seuraavan vuoden alusta. 

Aiempien sääntöjen mukaan 31.12.2020 voi hakea muutosta vielä vuoden 2014 verotukseenkin. Verotus päättyi tuolta vuodelta 2015 ja vuoden 2016 alusta lähti juoksemaan viiden vuoden oikaisuvaatimusaika, joka päättyy nyt siis vuodenvaihteeseen.

Jos haluat hakea muutosta oikaisuvaatimuksen perusteella tehtyyn päätökseen, niin myös valitusaika hallinto-oikeuteen on lyhentynyt. Valitus on tehtävä 60 päivässä oikaisuvaatimukseen annetun päätöksen tiedoksisaannista. Tätäkin uutta määräaikaa sovelletaan vuoden 2017 ja sitä myöhempien vuosien verotuksiin annetuihin oikaisupäätöksiin.

Aiheet

  • Yritystoimi, yleinen

Kategoriat

  • verotus
  • yritysverotus

Yhteyshenkilöt

Markku Ojala

Verotuksen johtava asiantuntija 050 586 7973