Uutinen -

Tulorekisterin ongelmat monimutkaistuvat

Jäsentemme kautta olemme saaneet tietoa uusista ongelmista tulorekisterin käytössä.

Tietojen päivitysviive Tulorekisteristä OmaVeroon on tuottanut aiheettomia palautuksia ja viivästysseuraamuksia

Tietoja on päivittynyt tulorekisteristä OmaVeroon viiveellä. Erityisesti tämä koskee paperilla tehtyjä tulorekisteri-ilmoituksia, joiden tallennuksessa tulorekisteriin on ollut viivettä. Lisäksi monissa tilitoimistoissa ilmoitusten laatiminen on viivästynyt tulorekisterin käyttöönottoon liittyvien teknisten tai sisällöllisten ongelmien vuoksi. Verohallinto on ohjeistanut maksamaan työnantajamaksut ajallaan ilmoituksen viiveestä huolimatta.

Vaikka yritys on toiminut ohjeen mukaan ja maksanut työnantajasuoritukset ajallaan, on Verohallinto useissa tapauksissa kuitenkin palauttanut maksut. Tämä johtuu OmaVeron toimintalogiikasta eli siitä, että kun maksua vastaavaa veroa ei löydy OmaVerosta, maksu palautetaan.

Kun tulorekisteri-ilmoituksen tiedot ovat vihdoin päivittyneet tulorekisteristä OmaVeroon, ei suoritettua maksua enää löydykään järjestelmästä, koska järjestelmä on jo palauttanut sen. Tämä taas on käynnistänyt viivästyskoron laskennan.

Tulorekisterin haamuilmoitukset ovat aiheuttaneet ”valvontaviestejä”

Kerroimme tiedotteessamme 8.3, että ilmoitettuja tietoja on näkynyt tulorekisterissä kahteen kertaan. Ongelman laajuus ei ole tarkkaan tiedossa, mutta asiasta ovat raportoineet useat tilitoimistot. Nyt Verohallinto on alkanut lähettää valvontaviestejä, joissa todetaan seuraavasti:

Viestissä kehotetaan tarvittaessa mitätöimään tehty ilmoitus tietojen korjaamiseksi. Viestissä ei kuitenkaan ole tarkempia tietoja, mihin ajankohtaan virheet liittyvät. Tulorekisteri on aiemmin julkaissut ohjeen tietojen kahdentumisen mahdollisista syistä.

Verohallinnon linjaus on, että ilmoittajien pitää itse tarkastaa tilanne ja mitätöidä ilmoitusten kaksoiskappaleet. Verohallinto on julkaissut ohjeen mitätöinnistä.

Pahoittelemme asian tilaa. Emme pidä Verohallinnon linjausta asianmukaisena.

Kokonaiskuva tulorekisterin tilanteesta puuttuu

Näkemyksemme on, että tällä hetkellä kellään ei ole kirkasta tilannekuvaa tulorekisterin virheiden syistä ja niiden laajuudesta.

Koemme velvollisuudeksemme tiedottaa asioista tästä huolimatta ja puutteellisenkin tiedon varassa. Uskomme, että näitä asioita murehditaan nyt yksin monissa pk-yrityksissä ja tilitoimistoissa. Tässä tilanteessa on lohdullista tietää, että ongelmat ovat ilmeisesti laajamittaisia eivätkä yleensä johdu yritysten ja tilitoimistojen toiminnan virheistä. Ette siis ole yksin.

Kategoriat

  • tulorekisteri

Yhteyshenkilöt

Liittyvä sisältö

  • Tulorekisteri julkaissut ohjeen tuplailmoitusten korjaamiseksi

    Uutisoimme aikaisemmin, että osa tulorekisteriin ilmoitetuista palkkailmoituksista näkyy tuplana tulorekisterin asiointipalvelussa, OmaVerossa ja eläkeyhtiön tiedoissa. Verohallinto on selvittänyt asiaa, kehittänyt tulorekisterin latauspalvelua ja julkaissut tänään uutisen, jossa neuvotaan miten näitä tuplailmoituksia voi korjata.