Ohita
Guido van Heltenin teos Australiassa.
Guido van Heltenin teos Australiassa.

Tiedote -

Hämeenlinnaan tehdään syyskuussa Pohjoismaiden suurin muraali

Australialainen taiteilija Guido van Helten toteuttaa syyskuussa Pohjoismaiden suurimman muraaliteoksen Hämeenlinnaan. Van Helten maalaa Kantolan vanhojen viljasiilojen julkisivuun 50 metriä korkean teoksen. Muraali on osa UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia, jota järjestää Upeart- yhdistys.

Van Heltenin työt ovat valtavia, lähes fotorealistisia muotokuvia. Hän on tunnettu erittäin tarkkana ihmiskasvojen kuvaajana. Van Heltenin teosten aiheet ovat usein historiallisia ja koskettavia – hän luo taiteellaan kontrastia totutulle katutaiteelle ja kaupunkitilan mainoskuvastolle. Van Heltenillä on omintakeinen tyyli liittää työt yhteiskuntaan ja paikallisuuteen.

Taiteilija on aiemmin maalannut muraalin hylätyn viljasiilon julkisivuun Australian Victorian osavaltiossa sijaitsevaan Brimin kylään. 30 metriä korkeassa teoksessa on van Heltenin tyylille ominaisesti neljän ihmisen muotokuva.

Van Helten tulee Suomeen toista kertaa, sillä viime vuonna hän maalasi UPEA16-festivaalilla muraalin seitsenkerroksisen talon päätyseinään Helsingin Vallilassa. Hänen muraaliteoksiaan on myös muualla Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Grönlannissa.

Teoksen toteuttamisessa ovat mukana Visit Finland, Tikkurila, dripit.fi ja Hämeenlinnan kaupunki.

Lisätietoa UPEA17-kaupunkitaidefestivaalista:

Nettisivu: upeart.com

Facebook: facebook.com/upeart 

Instagram: instagram.com/upeart 

Twitter: twitter.com/upeartfinland 

Linkit

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Liittyvä sisältö

  • Apolo Torresin teos Italiassa.

    Helsingin Kontulaan toteutetaan valtavien taideteosten sarja

    Kolme muraalitaiteen kansainvälistä kärkinimeä saapuu syyskuussa Helsinkiin osana UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia. Australialainen Fintan Magee, brasilialainen Apolo Torres ja yhdysvaltalainen Pat Perry yhdistävät voimansa ja maalaavat Kontulaan massiivisen teossarjan kolmen kahdeksankerroksisen talon päätyseiniin. Teokset syntyvät osoitteeseen Kontulankaari 11.

  • Ricky Lee Gordonin muraali Belgiassa.

    Vaasan keskustaan maalataan iso muraali syyskuussa

    ​Eteläafrikkalainen taiteilija Ricky Lee Gordon maalaa syyskuussa ison muraalin Vaasan keskustaan, osoitteeseen Hartmaninkuja 2. Teos on osa UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia, jota järjestää Upeart-yhdistys.