Uutinen -
Yhteispohjoismainen standardihanke yritysten vastuullisuusraportoinnille käynnistetty
Vuodesta 2017 vastuullisuusraportointi on ollut pakollista suurille yrityksille koko EU-alueella. Suomessa asiasta on säädetty Kirjanpitolain 3a-luvussa.
Myös moni pieni yritys tuottaa tai aikoo tuottaa vastuullisuusraportointia jossakin laajuudessa, vaikka siihen ei ole olekaan lakisääteistä pakkoa. Syitä on monia:
- Yrityksen johdolle tai omistajille vastuullisuuskysymykset ovat tärkeä arvo
- Yrityksen rahoittajat edellyttävät vastuullisuusraportointia
- Yrityksen asiakkaat edellyttävät vastuullisuusraportointia toimittajiltaan – esimerkiksi oman vastuullisuusraportointinsa tarpeisiin
- Yritys kokee sen markkinoinnillisesti hyödylliseksi olkoon kyse kuluttaja tai yritysasiakkaista
Moni suuryritys on kokonaan tai osin ulkoistanut vastuullisuusraportoinnin käytännön toteutuksen esimerkiksi suurimmille tilintarkastusyhteisöille. Niille se on kannattavaa liiketoimintaa. Myös monille tilitoimistoille vastuullisuusraportoinnin tuottaminen omille pk-asiakkailleen voi olla mielekäs uusi palvelu.
Suomen, Ruotsin ja Norjan taloushallintoalan liitot ovat käynnistäneet yhteisprojektin, jonka tarkoituksena on luoda standardimalli pk-yrityksen vastuullisuusraportointiin. Standardi tekee vastuullisuusraportoinnin konkreettisemmaksi ja helpommaksi pk-yrityksille ja niitä palveleville tilitoimistoille. Standardin ensimmäisen version julkaisutavoite on helmikuu 2021.
Lue lisää standardihankkeesta sivulta www.nsrs.eu
Tilisanomista löydät myös ytimekkään artikkelin vastuullisuusraportoinnista: https://tilisanomat.fi/kirjanpito/siirtyyko-yritys...
Myös julkishallinto pohtii yritysvastuulain säätämistä. Lue Työ- ja elinkeinoministeriön raportti: https://tem.fi/-/oikeudellinen-selvitys-konkretiso...